Räpsöö

Ihme kaupunki. Jopa tänne, Jumalan selän taakse, maailman makeimpaan puutaloidylliin on vedetty Prisman käytävän levyiset straadat. Reposaaren päästraada näyttää vanhan Suomi-elokuvan kulissilta. Täällä on kaikkea, kahvilaa, pizzeriaa, pankkia ja Sale. On apteekki, neuvola, ainakin kaksi koulurakennusta ja monta urheilukenttää. Lauantai-iltapäivänä raitti on hiljainen, mutta pihoissa ja puutarhoissa kuhisee elämä.

Täällä viimeistelty kohtaa ryysyrannan, mummolatyyli postmodernin ekoajattelun. Rannalla on uusia, huikeita kelluvia huviloita loma-asuntomessujen jäljiltä. Keskellä kylää reheviä paratiiseja. Maaperä tuntuu hedelmälliseltä.

Kirkko on kiinnostava, luen jostain, että norjalaiset merimiehet keräsivät rahat sen rakennusta varten 1800-luvulla. Ja siksi siitä tuli norjalaisen tunturikirkon mallinen. Pidän sen muodon kielestä paljon. Vähän elämystä laimentaa tieto siitä, että Sauli ja Jenni vihittiin siellä. Out of sight, out of mind.

Päädymme saaren kärkeen, Linnakepuistoon. Täältä takuulla löytyy ne kaikki oudot kasvilajit, jotka rantautuivat saarelle rahtilaivoista. Paarlastikasvit. Maailma kylässä. Kasvien siemenet ovat levinneet konteista tulleen sahanpurun myötä. Tästä haluaisin oppia lisää, jos vaikka pääsisi joskus sellaiselle kurssille, jossa kerrotaan kasvien historiasta. Kerrotaan, että kasvit ovat eläneet saarella siksikin, että rannoilla on myös eksoottisten simpukoiden jämiä. Moni kasvi on jo uhanalainen, mutta ne sinnittelevät kallioilla ja muutamien huviloiden puutarhoissa.

Jotenkin kasvit viittaavat tämänhetkiseen maahanmuuttokeskusteluun. Miksi laivantuomia kasveja suojellaan henkeen ja vereen, mutta ihmiset jätetään kuolemaan hengenvaarallisiin pursiinsa? Nämä kasvit ovat sinnitelleet länsirannikolla jo vuosisatoja ja rikastaneet sen luontoa, tehden siitä omaperäisen ja monimuotoisemman kuin ennen. ”Hallittu hoitamattomuus” on niiden säilymisen salaisuus. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. Meillä uusia ihmistulokkaita kotoutetaan vaikka väkisin, hampaat irvessä, mutta heitä ei kannusteta löytämään oman kukkimisensa salaisuutta.

Kerään tyrnimarjoja puolen litran limsapulloon modernin tuulimyllyn kupeessa. Niiden poimiminen on yllättävän vaikeaa. Puska on jättiläinen, parhaimmat marjat ovat alaoksilla. Istahdan litteille ja teräville rantakiville saadakseni paremman otteen puskasta. Hetken poimittuani huomaan, että paljaat jalkani ovat meri-ilmasta kurttuiset ja liidunvalkeat.

Lupaan nauttia marjoja kymmenen kappaletta raakana joka aamu, kunnes pullo tyhjenee.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s