Syyspäivä Kangasalla

Tampereen lähikunnissa vierailu on minulle harvinaista herkkua. Ylöjärvellä olen käynyt pari kertaa kylässä/asialla, Pirkkalan lentoasemalla useinkin, Lempäälässä kerran futismatsissa ja muutaman kerran Ideaparkissa, Nokian ohi on ajettu vain autolla tai bussilla. Kangasalaa tunnen näistä parhaiten, mutta silti aivan vähän. Jos alkaisin etsiä lebensraumia näiltä seuduilta, Kangasalaa tutkisin ensin, sillä jostain syystä sen maasto miellyttää minua eniten näistä viidestä. Kangasalla sijaitsee myös yksi Tampereen seudun lempiravintoloistani, afganistanilainen Aryana, joka on palvellut paikallisia ja kaukaakin tulevia jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan. Valitettavasti sinne jaksaa lähteä vain autokuskin kanssa, mutta odotan jo innolla seuraavaa reissua sinne.

Viikonloppuna olin reilun vuorokauden Ilkon leirikeskuksessa Kangasalla alfakurssin leirillä. Paikka on rakennettu vanhan kenkätehtaan metsästysmajan ympärille, itse majasta ja sen yhteydessä toimivasta ruokalasta maisemat alas kanjoniin ovat henkeäsalpaavat. ”Mä oksalla ylimmällä”-fiilis välittyy täydellisenä. Ja vanhan majan tunnelma kristallikruunuineen ja romanttisine neidonkammareineen hurmasi ryhmältämme jalat alta. Mikä hauskinta, paikka on säällisen pyöräilymatkan päästä meiltä kotoa, lähellä Tampereen rajaa.

Ilkon leirin teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin Pyhä Henki. Oli luentoja, ryhmäkeskusteluja, laulua ja rukouspalvelua aiheesta. Paljon juttua sairauksista, riippuvuuksista ja niiden selättämisestä Pyhän Hengen avulla. Välillä oli oikein rattoisaa, välillä meni yliannostuksen puolelle ja ahdisti. Edelleenkään en usko uskoon tulemiseen. Uskon siihen, että seurakunnan yhteys voi saada monet meistä tuunaamaan elintapojaan terveempään suuntaan ja ottamaan paremmin lähimmäiset huomioon – elämään ihmisiksi. Uskon myös, että tietyissä tilanteissa ihminen voi parantua ihmeen kautta. Mutta edelleen kun ihmiset julistavat kovaan ääneen uskoon tuloaan, pikku piru minussa kapinoi. Uskovaiset sanoisivat, että sielunvihollinen se siellä tekee tekojaan, mutta minä tunnen pikku piruni niin hyvin, että sanoisin sen asuvan sisäsyntyisesti minussa. Tulipa se mistä tuli, olen sen kanssa parhaat kamut. Se sanelee päähäni tolkkua, estää minua tekemästä ylilyöntejä. Ja jos se johdattaa minua harhaan suorasta yhteydestä pyhään, olkoon niin. Piruni on kriittinen, se vaatii perustelua älyllä ja kiivastakin väittelyä tarvittaessa. Lapsenuskon se unohtaa niin kovin helposti. Mutta kyllä sekin osaa kokea hengellisyyttä, se ei vaan aina tykkää jakaa kokemuksia muiden kanssa. Pikku piru minussa kannattaa nöyryyttä ja vaatimattomuutta, hiljaista rukousta kovaäänisen julistuksen sijaan. Johtuen tästä hengellinen etsintäni jatkuu edelleen.

Reissu oli joka tapauksessa opettavainen, ja konkreettista hyötyäkin oli: sain paikan varattua ensi kesän juhlia varten.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s