Augusta-tädin kanssa maailmalla

Travelswithmyaunt1stcoverGraham Greenen  romaani Travels with my Aunt (1969) on yksi hersyvimmistä matkakirjoista, jonka olen lukenut. Siinä viisikymppinen varhaiseläkeläinen, entinen pankinjohtaja Henry Pulling tapaa tätinsä Augustan toista kertaa elämässään äitinsä hautajaisissa. Augusta on reilusti yli seitsemänkymppinen maailmannainen, jonka elämä rakentuu tarinoille ulkomaalaisista rakastajista. Vanha rouva houkuttelee nurkkapatrioottisisarenpoikansa maailmalle, koska häneltä puuttuu matkaseuraa. Outo pari seikkailee Brightonissa, Pariisissa, Idän pikajunassa matkalla Istanbuliin, Boulognen metsissä ja Paraguayssa, jonne täti vihdoin asettuu viettämään seesteistä perhe-elämää jo hautaan valmiin ex-sotarikollisen, nuoruudenrakastettu Viscontin kanssa.

Graham Greene oli persoonana melkein kiinnostavampi kuin hänen kirjansa. Hän kärsi koko elämänsä bipolaarisuudesta ja alkoholismista, hänen naissuhteensa olivat suttuisia ja hän vietti osan elämästään Britannian MI5-palvelun salaisena agenttina esim. läntisen Afrikan maissa. Hän ei koskaan päässyt matkustamaan Yhdysvaltoihin, koska hän oli nuorena liittynyt kommunistiseen puolueeseen ”huumorimielessä”. Hän kääntyi roomalaiskatoliseksi aikuisiässä tullakseen paremmin sinuiksi syntiensä kanssa, ja tämä näkyy vahvana hänen tuotannossaan. Luulen, että Augusta-tädin hahmo olisi kuin Greene naisena – hänen seikkailun- ja mukavuudenhalunsa  ja tuhlailevuutensa peilautuvat ironisesti suhteessa Henry Pullingin konservatiiviseen varovaisuuteen. Henrylle suuri este matkustamisessa on puutarha: matkoillaan hän pelkää eniten rakkaiden daalioidensa kuolemaa. Greenen piikittely peribrittien nurkkapatriotismille ja ahdasmielisyydelle on virkistävää.

Romaanin kiinnostavin hahmo on kuitenkin Augusta-tädin viimeisin rakastaja, miespalvelijaksi naamioitu liberialainen Zachary Wordsworth, joka hankkii lisätienestiä huumekaupalla. Wordsworth joutuu pakenemaan Lontoosta poliisin saatua vihiä, että iso kannabislasti on piilotettu Henryn äidin tuhkauurnaan. Koska Wordsworth palvoo Augusta-tätiä, hän seuraa tätä maailman ääriin Etelä-Amerikkaan toivoen että italialainen kilpakosija perääntyisi. Wordsworthin rakkaus on pyyteetöntä ja palavaa – hän edustaa teoksessa viattomuutta ja hyväsydämisyyttä. 60-luvun Britannian arjen rasismi taas vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin suomalainen sellainen 2010-luvulla. Vanhan naisen suhde nuorempaan mustaan mieheen on suuri tabu, jota kukaan ei halua nähdä. Vasta Pariisissa ja Etelä-Amerikassa mies lakkaa olemasta kategorinen ”musta mies”. Ulkomailla hänestä tulee monisärmäinen persoona, jolla on historia.

Skippasin Greenen tuotannon muinoin englannin opinnoissa, koska pidin häntä karmeana sovinistina. Viime vuonna luin sattumalta Brighton Rockin, joka kiinnosti siksi, että tunnen Brightonin melko hyvin nuoruuden kielikurssikaupunkina. Siinä oli osuvaa analyysia roomalaiskatolisuudesta ja pikkurikollisten ”alamaailmasta”, mutta muuten romaani ei tehnyt tyrmäävää vaikutusta. Se oli melko synkkämielinen ja pessimistinen. Mutta Travels with my Aunt veti jalat alta: se on koominen maailmanympärysmatka, jolla mitään tai ketään ei säästellä, vaan kaikki pannaan palamaan eikä huomisesta tarvitse murehtia. Vaikuttaakin, että Greenen tuotanto on arvoituksellisen sekavaa – ei ole tyypillistä Greene-romaania vaan lahjakkaana kirjailijana hän on onnistunut edustamaan kymmeniä tyylilajeja. Travels with my Aunt on hyvin draamallinen romaani, josta onkin 70-luvulla tehty dramatisointeja.

Toinen Greene-tärppi olisi Journey Without Maps (1936) , joka on kertomus Greenen matkasta salaisena agenttina läpi Sierra Leonen ja Liberian naispuolisen serkkunsa Barbara Greenen kanssa. Matkan aikana mies kulutti malarianestolääkkeenä korillisia viskiä ja silti melkein kuoli tuohon tautiin. Teos kertoo elämänilosta ja -halusta kuoleman esikartanossa. Sierra Leonen ja Liberian historia on teema, joka herättää tässä luopiotutkijassa vastustamatonta tutkimisen halua – olen ollut mykistynyt siitä vähästä kirjallisuudesta, jota olen noista kahdesta maasta lukenut. Greenen teosta on hehkutettu Liberian tuntijoiden parissa varhaisena postkoloniaalina klassikkona.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s