Bretagnelaista erotiikkaa

FRANCE-ECRIVAIN-GROULTRanskalaisen feministikirjailijan Benoite Groultin Rakastajatar on erilainen eroottinen kirja: siinä unohdetaan extreme-elämykset ja keskitytään olennaiseen, yksinkertaiseen iloon ja nautintoon, heteroseksuaaliseen (tylsähköönkin?) himoon. Rakastavaiset ovat lihallisia, erehtyväisiä, vanhenevia, joskus rumiakin. Vuodesta vuoteen he jaksavat ihmetellä, kuinka rypyistä, putoavista hampaista ja epäonnistuneista kampauksista huolimatta he edelleen syttyvät toisistaan.

Romaanissa seurataan oudon pariskunnan, historiantutkija Georgen (joka on nainen kuten George Sand) ja valtamerikalastaja Gauvainin (ranskalainen versio Kevinistä – kelttiläinen nimi siis) salasuhdetta noin neljänkymmenen vuoden ajan. George tapaa Gauvainin jo lapsena perhelomillaan Bretagnessa pariisilaisen älykköperheen kasvattina. Gauvain on tumma ja tulinen alfauros, karvainen ja fyysinen kelttiläinen luonnonlapsi, jonka paksut ranteet saavat siron kaupunkilaisrunotytön hulluksi. Rakastuminen tapahtuu alle kaksikymppisenä Gauvainin siskon häissä. Häiden jälkeen Gauvain kosii Georgea, mutta George kieltäytyy tarjouksesta, koska ei usko heidän elämäntapojen koskaan tapaavan. Kumpikin menevät tahoillaan naimisiin säätynsä mukaan, mutta vanha kipinä ei koskaan sammu. Edessä on outo ja yllätyksellinen saaga.

Poikkeuksellisen ansiokasta tässä kirjassa on se, ettei se todellakaan raportoi pelkkää panemista. Loppujen lopuksi seksikohtaukset jäävät tarinan isommassa virrassa sivujuoneksi. Teosta voi lukea niin monella eri tavalla. Itse luin sitä enemmän yhteiskunnallisena todistuksena 50-70-lukujen Ranskasta- ja sellaisena se on älyllinen ilotulitus. Teos on feministinen ilman kompromisseja, itseironinen ja kriittinen suhteessa kaikkiin ismeihin. Mukana on loistavaa luonnonkuvausta, kulinaarisia nautintoja merenelävien parissa, merenkäynnin fyysistä raskautta ja reissuja maailman ääriin. Huikein osio romaanissa on kuvaus pariskunnan ensimmäisestä yhteisestä matkasta Seychelleille, paratiisiin, jota pian uhkaa veden alle joutuminen. Tässä päästään postkoloniaalin kritiikin ytimeen: Groult kuvaa Intian valtameren paratiisisaariryhmän elämää ranskalaisten ja brittien jättämän perimän ristipaineissa. Seychellit eivät tosiaankaan ole yliopistoälykkö-Georgen ensimmäinen lomakohdevalinta, mutta hän päätyy sinne, koska Gauvain on siellä pitkällä työkomennuksella. Gauvainille Seychellit ovat pahin mahdollinen työpaikka, johtuen paikallisten hälläväliä-asenteesta työntekoon. Hän kokee burnoutin ja vaihtaa paratiisimaiseman ankeaan valtameren keskellä kalastukseen Etelä-Afrikan rannikolla, jossa hänellä ei ole kontaktia mihinkään kulttuuriin, paikallisiin ihmisiin, vaan pelkästään koralleihin ja kaloihin. Seychellien ja eteläisen Atlantin kalastusarkea kuvataan melkein hemingwaylaisella vakavuudella – ensimmäinen teos, johon vertaan tätä romaania on Vanhus ja meri. Vanhus ja meri maustettuna vahvalla eroottisuudella. Ei paha yhdistelmä!

Ranskalaisen naiskirjallisuuden harrastajana tämä teos melkein hämmentää: siinä ei ole tyypillisiä frankofonisia manerismeja. Ei kokeilevaa tajunnanvirtaa, ei kielipelejä, ei turhaa filosofista vääntöä. Eikä viimeaikaisen chicklit-buumin sietämätöntä kepeyttä. Teos on suloisen raskas, suoraviivainen, kerronnaltaan perinteinen ja hämmästyttävän aito. Nautin joka sivusta, aion kaivaa esiin hänen muitakin teoksiaan vaikka ranskaksi, koska hän vaikuttaa juuri sellaiselta kirjailijalta, jonka sanoja juuri nyt tarvitsen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s