Cappuccinoa iltapäivällä

Beppe Sevegrinin La Bella Figura – opastettu kiertokäynti italialaisuuteen (2005) vahvistaa kaikki epäilykseni: kirjoitan Italiasta, koska olen rakastunut sen kliseisiin ja stereotypioihin. Mitään kovin omaperäistä en ole toistaiseksi maasta löytänyt.

Teos on kepeä välipala, jossa Italiaa verrataan lähinnä Pohjois-Amerikkaan ja Alppien yläpuoliseen Eurooppaan. Kirjailija on kokenut journalisti, joka pyrkii purkittamaan koko maan olemuksen yksiin kansiin. Mietin, kenelle kirja on kirjoitettu. Pitkän linjan Italia-faneille, ensikertalaisille amerikkalaisille turisteille vaiko italialaisille itselleen?

Keski-ikäinen kultivoitunut milanolaissetä paheksuu nuorten aikuisten ”rappiollista” elämää, heidän kimppakämppiään, Findus-pakasteaterioitaan ja Ikeasta roudattuja suihkuverhoja. Samalla hän on tietoinen siitä, että nuoremmat ikäpolvet ovat reippaasti köyhempiä kuin heidän vanhempansa olivat samanikäisinä ja että heidän palkkansa ei riitä kuin kädestä suuhun-elämiseen. Vanhempien ja isovanhempien sponsorointi on olennainen sosiaaliturva Italiassa. Jopa sedät ja tädit ostavat nuorisolle kännyyn puheaikaa sillä edellytyksellä, että nämä kävisivät joskus kylässä. Vain nämä sosiaalipoliittiset pikkuhuomiot päästävät lukijan hieman pintaa syvemmälle.

Sevegrini kierrättää lukijan Italian ympäri kymmenessä päivässä. Sardinian kohdalla aloin hieman kiinnostua, se on saari, joka voisi tulevaisuudessa toimia monien ekoparatiisina, jos he malttaisivat käydä siellä myös off season-aikaan. Sardinian kaukaisuus ja tietynlainen pysähtyneisyys houkuttelevat. Olen käynyt saarella 90-luvulla, ainoana muistikuvana makaaminen hyvin luonnonmukaisella rannalla Algherossa ja majoittuminen halvassa hostellissa noin kahdenkymmenen hengen makuusalissa. En ymmärtänyt paikasta mitään. Vasta, kun luin Antonio Gramscin elämästä, aloin kiinnostua saaresta enemmän. Sisilia on varmasti helpommin lähestyttävä ystävä kuin Sardinia. Sisilia elää merestä, sardinialaiset perääntyvät sisämaahan ja vuorille hoitamaan puutarhojaan ja viljelemään maata.

Sardinian paperittomiin siirtolaisiin viitattiin lyhyesti, heitä on rantautunut saarelle paljon ottaen huomioon, että paikka ei välttämättä ole paras esim. kaupustelubisneksiin. Muuten teos oli täynnä namedroppingia, pinnallisia viittauksia satoihin elokuviin ja romaaneihin, joiden kautta voisi tutustua Italiaan paremmin.

Mutta jos tartut teokseen, saat ainakin vastauksen näihin kysymyksiin:

-Miksi cappuccinon tilaaminen aamukymmenen jälkeen on melkein rikos?

-Miksi Germaine Greer, yksi 70-luvun feminismin arkkipiispoista, puhuu Toscanaa kuvaillessaan kuin Starbucksin matkamuistokuppi?

-Mitä piazzalla istuskelemassa voi oppia?

-Mihin italialainen viittaa, kun alkaa puhua sinulle laillisuudesta?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s