Elämäni junamatka

On niitä ollut aiemminkin, mutta naismuistiin tämä viimeisin oli huikein. Osallistuin viikonloppuna Visit Karelian järjestämälle Paluumuuttaja-aiheiselle Pohjois-Karjalan maakuntakierrokselle, joka kesti kolme päivää. Matka alkoi Helsingistä, meitä oli vastassa iso komitea Helsingin rautatieasemalla. Meille oli varattu oma junavaunu, se lisäsi reissaamisen VIP-henkeä. Punatakkinen vastaanottokomitea sai meidät tuntemaan olomme melkein kuninkaallisiksi. Meille jaettiin evästä ja tuhti paketti infoa maakunnasta. Saimme mm. kaikki Pohjois-Karjalan paikallislehdet kotiin vietäviksi.

Jo alkumatkasta jostain vaunun etuosasta alkoi kuulua basson moukunaa. Ihmettelin, mitä oli luvassa. Pian junan keskiosaan tempaisi viiden miehen yhtye, liperiläinen Kaukolasipartio. He vetivät mm. rapversion Jaakko Tepon biisistä Hilma ja Onni, Titanicin tunnarin ja Oi niitä aikoja. Yleensä en ole cover-bändien suuri fani, mutta nämä sovitukset olivat pimeimpiä mitä olen koskaan kuullut. Keikka oli hulvaton, actionrock sujui näiltä akrobaateilta heiluvassa junassakin kuin rasvattu, he pomppivat penkeillä ja valtasivat koko vaunun räjähtävällä energiallaan. (Myöhemmin sain kuulla, että laulaja ja kitaristi ovat kuin ovatkin Jaakko Tepon poikia, mikä kyllä osittain auttoi ymmärtämään bändin musikaalisia valintoja. Kuulemme heistä vielä isommilla areenoilla!)

Toinen artisti edusti hillitympää charmia. Sami Hopponen, Kultaisen harmonikan voittaja vuodelta 2007, veti tunnettuja Karjala-biisejä omalla persoonallisella tyylillään. Lauloimme mukana tuntemiamme biisejä – minulla sanojen muistamista auttoi viimeaikainen Liljan loisto-fanius. Matkan aikana artistit tutustuivat niin hyvin, että pystyivät jammailemaan loppumatkasta yhdessä.

Kiteeltä kyytiin hyppäsi Hermanni, joka trokasi meille pikkupullolliset paikallista kuohuviiniä. Hermanni on yksi TV2:n uuden Paluumuuttajat-realitysarjan esiintyjistä. Hän teki 2000-luvulla Helsingissä uraa muotoilijana, mutta palasi juurilleen jo nuorena ja alkoi ajaa kauppa-autoa. Sarjassa näemme mm. bussivanhuksen leviävän 30 asteen pakkasessa – varaa uusia kalustoa ei yrityksellä vielä ole, ja Hermanni on täysin riippuvainen ystävästään paikallisesta automekaanikosta, joka tulee pelastamaan hänet pinteestä kuin pinteestä syrjäkylien raiteille. Hermanni ja hänen avovaimonsa heittävät hurttia läppää riski-investoinnistaan, bensakuluista ja yksinäisistä hetkistä pysäkeillä, jonne ei tule asiakkaan asiakasta. Sanoisin, että Hermanni ei ole ensisijaisesti kauppias, vaan keskeinen vanhustyön tekijä, kuuntelija, vierellä kulkija. Hän käy mummojen ja pappojen  luona kahvilla ja auttaa heitä kantamaan painavat ostokset sisälle asti.  Monelle yksineläjälle kauppareissu voi olla viikon ainoa sosiaalinen kontakti. Ohjelma herätti kysymyksiä syrjäseudulla asumisesta ja tukiviidakosta: miksi kauppa-autoyrittäjä ei voi saada alennusta bensasta, kun hän tekee merkittävää sosiaalityötä ja auttaa syrjäseutua pysymään edes jotenkuten elävänä?

Helsinki-Joensuu-radanväli edustaa elävää maaseutua, tosin tällä matkalla en ehtinyt paljoa maisemia bongaamaan ohjelman runsauden vuoksi. Kesälahdella järvimaisema sykähdytti erityisen voimallisesti. Saavuin Joensuuhun virkistyneenä ja inspiroituneena, odottaen sydän pamppaillen tulevia rasteja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s