Solidarity forever!

ImageKun kuulin Miika Nousiaisen Metsäjätistä, kuvittelin sen olevan tyypillinen testosteronia puhkuva ”äijäkirja”, jossa muistellaan nostalgisesti rankalla punaisella pikkupaikkakunnalla vietettyä nuoruutta kuin sotaveteraanit. Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen tartuin kirjaan, koska etsin tukea omalle vastaavalle kirjoitusprojektilleni. Miikan tavoin olen sairaan kiinnostunut Väli-Suomen sielunmaisemasta ja kaikenlaisista yrityksistä keskustella luokkaeroista. Haluaisin vihdoin tietää, mistä olen kotoisin. Ymmärrän, että Metsäjätti on ollut Nousiaiselle kirja, joka on ollut pakko kirjoittaa. Sen jälkeen voi taas tulla toisenlaisia kirjoja. Ihailen Nousiaisen tuotannossa sen monipuolisuutta, vaikka en ole aiempia teoksia vielä lukenutkaan.

Olen Miikan kanssa samaa ikäluokkaa ja melkein samoilta hoodeilta kotoisin, siksi pelkäsin, että Miika tyhjensi jo romaanillaan pajatson eikä jättäisi minulle mitään uutta sanottavaa. Toisin kävi. Nousiaista luettuani lähestyn taas aihettani innosta puhkuen. Metsäjätti voimaannutti minua ja jätti pysyvän jäljen. Itkin ja nauroin ääneen varsinkin teoksen puolestavälistä eteenpäin.

Romaanissa on kaksi kertojaa, kaverukset Pasi ja Janne, jotka kummatkin joutuvat neljänkympin kynnyksellä pistämään elämänsä Metsäjätti-yhtiön saneerausten vuoksi uuteen pakettiin. Molemmat ovat symppiksiä, ystävyys ei ole viidentoista vuoden hiljaisuudenkaan jälkeen kuollut, vaan miehet jatkavat siitä, mihin jäivät parikymppisinä. Viisitoistavuotiaana isäksi tullut vanerimies Janne on enemmän huolissaan ekonomi-pukumies Pasista (jonka leveä englanninkielinen titteli tuskin mahtuu käyntikorttiin) kuin Pasi Jannesta, vaikka kaiken logiikan mukaan tilanteen kuuluisi olla toisin päin. Kummallekin käy lopussa hyvin, sillä ystävyytensä kautta miehet onnistuvat murtamaan heille valmiiksi kirjoitetun elämän käsikirjoituksen. Kieroutunut maailmantalous, läheisten kuolemat ja lapsen kehitysvamma sysäävät kohti syvällistä elämänmuutosta.

Pasi on deletoinut rankan lapsuutensa ja nuoruutensa elääkseen salonkikelpoista Helsinki-elämää. Hän on oppinut ostamaan rucolaa ja pinjansiemeniä, juomaan siiderinsä kuivana ja keskustelemaan päivällisellä suomenruotsalaisten appivanhempien kanssa, mutta tämä ei ole tuonut hänelle onnellisuutta. Janne taas on jämähtänyt kylille sorvin ääreen ja keskittänyt sosiaalisen elämänsä Wanha Mestari-pubiin, jossa ei edes osata tehdä kaupunkilaisille ohikulkijoille caipiroska-paukkua. Romaanin parhaat palat löytyvät näistä pienistä piikeistä: lukija herää tutkimaan omaa nurkkakuntaisuuttaan ja nauramaan omille rajoitteilleen.

Uudelleen lämpiävästä ystävyydestä koituu kummallekin miehelle pelkkää hyvää. Kummatkin saavuttavat pisteen, jossa elämänarvot kirkastuvat ja poliittinen pohdinta tuottaa maailmaan uusia jälkiä. Solidaarisuus on mahdollista, vaikka elämänpolut ovat kulkeneet radikaalisti eri sfääreillä.

