Venetsia kääpiön perspektiivistä

Dunant courtesanSarah Dunant on pitkän linjan brittiläinen toimittaja ja dekkarikirjailija, joka on 2000-luvulla alkanut kirjoittaa romaaneja renessanssiajan Italiasta. Löysin hyllyjeni kätköstä sarjan toisen osan In the Company of the Courtesan (2006), jota olen ilmeisesti säästellyt pahemman matkakuumeen varalle. Sarjan ensimmäinen osa, The Birth of a Venus, sijoittuu 1400-luvun lopun Firenzeen ja tässä toisessa osassa paetaan Roomasta Venetsiaan luterilaisia uskonpuhdistajia, jotka ovat saaneet ikuisen kaupungin epätoivoisen kaaoksen valtaan. Verilöyly tapahtuu vuonna 1527, ja romaanin aikajana on noin seitsemän vuotta.

Romaani on kirjoitettu kurtisaani Fiammetta Bianchinin entisen palvelijan, nykyisen liikekumppanin Bucinon näkökulmasta. Bucino on kääpiö, joka on onnistunut tekemään vammaisuudestaan vahvuuden. Hänen liikevaistonsa ja kirjanpitotaitonsa auttavat kaksikon jaloilleen uudessa kaupungissa, jossa asiakassuhteiden luominen noudattaa eri kaavoja kuin Roomassa. Fiammetta ja Bucino ovat toisilleen korvaamattomia, sillä kummatkin elävät yksin maailmassa eivätkä helposti luota kanssaihmisiin. Kumppaneiden ystävyyttä alkaa pian hiertää kolmas pyörä, yrttiparantaja la Draga, joka tulee auttamaan taisteluissa hiuksensa menettänyttä ja nääntynyttä Fiammettaa saavuttamaan takaisin kauneutensa. Bucino on tälle sokealle ja selkävammaiselle naiselle salaa mustasukkainen, koska naiset sulkevat kääpiön parannussessioiden ulkopuolelle.

Kääpiön näkökulma kertojana on loistava valinta, sillä Bucinon kautta pääsemme näkemään sekä rikkaiden salonkeihin että köyhien katuojiin, ekstrana tulee tuolloisen yhteiskunnan suhtautuminen vammaisiin. Bucino menestyy kurtisaanin palvelijana terävän älynsä vuoksi, lisäksi hänellä on joitain miespuolisia keskustelukumppaneita, joiden kanssa ryypätään filosofisesti aamuun asti, ja myös satunnaisia naisia, mutta hänen sydämensä etsii aitoa rakkautta. Kun la Draga on parantanut hänet kuolemantaudista, hän alkaa toivoa, että toisesta vammaisesta olisi hänelle vaimoksi. Rakkaudennälkäinen kosija saa kuitenkin kokea elämänsä järkytyksen, kun parantaja ei olekaan se nainen, jota hän Venetsiassa esittää olevansa.

Romaani on todella laadukasta feminististä hömppää, joka samalla viihdyttää ja panee kysymään kysymyksiä sukupuolten välisistä suhteista ennen ja nyt. Kurtisaani Fiammetta on itsenäisyydessään miltei suvereeni valtiatar, joka ei tee kompromissejä vapautensa suhteen; samalla hän on kolmenkympin tienoolla tietoinen siitä, ettei hänellä ole paljoa peliaikaa alalla, jolla nuoruus ja kasvojen raikkaus ovat kaikki kaikessa. Joidenkin miesten kanssa hän on älyllisesti samoilla linjoilla, ja monet asiakkaat kohtelevat häntä ruhtinaallisesti. Hän saa tarjouksen lähteä Konstantinopoliin sulttaanin haaremiin, mutta hän kieltäytyy kunniasta. Fiammetta pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan, kärsii sen vuoksi välillä suuresta yksinäisyydestä ja lopulta rakastuu nuorimpaan asiakkaaseensa, joka voisi melkein olla hänen poikansa.

Nautin eniten pienistä yksityiskohdista, kuten skandaalinkäryisistä eroottisista piirroksista Petrarcan sonettien sisälle piilotettuina ja maalari Tizianon hääräilystä taustalla. Kansikuvan nainen on taatusti Tizianon taulusta, mikä luo hieman kliseenomaista ”elävä taulu”-tunnelmaa – Fiammetta kuvaillaan juuri tuon näköisenä kultaisine hiuspehkoineen (maalailevuus oli teoksen ärsyttävin puoli, varsinkin jos on jo tutustunut Tyttöön ja helmikorvakoruun ja nähnyt kymmeniä tätä ideaa käyttäviä TV-mainoksia). Muuten teos oli historialliseksi romaaniksi ilmava ja syväpsykologinen. Dunant ei hukuta lukijaansa ”virallisen” historian faktamereen, vaan onnistuu löytämään hyvän balanssin pienten ihmisten ja ison politiikan välillä.

Venetsialaisten katukarnevaalien, tappeluiden, ihmispyramidien ja kaikenlaisen akrobatian kuvaus oli mukaansatempaavaa. Ja kuten Italiaa kuvaavissa teoksissa aina, tässäkin eteeni tuli outo alkoholijuoma teriaca, jota kansa kutsuu ”mädäksi viemäriksi”. Kun Bucino saa tarpeekseen emäntänsä vöyhötyksistä, hän yleensä päätyy johonkin katukuppilaan tai kuokkavieraaksi häihin vetämään teriacaa, jonka voimalla hän saattaa olla lietsussa kolmekin päivää. Muutenkin ruokaa ja juomaa piisasi, ja nälkä ehti tulla monta kertaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s