Ruskean kastikkeen henki

Sain taannoin Mielensäpahoittajan ja ruskeankastikkeen kirjailijan itsensä signeeraamana. Kun jonkinlainen foodie olen, koin emotionaalisia ahaa-elämyksiä sysisuomalaisessa pappakeittiössä. Kirja kuuluu ehdottomasti top 5:een ruokakirjoissani, sen ympärille voisi kehittää vaikka teemaviikon.

Itselläni ruskeaan kastikkeeseen liittyy muisto koulukiusaamisesta. Olin ekalla luokalla nenäkäs, itsetietoinen tosikko, ja luokkani pojat huomasivat pian, kuinka helposti minut saa hermostumaan. Olin kaikista helpoin kohde, minun kustannuksellani sai aina kunnon naurut. Kiusaaminen ei tosin ollut kaameinta laatua, liittyi enemmän käytökseeni kuin ulkonäkööni tai perhetaustaani. Meillä oli ruokalassa merkityt paikat ja minun kuului nauttia koululounas Jaria vastapäätä. Jarilla ja minulla oli poleeminen suhde, hän ei tosiaankaan jättänyt minua rauhaan, vaan oli aina keksimässä uusia keinoja saada minut raivon partaalle. En edes muista, mistä hänen jenginsä minua kiusasi – ilmeisesti siitä, että osasin lukea ja esitin luokassa kaikkitietävää. Asenteeni oli heille liikaa. Taisin olla jo silloin feministi. Ei niin, että olisin vihannut poikia. Yksi parhaimmista ystävistäni oli poika, mutta hän oli harmikseni rinnakkaisluokalla. Mutta minun luokkani pojat olivat mielestäni hirvittävän tyhmiä.

Eräänä päivänä sain tarpeekseni ja nyrkkiä puidessani haarukalla lennätin lihapullan ruskealla kastikkeella suoraan Jarin naamalle. Kastike levisi myös hänen paidalleen ja opettaja sai raivarin ruoalla leikkimisestäni. Suoraan sanottuna en hävennyt, vaan koin voitontunnetta, vahingoniloa. Minusta tuli lihapullakuningatar. Sain hieman rispektiä ainakin tyttöjen joukossa.

Jouduimme kummatkin rehtorin puhutteluun ja myös vanhempamme kutsuttiin koululle puimaan tilannetta. Olin pitkään opettajan valvovan silmän alla aggresiivisena tapauksena. Poikien kiusaaminen kyllä väheni, seuraavaksi koin vastaavaa vasta yläasteella. Ala-asteella me tytöt kunnostauduimme yhden pojan kiusaamisessa aivan samoilla metodeilla kuin tämä poikajengi, siksi että hän oli erilainen. Hänen äitinsä puki hänet aamulla aivan liian fiineihin vaatteisiin, kauluspaitoihin ja villaliiveihin aikana, jolloin muut pojat jo käyttivät WASP:in ja Twisted Sisterin paitoja. Tämä oli työväenluokkaiselle pikkukaupunkilaissielulle liikaa. Pojista tehtiin äijiä, heidän kuului pullistella räävitöntä energiaa.

Tapasin tämän pojan aikuisena Jyväskylän baarissa. Hän oli fiksu, filmaattinen, menestynytkin. Emme puhuneet mitään kiusaamisesta. Olisin kyllä halunnut pyytää anteeksi, mutta  jotenkin aistin hänestä, ettei hän halunnut palata takaisin noihin muistoihin. Joissain tapauksissa aika parantaa haavat.

Tällä hetkellä olen taantunut seitsenvuotiaan tilaan, taas yksi poika kiusaa ja minä kiusaan takaisin. Poika kiusaa, koska olen feministi enkä ota vastaan minkäänlaista patriarkaalista ohjausta häneltä, minä kiusaan poikaa, koska hän on fundamentalistikristitty ja hänen maailmankuvansa on minulle liian ahdas. Taistelemme kissan ja koiran lailla mm. homojen ja lesbojen oikeutuksesta olla tässä maailmassa. Haluaisin kuitenkin jo lopettaa ruskean kastikkeen heittämisen, olenhan jo aikuinen.

Ilokseni voin mainita: nykyään kaikki tuntemani Jarit ovat kavereitani, eikä kukaan heistä kiusaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s