Kaksitoistavuotias kätilö kertoo

Brittiläisen Christie Watsonin romaani Tiny Sunbirds Far Away (2011) koukutti jo ensi sivulta riemunkirjavine nigerialaisine kyltteineen: hienon lagosilaisen asuinalueen portilla lukee ”No Sexual Activity or Defecating in the Gardens”. Tästä voi jo päätellä, että luvassa on sekä seksiä että vessahuumoria.

Romaani kertoo kahdesta sisaruksesta Blessingistä ja Ezekielistä, jotka menettävät sisäsiistin kaupunkielämänsä vanhempien eron jälkeen. Lasten äiti vie heidät asumaan kotikyläänsä Delta-alueelle lähelle isoa öljynporausasemaa. Äidin suku on äskettäin kääntynyt islamiin, ja isoisää kutsutaan Alhajiksi, koska tämä on tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan. Uudessa kodissa on harvoin sähköä, vettä kannetaan kaukaiselta kylän kaivolta ja kaikki muut paitsi Alhaji peseytyvät öljyn saastuttamassa joessa.

Blessingin kotoutuminen uuteen järjestykseen ei ole helppoa, mutta erityisen vaikeaa se on hänen astmaa sairastavalle veljelle. Pähkinäallerginen poika ei saa alussa syötäväksi muuta kuin jamssia, koska Alhajin mukaan nigerialaisella ei voi olla allergioita eikä ruokaa voi valmistaa muussa kuin maapähkinäöljyssä. Lapset vedetään välillä pois koulusta rahapulan vuoksi, mutta tästä huolimatta Alhajilla on aina varaa hankkia varasto täyteen Remy Martin-konjakkia, jota tämä juo kuin vettä. Lopulta Blessingin koulunkäynti keskeytyy, ja hän joutuu isoäitinsä oppilaaksi. Isoäiti on kylän kätilö, hän haluaa kouluttaa lapsenlapsestaan seuraajansa. Isoäiti hoitaa myös tyttöjen ympärileikkaukset, jos perhe näin vaatii, joskus jo vastasyntyneelle lapsivuoteen äärellä.

Romaanin perusvire on tragikoominen. Arkea kuvataan humoristisesti, mutta juoni kehittyy kohti hirveitä tapahtumia. Hienointa kirjassa on Delta-alueen poliittisen tilanteen tarkka kuvaus. Brittiläiset ja amerikkalaiset öljy-yhtiöiden työntekijät asuvat turvaporttien takana ja kulkevat kaikkialle aseistettujen vartijoiden kanssa. Erilaiset lapsisotilaista koostuvat ”vapautusarmeijat” sabotoivat öljyjohtoja, polttavat kyliä ja ottavat panttivankeja. Nigerialaiset panttivangit usein tapetaan, mutta oyiboista (valkoihoisista) saa niin hyvät lunnaat, että heidän mahdollisuutensa jäädä henkiin on suurempi. Kirjailija näyttää vierailleen alueella usein ja keränneen taustamateriaalia paikallisilta perusteellisesti. Reaalimaailmassa hän on lastentautien sairaanhoitaja, mikä selittää näkökulmien valintaa. Öljysotien lisäksi kirjassa kuvaillaan paikallisen väestön sairauteen ja terveyteen liittyviä uskomuksia ja sairaaloiden arkea maassa, jossa ei ole olemassa alkeellisintakaan vakuutusjärjestelmää.

Toinen romaanin vahvuus on moralismin puute. Watson esittää esimerkiksi tyttöjen leikkaamisen ja vanhojen miesten polygamian sellaisina ilmiöinä kuin ne ovat, ja antaa lukijalle mahdollisuuden tehdä omat johtopäätöksensä aiheesta. Olen lukenut nigerialaisten  naiskirjailijoiden kuvauksia näistä kipeistä aiheista; usein heidän tapansa kertoa patriarkaatin vääryyksistä on raaempi ja he panevat erityisesti nuoria tyttöjä vikitteleviä vanhoja äijänkäppänöitä halvalla (ks. esim Lola Shoneyin 2009. The Secret Lives of Baba Segi’s Wives). Myös tässä teoksessa Alhaji on koominen hahmo, mutta hänestä löydetään myös inhimillinen, pehmeämpi puoli.

Teos on jo toinen lukemani valkoisen britin kuvaus nyky-Nigeriasta, ja kummatkin ovat tuntuneet hemmetin uskottavilta. Chris Cleaven The Other Hand (2008, suomeksi Little Been tarinat) oli astetta raaempi kuvaus saman alueen väkivallasta ja tulehtuneista rotusuhteista; ymmärtääkseni teoksen pohjalta on tekeillä Hollywood-leffa. Voisi tietysti kysyä, miksi brittien kuvaukset Nigeriasta myyvät maailmalla paremmin kuin nigerialaisten omat sellaiset, lukuunottamatta Chimamanda Ngozi Adichieta. Mutta kirjallisuudella ei ole kotimaata, ja kuuluu postkoloniaaliin auringonkiertoon, että kaikilla on oikeus kertoa kaikista.

Kielellisesti Watsonin kerronta on paikoitellen liian arkirealistista omaan makuuni. Teosta olisi myös voinut huomattavasti tiivistää. Mutta juonen kehittelijänä Watson on esikoiskirjailijaksi virtuoosi. Teos on koukuttava rakenteen ja kulttuurisen ymmärryksen tasolla. Suosittelen teosta erityisesti niille, joita kiinnostaa afrikkalaisen tyttölapsen asema ja monikansallisten öljy-yhtiöiden harjoittama riisto.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s