Vinksahtanut arki

Johanna Sinisalon novellikokoelma Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (2005) tarttui käteeni kirjamessuilta. Olen aiemmin lukenut Sinisalolta vain yhden romaanin, Ennen päivänlaskua ei voi, joka tuntui omakohtaiselta siksikin, että asuin silloin lähellä koillisen Tampereen metsiä, jonne päähenkilö peikko karkasi oltuaan aikansa ihmisten ilmoilla. Ennen tätä läpimurtoa Sinisalo kirjoitti pitkään skifi-novelleja alan lehtiin ja antologioihin, ja tämä kokoelma on läpileikkaus hänen lyhytproosastaan 20 vuoden ajalta.

Kädettömät kuninkaat on huikea lukuelämys siksi, että se vie lukijansa ajassa ja paikassa loputtomiin ulottuvuuksiin. Siinä käydään saamelaisten naisten initiaatioriiteissä tuhansien vuosien takana, ja visioidaan tulevaisuuden ekokatasrofin jälkeistä ihmisten, apinoiden ja delfiinien yhdyskuntaa, jossa tieto ei enää ole antropomorfista (feministifilosofi Donna Haraway kuuluu varmasti Sinisalon suuriin idoleihin). Itseäni puhuttivat kuitenkin eniten suomalaiseen nykytodellisuuteen tai lähitulevaisuuteen perustuvat novellit, joissa kauhu ja jännitys rakentuvat pienemmistä elementeistä. Olen aina tykästynyt teksteihin, joissa arki vinksahtaa melkein huomaamattomasti. Tästä esimerkkinä novelli ”Etiäinen”, jossa pitkästynyt kotirouva keskittyy odottamaan kiireistä liikemiestään ja osaa arvioida miehen yllätyksellisen tulon liikematkalta saamelaiselta isoäidiltään perimän telepatian keinoin. Kotirouvan tylsyyden pysäyttää vanha koulukaveri Leilakaisa, joka haluaa tallentaa etiäisen kameralleen valokuvauskurssia ja mahdollista kilpailuvoittoa varten. Toisin sanoen, Sinisalo ammentaa teksteissään paljon suomalaisesta ja saamelaisesta kansanperinteestä. Erityisesti pohjoinen ulottuvuus on teksteissä vahvoilla, myös Etelä-Suomeen sijoittuvissa novelleissa.

Sinisalo on vahvan feministinen kertoja, novelleissa on laskelmoivia, vittumaisia ja kostonhimoisia ämmiä samoin kuin seksuaalisuuttaan häikäilemättä hyväksikäyttäviä amatsoneja ja lolitoja. Kantaaottavin novelli on v. 2003 kirjoitettu ”Baby doll”, joka kertoo lastenkasvatuksesta yliseksualisoidussa lähitulevaisuudessa. Siinä kahdeksanvuotias Annette kapinoi vanhempiaan vastaan, jotka ovat antaneet yksitoistavuotiaan mallisiskon Lulun ottaa silikonitissit, mutta pitävät pikkusiskoa paitsiossa. Novelli kertoo esiteinien ja päiväkoti-ikäisten arjesta maailmassa, jossa koko arki pohjautuu musiikkivideoiden ja amerikkalaisten saippuasarjojen arvoille. Kun nyt miettii tilannetta kymmenen vuotta myöhemmin, en huomaa, että asialle olisi tehty paljoa. Yliampuva, provosoiva teksti tuntuu edelleen ajankohtaiselta, valitettavasti.

Lempinovellini kokoelmassa on ”Tango merellä”. Siinä eletään karille ajaneen ruotsinlaivan katastrofia tilanteessa, jossa Suomi, Ruotsi ja Ahvenanmaa ovat lakanneet olemasta, kenties jääneet tulvaveden alle ja pyyhkiytyneet maailman kartalla. Laiva on sinnitellyt haaksirikossa yhdeksän kuukautta ja tarinaa kertoo muistinmenetyksen saanut Marke, ylöjärveläinen abiturientti. Laivalla väki on vähentynyt neljän sissisodan ansiosta, ja nyt sinnitellään kalastamisella ja lähisaarelta haetuilla perunoilla. Laivan kapteenilla ja tämän lähipiirillä  on edelleen viinaa, väkeä motivoidaan myös kerran viikossa puolalaisen tanssiorkesterin sävelin laivan yökerhossa. Suomi-iskelmä on ainoa linkki menetettyyn kotimaahan.

Novellin skenario on ilkikurinen ja uskottava. Kaipaan tällaista ravistelua jatkuvasti, sillä olen kuluttajana ja turistina edelleen tuon keinotekoisen elämysteollisuuden vanki. Viime talvena lomaillessani Kap Verdellä all inclusive-hotellissa mieleeni tupsahti samantyyppinen dystooppinen jutun aihe: kuvittelin, millaista hotellissa olisi ollut iltaisin, jos kaikki sähköt olisivat katkenneet ja olisimme jääneet kanssamatkustajiemme kera kuutamoon. Kap Verden hotellin ruoan, juoman, veden ja sähkön kulutus kun oli vielä irvokkaammissa mittasuhteissa kuin perinteisen ruotsinlaivan. Aidattu, tarkkaan vartioitu hedonismin pesäke kun voisi yhdessä yössä muuttua keskitysleiriksi. En päässyt ideoinnissa pitkälle, mutta aihe jäi muhimaan kutkuttavana ja ahdistavana. Usein unissani palaan tuohon maisemaan, elintasoportille, jonka yli paikalliset kaupustelijat eivät päässeet. Etuoikeutettujen suljetulle osastolle.