Antiseptinen vs. aistillinen

Jari Järvelä on minulle uusi kirjailijatuttavuus, vaikka hän on jo julkaissut paljon ja ollut kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaanakin. Luin pizzeria-aiheisen Zombien (2010) siksi, että sen päähenkilö on sisilialainen. Teoksessa seikkaillaan mitättömällä suomalaisella pikkupaikkakunnalla ja Palermossa.

Tarina on viksahtanut veijaritarina, tarina Elämästä ja Kuolemasta, pimeydestä ja valosta. Sisilialainen Angelo oli entisessä elämässään urheilutoimittaja, mutta Suomessa hän päätyy pizzanpaistajaksi Don Juhon Mafiapizzeriaan, ruokkimaan ylikasvaneita teinejä, joiden ainoa huvi viikonloppuisin on vieraiden autojen rekkareiden keruu ja värikuulilla ammuskelu. Näkökulma suomalaisen pikkupaikkakunnan sielunelämään on niin outouttava, että luulisi kirjailijan olevan ulkomaalainen.

Herkullisin hahmo on itse Don Juho, joka vihaa italialaisia sydämestään siitä huolimatta että esittää työkseen mafiapomoa. Katkeruus Italiaa ja italialaisia kohtaan juontaa juurensa nuoruuden traumaan. Don Juho on päättänyt, ettei koskaan matkusta Italiaan sen jälkeen, kun asui samassa hostellihuoneessa italialaisen kanssa interrailimatkallaan. Italialainen kämppäkaveri oli sosialisoinut kaikkien kamat, levittänyt myskintuoksuiset vaatteensa tuolien karmeille ja salakuljettanut öisin huoneeseen klubilta pokaamiaan pikkulikkoja. Tästä Don Juho on tehnyt johtopäätöksen, ettei italialaiseen voi luottaa.

Myös Angelo on Don Juhon erityisen tarkkailun alla. Angelo päätyy pokaamaan Don Juhon ihastuksen, seireeni-Iiriksen, koska hän tietää, että ilman naista maahan on mahdoton kotoutua. Don Juho päätyy pariskunnan kolmanneksi pyöräksi aikomuksenaan valloittaa nainen takaisin kilpakosijaltaan. Juha joutuu syömään sanansa ja lähtemään pariskunnan kanssa Sisiliaan, koska ei voi päästää naista yksin vaaralliselle mafiasaarelle.

Juho kotoutuu Sisiliaan yhdessä yössä, saaden enemmän ystäviä mitä Angelo on saanut Suomessa vuosikausiin.  Hän viettää iltansa Angelon naapurien kanssa kumoten zibibboa, Sisilian makeaa verta.

Zombien Sisilia on arkinen ja samalla makaaberi, surrealistinen ja maagis-realistinen. Näin Järvelä näkee Palermon: ”Kaupunkini on pitkään elänyt ihminen joka ei ole ikinä paikkaillut arpiaan ja ryppyjään. Se ei koostu betonista, harkkoraudasta ja mukulakivistä. Se rakentuu lihasta ja verestä ja luista. Se hengittää, vaikka näyttää samalta kuin pikkupojan polvi, kun se on kaatunut pyörällä löysään hiekkaan ja ruhjeiden seassa verisissä lumpioissa on kiviä ja sypressinneulasia, joita äiti joutuu nyppimään.”

Suomi taas on antiseptinen, käytännöllinen laatikkomaailma, jossa ihmisten päivien suurin täyttymys on päästä ostoksille Prismaan. Perheiden elämässä on unettava monotoninen varmuus, jonka kanssa ei pelleillä. Parittomista sukista on päästävä eroon loman alkajaisiksi. Asuntojen katot ovat niin matalalla, että niihin ylettää kätevästi imurilla.

Järvelä tuntee Sisilian kulttuuria syvällisesti, mutta kirjailijana etsii balanssia miljöön kuvauksen ja juonen kehittelyn välillä. Erityisesti sisilian murteen pätkät elävöittävät kuvausta. Siinä missä esimerkiksi Milla Keräsen Sisilian ruusu oli melkein pelkkää aistillista kuvausta, Järvelän romaanissa keskiössä ovat henkilöhahmojen psykologia ja juoni. (Ehkä ei ole hedelmällistä verrata kahta niin eri genreen kuuluvaa teosta toisiinsa – harva lukija pystyisi nauttimaan molemmista.)Kiinnostavaa sinänsä, että molemmat romaanit keskittyvät Palermoon ja jopa henkilöhahmoilla on samoja nimiä.

