Ajatus liikkuvuudesta

Kunnon mies sotkee kirkolle pyörällä. Autojakin on, mutta aina ei olla ajokunnossa. Eikä autoa tarvita hotapulverin ostoon. Autolla lähdetään asioille, kuten Pieksämäelle putelin hakuun tai Mikkelin raveihin.

Sitten tulee aika miehen elämässä, kun auto pannaan talliin museoitumaan. Ehkä autossa käydään vielä istumassa, lukemassa kirjaa tai raapimassa päätä, mutta korttia ei enää uusita. Päätetään yksimielisesti, että ajot ovat tältä erin ohi. Pyörällä pääsee edelleen, niin kauan kun koivet jaksaa kantaa.  Pyörällä käydään Matkahuollon laiturilla laskemassa tulijoiden päät.  Sitten ajetaan sairaalan rantaan verkon nostoon.  Pyörän sarviin nojataan, kun tavataan tuttuja raitilla.

Kun papat halttaantuvat, ne saavat terveyskeskuksesta rullapotkurin. Potkurilla mennään vuosikymmen. Sitten tulee rollaattori. Sitten hauta.

(Kuva Suomen Urheilumuseon kokoelmista: 1925. Isoisäni Lennart Manninen ystävänsä Taunon kanssa Kangasniemen raitilla. Lennart on vasemmalla, hänellä on ikää 15 vuotta.)

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s