Kannattaako natsikirjailijaa lukea?

Lom kirkkoKäsiini tarttui Knut Hamsunin romaani Mysteries (1891) samalla kun jälkikasvu skimbasi keski-Norjan Alpeilla. Leirikeskus sijaitsi Lomissa, Hamsunin synnyinkylässä. Yhteensattuman vuoksi päätin ryhtyä kirjaan. Hamsun on jo minulle entuudesta tuttu; luin muutama vuosi sitten huumaantuneena Nälkää Tanskan Aalborgissa kylmillä terasseilla seuraten laivojen lastausta, osa laivoista oli taatusti matkalla Norjaan. Nälkä tapahtuu kaupungissa, jonka nimi vielä silloin oli Christiania.

Kirjailijana Hamsunin ura asettui Norjan itsenäistymisen saagaan – varhainen tuotanto on kirjoitettu Norjassa, joka edelleen oli Tanskan alusmaa, myöhempi itsenäisessä valtiossa. Nobel-palkinnon hän sai vuonna 1920, mikä sementoi hänen statuksensa kansalliskirjailijana. Hän oli köyhän perheen poika, joka kävi koulua vain vuoden päivät, mutta sai hyvän pohjan lukuharrastukseen sukulaistensa kirjahyllyjen kautta. Kiinnostavaa Hamsunissa onkin itseoppineisuus: on hämmentävää huomata, että joku voi omasta päästään ilman suurempaa ohjailua keksiä omaperäisen modernin ilmaisutavan ja kaikkia yhteiskunnan normeja pilkkaavan asenteen. Hamsunin kirjat ovat pirullisen hauskoja. Näkisin hänen vaikutteitaan monessa norjalaisessa nykykirjailijassa, kuten yhteiskuntasatiirikkojen Torgrim Eggenin ja Erlend Loen tuotannoissa.

Kun Hamsun flirttaili kansallissosialismin kanssa, hän oli jo vanha mies ja norjalaiset panevat tämän mielellään seniiliyden piikkiin halutessaan suojella kansalliskirjailijansa mainetta. Jotkut jopa väittävät, että hänen vaimonsa oli syypää tähän hairahdukseen. Hamsunin natsisympatia ei kuitenkaan ollut mikään pikkujuttu, sillä hänet jopa kutsuttiin itse Kotkanpesään visioimaan uutta tulevaisuutta Norjalle. Jos hän vielä tuolloin kykeni matkustamaan Berliiniin, ei hän ole voinut olla kokonaan kuutamolla. Olen nähnyt takavuosina aiheesta hyvän tv-dramatisoinnin, jossa ei lainkaan siloiteltu tätä häpeällistä episodia. Kysymys siis kuuluukin, kannattaako haaskata aikaansa natsikirjailijaan, ja mikä on Hamsunin anti nykymaailmalle ottaen huomioon nämä vakavat poliittiset reunaehdot?

En näe näissä kahdessa kirjailijan alkupään tuotannon teoksessa minkäänlaisia viitteitä kansallissosialismiin, en edes ahtaaseen nationalismiin, vaan niissä on aimo annos maailmallisuutta. Ottaen huomioon että hän aloitti kirjailijanuransa aikana, jolloin norjalainen nationalismi on mahtanut elää huippukauttaan, hänen teoksensa eivät hehkuta mitään myyttistä kansan henkeä, niissä ei ole pätkääkään kansallismielistä paatosta. Mysteries-romaanissa hän innostuu intialaisista kansansaduista, kertoo seikkailuista Tunisian rannikolla ja viljelee suurta lojaalisuutta erityisesti Britanniaa kohti.

Päähenkilö Nagelin tehtävänä on nyrjäyttää uneliaan pikkukaupungin meininki sijoiltaan ja antaa kaupunkilaisille uutta juoruiltavaa. Siksi hän saapuu kaikkialle ärsyttävä keltainen dandyn puku päällä, jopa hautajaisiin, jossa hänen rennon arrogantti käyttäytymisensä aiheuttaa suurta pahennusta. Opimme myös, että Nagelin sukutausta on ainakin osittain suomensukuinen, hän on Finnmarkista kotoisin ja on opiskellut maa- ja metsätaloustieteitä Helsingin yliopistossa. Hamsun olikin Suomen ystävä – 1800-luvun lopulla hänet on merkitty Helsingin väestörekisteriin. Hän asui maassamme vuoden-pari ystävystyen maamme kulttuurieliittiin, kuten Järnefeltiin, Gallen-Kallelaan ja Sibeliukseen. Voin hyvin kuvitella hänet Kämpin hotellin kosteissa illanvietoissa.

Mysteries on juoruileva, rönsyilevä ja paikoitellen jaarittelevakin tarina pikkukaupungin sielunelämästä. Siinä on paikoitellen maagis-realistisia, melkein shamanistisia elementtejä. Teoksessa ryypätään railakkaasti ja kirmataan keväisessä metsässä, jonka taikavoimat saavat ihmiset tolaltaan. Melkein kaikki hahmot ovat omalla tavallaan vinksahtaneita ja hirvittävän köyhiä. Johan Nagel on varakas mies, joka pystyy ostamaan itselleen ystäviä ja ihailijoita. Hän pystyy myös asumaan kuukausitolkulla hotellissa turvautuen löysin rantein hotellin baariin. Lukija ei saa selvää, millä mies on varallisuutensa kerännyt ja mikä on hänen motiivinsa hengailla keskellä-ei-mitään. Mies itse on tarinan suurin mysteerio, joka kantaa viimeisille sivuille saakka.

Hamsunin karaktäärit ovat ironisia, maanis-depressiivisiä, viinaanmeneviä ja jyrkkiä totuuksia karttelevia. Kiinnostavaa olisikin nähdä, muuttuvatko hahmot vakavammiksi, ”norjalaisimmiksi” tai tervehenkisemmiksi tuotannon loppupäässä. Kysymykseen, ”kannattaako” natsiaatteen tahraamaa kansalliskirjailijaa edelleen lukea, en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. En ainakaan kannata hänen lukemistaan tuon häpeätahran pyyhkien. Tutustumieni teosten jättävä fiilis on nimenomaan ailahteleva ja ennalta-arvaamaton, joten ei ole ihme, että sanojen luoja oli myös tuulella käyvä. Kaikkihan me tiedämme lapset, jotka ajautuvat helposti huonoon seuraan. Tällaisena näen Knut Hamsunin – nerona, jota oli liian helppo johdatella harhaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s