Kirjan ja ruusun päivänä

Kirjan ja ruusun päivänä on kai pakko puhua ja kirjoittaa vähän kirjoista. Olen matkalla johonkin Tampereen kirjakaupoista metsästämään Tuomas Kyrön uusinta teosta Miniä, jonka saa kaupan päälle vain tänään, jos ostaa 10 eurolla muuta kirjallisuutta. Loistava mainostemppu, onnea Tuomakselle ja kaikille meille hänen lukijoilleen! 30 000 painosta päivässä on huikea luku näin pienessä maassa.

Vasta äskettäin olen tutustunut lähemmin kirjablogien maailmaan, ja aika moni bloggaaja tuntuu tekevän listoja suosikkikirjailijoistaan ja kirjoista, joita aikoo lukea seuraavaksi. Minulle suoranaiseksi haasteeksi tuli ”100 nais/mieskirjailijaa”-lista, jota en saanut loppuun, vaikka taatusti olen fanittanut yli 200 kirjailijaa elämässäni. Moni nuoruuden ihastus on unohtunut tai muuttunut epärelevantiksi. Listoillani on myös yllättäviä kertojia, dekkaristeja, lastenkirjailijoita, matkakirjailijoita ja suoranaista hömppää. Sovitaan nyt vaikka, että listat koostuvat kaikenlaisesta proosasta. Runo-ja draamalistani olisivat paljon ohuemmat, mutta tavallaan olen ylpeä siitä, että olen onnistunut pitämään runouden ja draaman lukuharrastukseni paljon paremmin aisoissa. Romaaneja ahmin joskus buliimikon oirein; runouden ja draaman suhteen olen taloudellinen.

Elämäni merkittävin kirjailija on pakistanilainen Sara Suleri Goodyear, joka on julkaissut vain kaksi omaelämäkerrallista teosta, Meatless Days (1988) ja Boys Will Be Boys (2003).Hän on suuressa maailmassa verrattaen tuntematon kirjailija, mutta hänellä on uskollisia faneja ympäri maailman, lähinnä yliopistopiireissä. Molemmat teokset kertovat perhe-elämästä postkoloniaalissa Pakistanissa ja pakistanilaisten diasporassa maailmalla. Itselleni kiinnostavinta Sulerin tuotannossa on ollut muistin politiikka ja kielellinen ilmaisu. Koska omaelämäkerrat eivät ole muuten olleet lukuharrastukseni keskiössä, on aika ihmeellistä, että jumituin Sulerin kirjojen tutkimiseen seitsemäksi vuodeksi. Tutkimuksen sisällä on ilmaantunut uusia genrenimiä kuten ”autofiktio” ja ”autoetnografia”. Myös Sulerin tuotantoa on vaikea luonnehtia perinteiseksi omaelämäkerraksi.

Teoksessa Meatless Days hän kirjoittaa elämänsä merkittävien naisten kuolemista ja surusta. Hänellä on mitä syvällisempiä ja luovempia tapoja surra, yksi niistä on erilaisten listojen kirjoittelu. Hän sanoo: ”lists are attributes of tenderness”. Koska omassa elämässäni ei ole lainkaan järjestystä enkä yleensä kykene edes kauppalistan kirjoittamiseen, ihailen ihmisiä, jotka pystyvät organisoimaan päivittäistä elämäänsä ”to do”-listojen kautta. Ja Saraa kompaten, tosiaan hellyydestä ja huolehtimisestahan listamme kertovat, olivatpa ne sitten päivittäiseen taloudenpitoon tai henkisempiin asioihin liittyviä. Vastuulliset ihmiset pyrkivät toimimaan niin, että saisivat päivän aikana tehtyä edes akuuteimmat ja päällimmäiset asiat. Jotkut pitävät post-it-lappuja kalentereihinsa liimaavia ihmisiä kontrollifriikkeinä – minä en, koska tiedän, kuinka suurta kaaosta täydellinen listattomuus voi saada aikaan.

Myös toinen iso kirjallinen ikonini Marguerite Duras selviytyi päivittäisestä elämästään huvilassa Normandian rannikolla hyvin yksinkertaisen tarvelistan avulla. Durasin kauppalista vakuuttaisi hardcore-Martatkin, niin nuuka ja järkevä se oli.

Yritän liittää omat kirjalistani jonnekin blogin yläpaneeliin niin, etteivät ne hukkuisi muiden päivitysten tulvaan. Aika haasteellista tämä blogin pitämisen teknologia edelleen on. Kuvien kanssa pelaamisen opin helposti jo vuosia sitten, mutta tekstin edistynyt käsittely ei taida olla heiniäni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s