Lohtukirjojen aatelia

Laulaisin_sinulle_lempeitaLinda Olsson on kiinnostava kirjailija siksi, että hän kirjoittaa ruotsalaisena maahanmuuttajana Uudessa-Seelannissa englanniksi. Hän on jättänyt juristin uransa keski-ikäisenä ryhtyäkseen täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Vain muuttamalla maailman ääriin hän on kyennyt saamaan välimatkaa kuvaamiinsa ilmiöihin ja löytänyt oman äänensä. Muutamassa vuodessa romaaneja on syntynyt jo kolme ja ne myyvät maailmalla ehkä enemmänkin kuin Ruotsissa.

Hänen esikoisromaaninsa Let Me Sing You Gentle Songs (2005) viittaa Karin Boyen lapsiaiheiseen runoon ja kulkee ruotsalaisen peräkylän arjessa kaulaa myöten, mutta alkukielen valinta on saattanut vaikuttaa näkökulmaan outouttavasti. Itse sain teoksen käsiini suomennoksena, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2011), palkintona Hervannan kirjaston rasisminvastaisessa tietovisassa.

Juoni on yksinkertainen: teoksessa kohtaavat naapurukset, nuori kirjailijanalku Veronika ja kahdeksankymppinen ”kylän noidaksi” kutsuttu Astrid, joka on poistunut paikkakunnalta vain kerran elämässään. Veronika on taas asunut vuosia ulkomailla, viimeksi Uudessa-Seelannissa, jossa hän menetti miesystävänsä Tyyneen valtamereen. Astrid kantaa taas vuosikymmenten mittaista syyllisyyttä ja surua. Hänen aviomiehensä on maannut kuolemassa paikallisessa hoitokodissa jo kauan, eikä hänen elämässään ole ketään, joka katsoisi hänen peräänsä. Naisten välille puhkeaa erikoinen ystävyys, johon ei aina tarvita sanoja. Kummatkin aavistavat toistensa taakoista jo ennen kertomista.

Kerronta poukkoilee välillä kylän, välillä Tukholman, Lontoon, Aucklandin ja Tokion välillä – Veronika pystyy tuomaan maailman kylään Astridin luo, jolla ei ole ollut voimaa käydä edes lähimmässä kaupungissa. Maagisen kesän aikana naiset tekevät retken lähikaupunkiin, jossa Veronika hankkii Astridille tämän elämän ensimmäisen uimapuvun. Kesän aikana hän myös opettaa vanhan naisen uimaan. Teoksessa on monia pieniä, mutta olennaisia henkisiä rajanylityksiä. Tämä ei ole tyypillistä chicklitiä, mutta feministisen voimaannuttamisen teema loistaa rivien välistä vahvana. Muuta politiikkaa ei tehdä, kovin syville filosofisille vesille ei eksytä, mutta emotionaalisesti teos on läsnäoleva ja vahvistava.

Naisten ystävyyden sinetöivät säännölliset päivälliset,  joita syödään kummankin luona vuoronperään. Tarjolla on lettuja metsämansikkahillolla, itsetehtyä metsämansikkalikööriä, akvaviittia, haukipullia, lohta uudellaperunoilla ja kaikenlaista sellaista, mitä ruotsalaiset taatusti kaipaavat asuessaan ulkomailla. Metsämansikkojen kerääminen on (kuten kansikuvakin kertoo) romaanin läpileikkaava teema, johon liittyy myös suuri tragedia. Olsson tekee paluuta takaisin entisajan yksinkertaisiin aistinautintoihin, ja jälkisanoista päätellen Uusi-Seelanti on tarjonnut hänelle oivallisen maaperän arvostaa entisen kotimaansa luonnonmukaista elämää. Suosittelisin teosta kaikille, jotka ovat äskettäin menettäneet jonkun rakkaan tai  jotka kaipaavat jonnekin, jossa eivät nyt ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s