Oudompi ylistys synnyinkaupungille

PASI_I~1Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät (2010, Atena) tarttui käteeni sattumalta kirjakaupan poistopisteestä. Olen kyllä selaillut teosta uunituoreena hyväksyvästi hyrähdellen, ja olen myös lukenut Jääskeläisen esikoisromaanin Lumikko ja yhdeksän muuta. Pidin kirjailijan eskapistisesta, maagis-realistisesta tyylistä, tosin hänen kielellinen hersyvyytensä on välillä puuduttavaa.

Harjukaupungin salakäytävät on sekoitus Viisikko-kirjojen nostalgiaa, elokuvateoriaa, liioiteltua romantismia ja absurdia komiikkaa. Juoni rakentuu pitkälti päähenkilöiden keskeiselle facebook-kommunikaatiolle: nuoruuden rakastetut Olli ja Kerttu löytävät toisensa, samoin kuin pahamaineiset Blomroosin sisarukset löytävät rakastetut, joita nämä olivat aikoinaan kiusanneet. Blomroosit, Olli ja Karri-niminen poika olivat viettäneet 70-luvulla seikkailuntäyteisiä kesiä Tourujoen suistossa löytäen mystiset salakäytävät, joihin Karri lopulta katosi. Karrin paikan yksinäisen Anna-tädin kodissa perii siskontyttö Kerttu, johon Olli rakastuu. Aikuisena Kertusta on tullut menestyskirjailija ja Ollista kustannustoimittaja. Pari kohtaa jälleen Jyväskylä-aiheisen cinemaattisen matkaoppaan julkaisusuunnitelman ympärillä.

Kuinka siis nähdä arkinen provinssikaupunki toisin? Vain maailmannainen Kerttu Kara voi kirjoittaa bestseller-matkaoppaan Jyväskylästä, sen kesäisten niittyjen, kioskien ja puistojen maagisista merkitystihentymistä. Teoksen julkaisun odotetaan laukaisevan varsinaisen kansainvaelluksen harjukaupunkiin. Matkakirjallisuuden ja matkaoppaiden suurkuluttajana tämä huvitti minua suuresti. On minullakin muutamia salaisia porttikongeja ja onkaloita synnyinkaupungissani, mutten luultavasti saisi niistä kirjoitettua enempää kuin muutaman liuskan.

Luen kirjoja, jotta unohtaisin facebookin, siksi en suuremmin innostunut juonen isosta fb-virityksestä. Vanhoilla hoodeilla, kuten Kirkkopuiston kioskilla, Lounaispuiston grillillä, Vesilinnassa ja Harjun portailla oli riemukasta vierailla cinemaattisesti. Kerttu Kara on keski-ikäisenäkin se nuoruuden päärynämekkoinen tyttö, jota kuuluu saatella rankkasateessa kuplanmallisen sateenvarjon alla. Pikkuhiljaa viileän tyylikkään kirjailijattaren kuoren alta alkaa paljastua erikoisempia muistoja ja tarinoita, jotka jättävät pikkukaupunkilaisen, pikkusieluisen ja kaavoihinsa kangistuneen Ollin kalpeaksi. Olli kun on niitä pikkutakkiin pukeutuvia miehiä, jotka nauttivat päivällisellä laadukkaita kivennäisvesiä ja elvistelevät kirkkovaltuutetun roolistaan muille pikkukaupungin silmäätekeville. (Huoh! Naulan kantaan Jääskeläinen osuu. Jyväskylässä voi tosiaan olla noin pikkuista!)

Innostuin kirjasta lapsuuden anekdootin takia, en niinkään Jyväskylä-kuvauksen. Neljännessä kodissani (joka ei ollut Jyväskylässä), tyylikkäässä 50-luvun funkkiskerrostalossa, oli kuin olikin vaatekaappien välillä ”salakäytävä”, joka yhdisti minun huoneeni ja vanhempien makuuhuoneen. Tämä oli kaikkien lapsivieraiden suuri hitti, ja leikkimme rakentuivat pitkälti sen kautta ryömimiselle. Siksi tämän kirjan Viisikko-parodia osui ja upposi minuun. Jääskeläinen osaa myös pistää eväsretkien syömingit överimmälle tasolle kuin Enid Blyton konsanaan.

Kiinnostavaa on myös, että teoksesta on olemassa kaksi painosta, joissa on vaihtoehtoiset loput.  Taisin saada käsiini sen melodramaattisemman version, enkä ole jaksanut mennä Atena-kustantamon sivuille lukemaan sitä hiljaisempaa loppua. Onko tämä ärsyttävää kikkailua vai lukijan mielikuvituksen stimulointia, siitä voi olla montaa mieltä. Mutta luulisin, että nuoremmille lukijapolville, jotka harrastavat esimerkiksi roolipelejä ja fanifiktion kirjoittamista, tällainen vaihtoehtoisten skenarioiden tarjoaminen olisi mieluisaa.

Jääskeläinen on kirjoittanut kunnianhimoisen, maailmanluokan fantasiateoksen kaupungista, jonka nimeä ulkomaisten turistien on usein vaikea lausua. Näkisin tässä kuitenkin ison käännöspotentiaalin, sillä kerronta ei ole lainkaan nurkkakuntaista – uskoisin, että näihin maailmoihin pääsee sisään, vaikka ei olisi koskaan käynyt Jyväskylässä tai koko Suomessa. Nostan hattua projektille, jossa jostain näin pienestä ja marginaalisesta saatiin näin suurta.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Oudompi ylistys synnyinkaupungille

  1. Oli minullakin salakäytävä: Asuimme paritalossa, joiden asuntoja yhdisti vinttitila. Vähän yli kymmenvuotiaana minulla oli tapana iltaisin hiipiä Maisan makuuhuoneen puolelle pikku vierailulle ennen vanhempiemme yläkertaan tuloa. Oi, jospa olisin ollut vanhampi! Mutta mukavat muistot niistä illoista jäi.

    • Legendaarisia juttuja. Ei taida nykyajan taloissa olla näin lapsiystävällisiä ratkaisuja, ainakaan en ole nähnyt. Jos olet kirjailijalle sukua, niin ylimääräistä ”rispektii” inspiraation lähteenä toimimisesta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s