Isä Camillon jäljillä

Giovanni Guareschin tuotannosta minulla oli hämärä muistikuva lapsuudesta – kirjoja olin bongannut en pelkästään oman kotini vaan myös muiden hyllyistä. Irvileukaisen Isä Camillon kuvat kirjojen kansissa olivat jääneet mieleeni kummittelemaan. Yksi kesän lukuhaasteista oli Isä Camillon mielenmaisemaan tutustuminen. Kirjoihin pääsin käsiksi Kangasniemen kirpparikierroksen tuloksena. Luin miehen teoksista ensimmäisen – Isä Camillon kylän ja viimeisen – Humoristin perhe-elämää.

Guareschi oli poliittiselta vakaumukseltaan kristillisdemokraatti, joka rakasti irvailla maan nousevalle kommunistiselle liikkeelle. Don Camillon ja Pepponen hahmot kuvastavat sodanjälkeisen Italian kahtiajakoa, oikeistolaisten ja vasemmistolaisten, uskovaisten ja ateistien aatemaailmojen välistä kuilua, mutta myös rinnakkaiseloa. Camillo-huumori toimii siksi, että Guareschi irvailee molemmille leireille, mutta samalla molempien toiminnasta löytyy selvä tolkku. Hassuimpia teoksessa ovat Camillon alttarikeskustelut Jeesuksen kanssa – niissä Jeesus muistuttaa kiihkeää pappia kommunistien perimmäisestä inhimillisyydestä ja on esim. sitä mieltä, että Pepponen poika pitää kastaa Leniniksi, jos vanhemmat niin haluavat. Huumori on lempeää, vaikka tappeluilta ja ampumavälikohtauksilta ei säästytä. Camillo ja Peppone ovat enemmän fyysisiä kuin verbaalisia hahmoja, ja siksi heidän ”tehonsa” on päässyt oikeuksiinsa erityisesti valkokankaalla. Muistaakseni en ole nähnyt leffoja, mutta ainakin yhden koitan saada käsiini lähiaikoina.

Kirja muistuttaa minua elämästä keskisuomalaisella pikkupaikkakunnalla 70-luvulla, jossa oli tukalaa, jos pisti lapsensa kirkkokuoroon eikä pioneereihin. Ilmeisesti Camillo-teokset saivat massamenestyksen Suomessa juuri tämän samankaltaisuuden vuoksi. Kuopiossa näyttää olevan suosittu ravintola nimeltä Don Camillo, maamme kesäteattereissa on esitetty Camillo-näytelmiä vuosikymmenet ja huomaan joidenkin raportoivan jopa matkoista Breschellon kylään, jossa elokuvat on filmattu.

Guareschin omaelämäkerrallinen teos Humoristin perhe-elämää oli ehkä antoisampi kuin Isä Camillon kylä siksi, että se antoi hyvän kuvan Italian lähihistoriasta ja modernisaatiosta ruohonjuuritasolta. Poliittisena analyytikkona Guareschi on raaka yleistäjä, mutta arjen kuvaajana varsinainen salapoliisi.

Teoksessa päähenkilö vanhan pariskunnan lisäksi on nuori keittiöapulainen Gío, joka pistää talouden uuteen uskoon talouskoulussa saamiensa oppien mukaan. Gío pitää vanhakantaista isäntäänsä seinähulluna, koska tämä joskus karkaa yökävelylle kaupungin rajojen ulkopuolelle ja vie suvun lomille syrjäseuduille, joissa ei ole sähköä. Gío päivittelee isäntäväkensä rakkaustarinaa, jossa olennaisena osana oli pyöräily niin, että tyttö istui tangolla, eikä pyörässä edes ollut dynamoa. Kammottavalta hänestä kuulostavat myös pariskunnan häät, joissa morsian pukeutui sulhasen mustaksi värjättyyn armeijapalttooseen.

Guareschin ajatukset hitaasta elämästä ja kokkaamisesta ilman sähkölaitteita ovat tulleet sittemmin varsin suosituiksi Italiassa. Myös pyöräilyyn suhtaudutaan nykyään intohimoisesti, myös 45 asteen kuumuudessa. Ympyrät sulkeutuvat, liian läheltä ei voi nähdä tarkasti, ja lopulta palataan vanhoihin klassikoihin, jotka eivät koskaan jätä pulaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s