Mahdollisuuksien torilla

Image

Lieksassa järjestettiin eilen ensimmäistä kertaa Mahdollisuuksien Tori-tapahtuma Pielisen Museolla. Sää oli kovin sateinen ja järjestäjät pelkäsivät väkikatoa. Olin itse paikalla esiintyjänä, olimme sopineet kevään draamaryhmämme kanssa, että esittäisimme yhdessä kirjoittamamme pätkän nimeltä ”Kulttuurit sekaisin” tapahtumassa. Puolet ajasta kuljin ympäriinsä Zahraksi, somalialaiseksi siskoksi pukeutuneena. Ryhmäämme ei tullut yhtään maahanmuuttajanaista, joten meidän suomalaisten piti ottaa somalinaisten roolit. Herätin taatusti kummastusta, mutta niin oli tarkoitettukin. Esitys meni hyvin, ottaen huomioon kuinka vähän me sitä harjoittelimme. Draamapätkä käsitteli seurustelua, naimisiin menoa ja lapsensaantia. Käänsimme yorubankielisen laulun suomeksi ja puimme sen paikalliseen asuun. ”Meillon perunaa, perunaa on/ Meillon voita, voita on/Pätäkkää, voita perunaa/Tehdään lisää lapsia”.

Yksi somalialainen osallistuja osasi jo niin hyvin suomea, että keksi ehdottaa laulun sanoihin ”rahan” sijasta ”pätäkän”. Hän on asunut Suomessa vasta kaksi vuotta ja osaa jo useamman synonyymin sanalle ”raha”.

Image

Sateen vuoksi kaikki esitykset siirrettiin sisätiloihin, Virsuvaaran tupaan. Tuvassa oli tiivis tunnelma, kaikki eivät aina mahtuneet sisälle ja antiikkiset lattiat olivat koetuksella. Itse pidin eniten kahden somalimiehen, Mubarikin ja Ali Kahiyen esittämistä rakkauslauluista. Romantiikkaa ja herkkyyttä oli ilmassa, ja miehet olivat harjoitelleet esityksensä viimeisen päälle. Artisteilla uskoisi olevan vientiä muuallakin kuin Lieksassa. (Valitettavasti kuvat esityksistä epäonnistuivat, koska pirtissä oli liian pimeää.)

Hanna-Riikka Räsänen ja Mahamud Abdi (joka oli myös näytelmämme pääosassa) juonsivat tapahtuman kaksikielisesti, Hanna-Riikka somaliksi ja Mahamud suomeksi. Kolmantena juontajana toimi Lieksan teatterissa Simpauttajaa esittävä Tapio Kärkkäinen. Kärkkäinen tiivisti Lieksan tilannetta hienosti omakohtaisten kokemustensa kautta: hän tunnusti, että hänen on ollut usein vaikea erottaa kadulla somalimiehiä toisistaan, mutta on iloinen siitä, että miehet moikkaavat häntä jo viidenkymmenen metrin päästä siltä varalta, ettei hän tunnista heitä. Toinen ongelma on liittynyt nimien muistamiseen. Työharjoitteluun tulleita nuoria miehiä ristitään uudelleen suomalaisittain, kuten Mubarakista tuli ”Muori” ja Vabarikista ”Vaari”. Idirisistä tuli ”Iivari” ja Mahamudista ”Mahis”. Tilaisuudessa naurettiin joka välissä näille arjen pikku käännöksille. Karjalainen huumorintaju on ehtymätön luonnonvara. Karjalaiset eivät nimittäin häpeä tietämättömyyttään muista kulttuureista, heillä ei ole tarvetta piiloutua poliittisen korrektiuden maskin taakse. He mielellään kysyvät uudelta tulokkaalta suoraan, jos on jotain, mitä he eivät ymmärrä. Näin siis toimivat monikulttuurisuuteen positiivisesti asennoituvat lieksalaiset. Toinen leiri piiloutuu nimimerkkien taakse nettiin uskaltamatta näyttää kasvojaan.

Tapahtumassa esiteltiin myös  karjalaista perinnekulttuuria, ruokaa ja käsitöitä, myös itärajan takaa. Museon puitteet tekivät tapahtumasta ainutlaatuisen. Naiset kehräsivät villaa ja ompelivat käspaikkoja tuvan nurkassa esitysten aikana. Minulle oli mieltä avartavaa käydä katsomassa tukkisavottakämppiä, joissa petipaikat olivat niin kapeat, ettei voisi kuvitella tunkevansa tämän vuosituhannen ylipainoisia ruhoja niihin. Somalipoikien kanssa naurettiin kattojen mataluudelle, moni heistä oli niin pitkä, että liikkuminen sisätiloissa oli hankalaa.

Tapahtumaan osallistui paljon vanhempaa väkeä. Tampereen Mahdollisuuksien Torilla pyörii enimmäkseen seitsemää kieltä sujuvasti puhuvia, hamppuun pukeutuvia rastapäisiä hippejä, joille monikulttuurisuus on elinehto. Lieksassa tavalliset mummot ja papat tulivat paikalle kysymään kysymyksiä, ihmettelemään, ottamaan vastaan. Kun somalit soittivat tanssiesityksensä alussa kansallislaulunsa ja pyysivät yleisöä nousemaan sen ajaksi ylös, kaikki nousivat ja vanha väki ymmärsi asian vakavuuden. Mummot kommentoivat somalinuorisolle, että laulu oli kaunis.

Näin tapahtuman aikana monien kantalieksalaisten silmissä ahaa-elämyksiä ja välähdyksiä. Myös maahanmuuttajat nauttivat museon ilmapiiristä ja karjalaisen historian yksityiskohdista. Mikään tuossa päivässä ei tuntunut päälle liimatulta, ilmassa oli aitoa innostusta ja ihmetystä.  Täällä ruuhka-Suomessa ihmiset ovat jo kyllästyneitä monikulttuurisiin tapahtumiin. Niitä tuotetaan usein vain tuottamisen vuoksi. Olen itsekin käynyt jo monta kertaa pitkästymässä ja marisemassa Maailma kylässä-festivaaleilla Helsingissä. Lieksan Mahdollisuuksien Torilla en pitkästynyt, siellä koin tekeväni jotain hyödyllistä. Tämä porukka todella puhalsi yhteen hiileen. Toivon mukaan sama tekemisen meininki jatkuu myös ensi vuonna.

Image

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s