Myös Zombiesta saa annoksen Sisilia-eksotiikkaa, mutta siitä saa paljon muutakin. Yhteiskuntakritiikkiä ja piinallista itseironiaa. Ihmettelen, kuinka näin kliseisestä aiheesta sai aikaan näin monikerroksisen romaanin. Kai tämä on merkki suuresta ammattitaidosta.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Antiseptinen vs. aistillinen

  1. Terve, Anu! Kiitos hienosta arvostelustasi ja Sisilia-analyysista. Mun mielestäni todellista Italiaa ei tunne, jos ei matkusta aika pitkän matkaa Roomasta alaspäin. Oon kyllä kuullut paristakin pohjoisitalialaisesta suusta, kuinka Italia päättyy Roomaan, ja Rooman eteläpuolella on Afrikka.

    En tiedä onko sulle tuttu tarina oikeista zombeista. Kun eurooppalaiset matkamiehet saapuivat aikoinaan Haitiin, he kummastelivat kylissä liikkuvia ihmisiä, joihin ei saanut millään kontaktia. Myöhemmin heille selvisi, että kyseessä olivat kyläyhteisön jäsenet, jotka olivat tehneet jotain yhteisön silmissä väärin. Rangaistukseksi tällaiselle väärintekijälle oli juotettu salaa juomaa, joka oli pudottanut tämän syvään, koomankaltaiseen uneen noin vuorokaudeksi. Tänä aikana uhri oli haudattu elävänä maan alle ja odoteltu sitten huumaavan aineen vaikutuksen lakkaamista. Raukkaparka oli herännyt arkussa maan alla ja tajunnut tulleensa elävältä haudatuksi. Ylhäällä oltiin tiedetty varsin tarkkaan kuinka pitkään arkussa riitti happea ja kaivettu tämä onneton ylös ennen kuin hän oli kuollut. Mielenjärkytys oli kuitenkin niin suuri, että harva näin rangaistuista tuli ikinä enää kokonaan järkiinsä, vaan he jäivät vaeltamaan ja elelemään kotikylissään olematta kunnolla eläviä tai kunnolla kuolleita. Haitilaiset kutsuivat heitä zombeiksi.

    Hollywood teki sitten myöhemmin zombeista ihmissyöviä petoja, joita mm. nykyään TV-sarja Walking deadissa voimme seurata. Oikeat zombiet olivat kuitenkin enemmän Hugo Simbergin taulujen kodittomia piruparkoja, kahden maailman rajalla eläviä pakolaisia. Ja sellaiseksi minä romaanin Angelonkin rinnastan.

    Valoisia kesäpäiviä, Jari J

    • Hei Jari, ilahduin viestistäsi, ihme maa tämä Suomi, kun kirjailijat lukevat blogeja :)! Vaikka olen lukenut jonkun verran antropologiaa, zombie-sanan etymologia ei ollut minulle aiemmin tuttu. Sana tosiaan tullut tutuksi lähinnä amerikkalaisista tv-sarjoista ja popmusiikista. Upeaa huomata, että lähempänä kotoa on olliut taiteilijoita, jotka ovat tajunneet sanan merkityksen ennen kuin siitä tuli muodikas.

      Italian etelän ja pohjoisen välinen ero on varmasti monella tapaa suurempi kuin Suomessa. Joku Milanon ”kehä kolmonen” on varmasti vielä vieraantuneempi ympäristö Italian kansallisista kuvastoista kuin itä-Vantaan lähiöt. Pohjoisemmasta Italiasta tykkään Toscanasta, muuten hoodit muistuttavat liikaa Helsingin seutua, liikaa automarketteja ja amerikkalaistyylisiä ostoskeskuksia.

      Ihastuin Sisiliaan jo ensivisiitillä, meillä tamperelaisillahan on se etu, että täältä pääsee halvalla Trapaniin ja lähdin eka reissuun aika valmistautumatta. Tänä kesänä tod.näk. uudestaan. Saari tuntuu ”pilaantumattomalta”, siellä ei ole turismiteollisuutta, vaan odotettuja vieraita. Tykkäsinkin siksi romaanissasi Angelon perheen kuvauksesta, koska ne ihmiset vaikuttivat oikeilta, siinä ei ollut mitään eksotisoitua sokerikuorrutusta.

      Suomalaiset kirjoittavat nykyään paljon Italiaan pohjautuvaa kirjallisuutta – tämä romanssi/fantasiaosastokin sinänsä tervetullutta, mutta itse kaipaan enemmän. Parasta Italiassa (ja varsinkin Sisiliassa) tosin on, ettei siellä yleensä ehdi lukea paljoa, kun on niin paljon elettävää ja ihmeteltävää.

      Toinen eteläinen suosikkikohteeni on Portugali, jonka kirjallisuudesta tiedän vielä vähemmän. Olen koko ikäni keskittynyt Aasian ja Afrikan kirjallisuuksien tutkimiseen, vähän myös Brittein saarten. Mutta elämänpoliittisista syistä Välimeren alue on tullut tärkeämmäksi, ja varmasti hauskinta on huomata, ettei siitä paljoa opi kirjojen kautta.

