Riyadhin yksinäiset sydämet

Rajaa_pic_1Rajaa Alsanean (2005/7) The Girls of Riyadh aiheutti aikanaan ihastusta ja vihastusta Arabian niemimaalla. Kuten arvata saattaa, teos sensuroitiin Saudi-Arabiassa pian sen libanonilaisen ensipainoksen jälkeen. Kirjailija oli silloin 23-vuotias Chicagossa asuva hammaslääketieteen opiskelija, joka pystyi paremmin markkinoimaan teostaan Amerikasta käsin kohti länsimaailmaa. Luin itse englanninnoksen, mutta huomaan, että teos on saatavilla myös suomeksi. Teosta on kaupattu ensimmäisenä saudinaisen kirjoittamana chicklit-teoksena. Alsanea ei ole vielä julkaissut seuraavaa teostaan; mietin, onko kyseessä yhden teoksen ihme, vai onko hänen aikomuksenaan etabloitua kirjailijana.

Kiinnostavaa kirjassa on näkökulman valinta. Yksi suuria teemoja on naiset ja teknologia: Alsanea näyttää sadoin esimerkein, kuinka kännykät ja internet ovat vapauttaneet, mutta myös uudelleen rajoittaneet saudinaisia. Kirjan anonyymi nuori naiskertoja julkaisee viikottain sähköpostilistaa, jolla hän kertoo neljän ystävän rakkauselämästä. Lista saa kuuden vuoden aikana miljoonia lukijoita ja siihen viitataan usein medioissa. Lukijat lähettävät listan pitäjälle viha- ja fanimailia, elämänohjeita ja tarinan parannusehdotuksia; hänen elämänsä tuntuu rakentuvan kokonaan saamalleen anonyymille julkisuudelle.

Alsanea tuntuu kirjoittavan tarinaa ensisijaisesti maanmiehilleen ja -naisilleen, tai muille arabeille. Hänen päällimmäinen tarkoituksensa ei ole paljastaa saudien outoja seksuaalisia käytänteitä maailmalle, vaan ravistella omaa ikäluokkaansa kaksinaismoraalisuudesta. Kirjailija selvästi haaveilee yhteiskunnallisesta muutoksesta: hän haluaisi maansa nuorten rohkenevan valita itselleen sopivia elämänkumppaneita ja rakastaa avoimesti. Tasa-arvoisen tai ainakin tasavertaisen avioliiton haave häämöttää jossain horisontissa. Kirjailija pilkkaa miehiä, jotka eivät halua näyttäytyä julkisesti vaimonsa seurassa esimerkiksi businesskumppanien edessä. Hän haluaisi miesten ja naisten maailmojen lähenevän toisiaan ja miesten kohtelevan naisia älyllisesti tasavertaisina kumppaneina. Eli sanoisin kyllä, teos esittelee feministisiä muutosehdotuksia yhteiskuntaan, jonka muuttaminen ei luultavasti tapahdu yhdessä sukupolvessa.

Tarinan nuoret naiset etsivät pitkään ja hartaasti elämänkumppania, särkevät sydämiään ja kyynistyvät. Gamrah ja Sadeem menettävät arvonsa avioliittomarkkinoilla eron jälkeen; lääketiedettä opiskeleva Lamees yrittää vältellä seurustelua niin pitkään kuin mahdollista nähtyään ystäviensä tuskan, ja puoliksi amerikkalainen Michelle kokee ahdasmielisen yhteiskunnan syrjinnän potentiaalisena morsiamena, onhan hän ”sekarotuinen”. Pienen lapsen yksinhuoltajan Gamrahin tilanne on hankalin: perhe sulkee hänet asuntoon tiukkaan valvontaan muistuttaen tätä epäonnistumisestaan harva se päivä ja yrittäen naittaa tätä vanhemmille setämiehille synnytyskoneeksi. Lapseton Sadeem taas rakastuu itseään vanhempaan julkkispoliitikkoon lontoolaisessa kirjakaupassa, mutta neljän vuoden seurustelun jälkeen mies dumppaa hänet järjestetyn avioliiton edessä. Saudimiesten konservatiivisuus esiintyy traagisena: myös miehet joutuvat perheiden mielivaltaisen sanelun uhreiksi, eikä moni uskalla sanoa vastaan varsinkaan äidille. Alsanea piirtää kartan yhteiskunnasta, jossa kaikki, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat ovat syvällisesti pihalla oman identiteettinsä, haaveidensa, tulevaisuuden suunnitelmiensa ja halujensa kanssa. Pihalla oleminen on niin normaalia, ettei siihen enää kiinnitetä mitään huomiota. Perheellisten ja sinkkujen puhelimet soivat kiihkeästi aamuöisin, kun salarakkaat eivät saa mielestään toisiaan.

Paikoitellen kertojan ääni muistuttaa liikaa Sinkkuelämien Carrien ääntä, mutta käsiteltävät aiheet ovat raskaampia kuin newyorkilainen brunssi. Ravintolan sijasta tytöt kokoontuvat purkamaan huoliaan heitä vanhemman yhteisen ystävän Um Nuwayyrin luo. Tämä eronnut nainen asuu yksin omassa talossaan, mikä mahdollistaa vapaamman oleilun kuin kenenkään tytöistä kotona. Tytöt järjestävät myös treffejä Um Nuwayyrin talon kautta – näin vältetään omien sukulaisten jatkuva monitorointi. Treffeillä käynti on kuitenkin riskialtista puuhaa, sillä siveyspoliisi tekee usein iskuja ravintoloihin ja kahviloihin.

Alsanean näkökulma saudiyhteiskuntaan on kieltämättä yläluokkainen, ja hän tekee sen itsekin selväksi. Kuvauksissa tyttöjen opiskeluista hän näyttää heidän elitistisen asemansa verrattuna vaikka sisämaan pikkukylistä tulleiden opiskelijatyttöjen asemaan. Tämä tyttöporukka pääsee lomailemaan isukkien omistamiin asuntoihin Lontoossa, sukuloimaan San Franciscoon ja työharjoitteluun korkeille paikoille suvun kontaktien välityksellä. Gamrah’n lapsesta huolehtii ensisijaisesti filippiiniläinen nanny, jonka nimeä tai taustaa ei kirjassa ruodita. Vaikka teos pursuaa yhteiskuntakritiikkiä, olisin odottanut sen ulottuvan myös käsittelemään alempien luokkien ja siirtotyöläisten asemaa. Esimerkiksi yksinhuoltajuus on Saudi-Arabiassa todellinen ongelma, sillä suurin osa yrityksistä ei palkkaa eronnutta naista ainakaan asiakaspalveluun. Luemme uutisista edistyksellisestä supermarketketjusta, joka on alkanut palkata yksinhuoltajanaisia kassoille siveyspoliisin iskuja uhmaten. Alsanean romaanin naiset eivät ole huolissaan toimeentulostaan; heille opiskelu ja uran luominen on ensisijaisesti itsensä kehittämistä.

Romaanin rakenne on paikoitellen kaoottinen, paikoitellen kaavamainen, mutta sisältö ja sympaattiset päähenkilöt auttavat eteenpäin jumivaiheissa. Chicklit-genren sisällä teos kuuluu ehdottomasti kermaan, mutta suosittelisin sen lukemista muillakin kriteereillä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s