Mielestäni kirja valaa lukijan sydämeen toivoa ja taistelutahtoa. Toisenlainen maailma on edelleen mahdollinen, eikä sen tarvitse välttämättä olla pelkästään täynnä ituhippien huovutustyöpajoja tai kursseja, joissa pidämme toisiamme päästä kiinni ja mumisemme mantraa ”om”. Tavallisia työpaikkoja tavallisille ihmisille voidaan luoda, jos niin yhdessä päätämme. Tavallisilla ihmisillä on paljon unohdettua potentiaalia, joka pienellä kannustuksella saattaa kantaa erikoista hedelmää. Joku voi löytää uudelleen nuoruudessa maahan tallatun lahjan tai kyvyn. Meidän on opittava vielä aikuisinakin näyttämään persettä sille ennakkoluuloiselle yläasteen opinto-ohjaajalle, joka osoittaa työväen kakaroille niille kuuluvat paikat.

Suorastaan rakastuin peräkylän poikaan Janneen, hänen vinksahtaneeseen huumoriinsa ja vaatimattomuuteensa. Hän ei ole koskaan lopettanut kirjoittamista, vaikka ei lahjoihinsa uskokaan. Nimimerkki ”Kariniemen tuumailija” lähettää paikallislehteen syvällisiä pohdintoja pienen paikkakunnan tulevaisuudesta globalisaation syövereissä. Paikallislehden politiikka naurattaa myös: sen kommunistinen toimituskunta pitäytyy äkkiväärässä jäärälinjassaan, mutta demarienemmistöisessä painossa henkilökunta tekee viime minuutilla källejä, kuten tahallisia kirjoitusvirheitä poliittisiin sloganeihin (”Vastakkainasettelun aika ei ole lohi”).

Romaanin tapahtumapaikka voisi olla lapsuuteni Suolahti tai sen naapurikaupunki Äänekoski, jotka nykyisin ovat fuusioituneet yhteen. Tunnen sen nurkat ja raitit kuin omat taskuni. Oma saagani punaisella paikkakunnalla kesti seitsemän vuotta. Vanhempani muuttivat paikkakunnalta strategisesti pois siinä vaiheessa, kun olin siirtymässä yläasteelle, koska paikallisella yläasteella oli paha maine. Minulle muutto oli pieni kuolema, olin kiintynyt paikkakuntaan ja ystäviini siellä. Vaikka muuttoon oli muitakin syitä, kouluasia näytti olevan keskeinen. Vanhempieni keskiluokkaisuus ja akateemisuus nosti päätänsä tuollaisissa asioissa. Samalla tavalla toimin itsekin: olisin kiinnostunut muuttamaan takaisin lapsuuteni maisemiin, mutten voi, koska siellä ei ole steinerkoulua. Häpeän tätä elitismiä itsessäni. Haluaisin toimia toisin. Metsäjätin kaltaiset kirjat inspiroivat etsimään uusia mahdollisuuksia.

Nousiainen on fiktionalisoinut paikan Törmäläksi, eikä sido tapahtumia tiukasti minkään olemassa olevan keskisuomalaisen peräkylän paikallishistoriaan. Tuolta kotoisin olevat voivat kuitenkin heittää arpaa, mikä peräkylistä on inspiroinut tarinaa eniten. Reaalimaailmassa Törmälän kaltaisia paikkakuntia ei Keski-Suomessa ole montaa – ehkä Nousiainen on pohjatöitä tehdessään kerännyt Törmäläänsä elementtejä niistä kaikista. Tämä ei minua pahemmin häirinnyt, tosin olisin arvostanut, jos muitakin miljöitä olisi kuvattu samalla tarkkuudella kuin Metsäjätin tehdasta ja paikallista juottolaa. Isien alkoholismi nousee romaanissa melkein maagisiin mittasuhteisiin; äidit kuolevat nuorena tai pysyvät muuten marginaalissa. Tämä oli ainoa asia, joka romaanissa hieman ärsytti, vaikka ymmärrän hyvin mahdolliset syyt, miksi Nousiainen on valinnut näkökulmansa.

Lukukokemus oli puhdistava. Voin hyvin kuvitella, kuinka paljon enemmän teoksen kirjoittaminen on puhdistanut kirjailijaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s