      Itseäni kiinnostaisi kirjoittaa jotain Italian laittomista siirtolaisista. Onko Sinulla jotain kosketuspintaa tähän todellisuuteen – itselläni vähän, mutta retki Lampedusan saarelle varmasti antaisi monta vastausta niihinkin kysymyksiin, joita pohdimme täällä Pohjolassa.

      Aurinkoista kesää, Anu

      • Anu terve,

        no, en voi itsekään mainitsemaasi Toscanaa moittia, olen hyvin retkahtanut 1400-luvun renessanssitaiteeseen ja jostakin itsellenikin käsittämättömästä syystä erityisesti Marian ilmestyksiin, joista moni ystäväni saa pelkästään nokkosihottumaa. Toscana on kyllä kokonaisuutena uskomaton keskittymä entisiä riitaisia kaupunkivaltioita, jotka yrittivät päteä toisilleen mesenoimalla kukin kilvan taidetta ja tiedettä – eivätkä tulokset ole kadonneet mihinkään 500 vuodessa. Viime vuonna olimme vanhempieni kanssa pari viikkoa Toscanassa, he eivät olleet siellä koskaan käyneet, meillä oli kämppä Firenzessä ja kulkiessamme kaupungissa kohtasimme uskomattoman määrän jonossa tikuttavia opastettuja kiinalaisia turistiryhmiä, päivän aikana niitä näki kymmeniä. Siinä missä ”traditionaalisessa” opasporukassa oli parikymmentä Firenzen ihmettelijää, oli näissä yhdessä 40-50. Eli Kiina on nyt toden teolla löytänyt renessanssin. Pakostakin jäin miettimään miltä paljolti kristilliseen kuvastoon, pyhimyksiin ym. keskittyvä renessanssitaide näyttää keskimääräisen kiinalaisen vierailijan silmissä. Aukeneeko lainkaan.

        Se Lampedusa olisi varmasti hurja, aika pysäyttävä kokemus. Vierekkäin vauraita auringonpalvojia ja nääntyneitä venepakolaisia. Välimeren yli Euroopan puolelle tuli ymmärtääkseni viime vuonna 2011 lähes 60 000 pakolaista sekalaisilla kumiveneillä ja merikelvottomilla purtiloilla. Näistä 56 000 tuli maihin Italiassa, ja aika moni heistä Lampedusassa. Sisilia ja Etelä-Italia on kyllä Euroopan laittomien siirtolaisten sisäänheittoranta. En tiedä oletko lukenut Ville Tietäväisen 2011 ilmestynyttä ansiokasta sarjakuvaromaania ”Näkymättömät kädet”, joka kertoo Espanjaan saapuvan siirtolaisen tarinan. Tietäväinen teki työhönsä laajoja taustatutkimusia, kävi mm. Pohjois-Afrikassa ja Etelä-Espanjan tomaattiviljelmillä. Itse piirrostyö kesti vuosikausia. Vaikka tarinan tapahtumapaikka on Espanja, löytäisit ko. kirjasta varmasti paljon kosketuspintaa laittomien siirtolaisten elämän ehdoista.

        Terv. Jari

      • Hola, täytyy tunnustaa, että viime Firenzen reissulla johtuen noista megaturistilaumoista minä feidasin Uffizi- ja muilta taidemuseokeikoilta ja lähetin sinne vain nuorison – kolusin kirjakauppoja ja tarkkailin piazzojen elämää tuntematta lainkaan syyllisyyttä asiasta. Italiassa on sekin kiva asia, että EU-nuoriso pääsee moneen kalliiseen museoon ilmaiseksi tai tosi halvalla :).

        Mulle ihmiset ovat eläviä museoita, museoista pidän vain silloin, kun niihin ei tarvitse jonottaa lainkaan. Jostain syystä olen viime aikoina saanut Italiassa paljon irti arkeologisista nähtävyyksistä, esim. Fiesolen arkeologinen ulkomuseo oli huikea elämys. Etruskit kiinnostavat, ja myös kreikkalaisten koloniat lännessä.

        Näkymättömät kädet on listallani, olen sitä selaillut jo monta kertaa. Ei mikään kevyt lukemisto se. Toinen lemppari suomalaisista sarjakuvan tekijöistä on Ville Ranta (oliko se Ville?), esim. Kajaani oli kiinnostava lukukokemus. Itsellänikin olisi idea sarjakuvaromaanista, se kertoo naisesta joka murhaa uransa nelikymppisenä ja alkaa kantaa djembeä koulujen liikuntasaleihin ja kaiken maailman hörhömessuille, mutta kun en osaa piirtää. Cheers, Anu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s