Pomminvarmat kevään merkit

IMAG0054Kärvistelin viileän vapun melkein kokonaan sisätiloissa, mutta perjantaina pakotin itseni ulos avokkaissa ilman sukkia.  Vaikka edelleen tuuli hyisesti, matkalta löytyi muutamia kevään merkkejä: sinivuokkoja roskaisessa lähiömetsässä, tankoparsaa ja Katherine Pancolin toinen suomennettu romaani Kilpikonnien hidas valssi (2008/2012, Bazar). Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät oli viime vuonna suuri hitti minulle, romaanin päähenkilön kaltaiselle keski-ikäiselle tutkijahiirelle, joka myös haaveilee kirjailijan urasta. Pystyin samastumaan yksinhuoltaja-Joséphineen melkein yksi yhteen ja koin voimistuvani absurdin kirjallisen läpimurtokertomuksen kautta niin, että rintani oli rottingilla.

Kilpikonnakirjassa tapaamme läpimurtoromaanillaan rikastuneen Joséphinen uudessa ympäristössä, ylemmän keskiluokan asuinalueella Pariisissa Boulognen metsän reunalla. Joséphine ei itse ole kokenut tarvetta muuttaa pois rakkaasta lähiöstään vaurastuttuaan, mutta hänen snobityttärelleen Hortenselle muutto on kynnyskysymys. Romaanissa junaillaan myös tiuhaan Eurostarilla Pariisin ja Lontoon väliä, sillä puolet päähenkilöistä ovat muuttaneet Kanaalin toiselle puolelle. Joséphine opettelee ensimmäistä kertaa elämässään nauttimaan omasta seurastaan yhdestä Lontoon kalleimmista hotelleista, kustannustoimittajansa piikkiin. Vaikka Hortensella ei riitä äidille aikaa kuin yhden illallisen verran – tyttö valmistautuu St. Martin’s Collegen muotilinjan ensimmäisen vuoden pudotuspeliin – äiti pyrkii tulemaan sinuiksi itsensä ja emon roolista luopumisen kanssa. Kahdeksantoistakesäinen tytär harjoittelee Vivienne Westwoodin muotitalossa ja sopii Pariisin-reissuillaan tapaamisia mm. Jean-Paul Gaultierin kanssa. Kieltämättä hieman kliseistä.

Vauhtia tai yllättäviä käänteitä teoksesta ei puutu, eikä ruumiitakaan. Seksiä on ehkä vähemmän kuin ykkösosassa ja väkivaltaa enemmän. Joséphinekin melkein pääsee hengestään jo ensi metreillä, mutta hänen rintakehäänsä suojaa puukottajan iskuilta ex-miehen Antonion paksu kenkä. Kolme muuta naista lahdataan neljän kuukauden aikana ja naapurusto joutuu tiukkoihin poliisikuulusteluihin. Antonion uskotaan joutuneen krokotiilin suuhun Keniassa, mutta merkkejä hänen uudelleenvirkoamisestaan alkaa ilmestyä oudolla tavalla. Tästä teemasta tulee mieleen Crocodile Dundee-elokuvat tai yksi 80-luvulla suosittu australialainen saippuasarja, jossa lähes kaikki hahmot joutuivat krokotiilin raatelemiksi ja plastiikkakirurgilla riitti duunia (sarjan nimen olen unohtanut ja ehkä hyvä niin).

Pidän Pancolin teoksissa keski-ikäisten kriisejä enemmän nuorisokuvauksista ja äiti-tytär-suhteiden käsittelystä. Historiantutkijana Joséphine osaa suhteuttaa nykyajan nuorison käytöshäiriöt ja tatuotointi ja piercing-innostuksen vastaaviin tapauksiin keskiajalta. Teoksen lopussa on vielä laaja lähdeluettelo ranskalaisen keskiajan arjen tutkimusta, mikäli lukijassa herää mielenkiinto tiedekirjallisuuteen. Keskiaikateema jää tässä osassa kuitenkin vähemmälle kuin ensimmäisessä, sillä Joséphinen on vaikea keskittyä kirjoittamiseen elämän yllättävien tyrskyjen keskellä. Nuorilla on aikuisia parempi meininki kerrostalojen kellareissa ja pommisuojissa ja Joséphinen nuoremman tyttären Zoën ensirakkaus on herkkää. Zoë seurustelee pojan kanssa, jonka isä pakottaa teinit nukkumaan arkisin ennen yhdeksää ja jonka luona ei saa ruokapöydässä puheenvuoroa kuin viittaamalla.

Hauskin ja absurdein hahmo romaanissa on vuoden vanha vauva Juniori, Joséphinen isäpuolen Marcelin iltatähti, joka jo seitsemän kuun iässä puhuu englantia ja kiinaa. Juniorin vanhemmat omistautuvat pojalle, mutta hänen äitinsä Josiane sairastuu kummaan masennukseen, jonka epäillään olevan noituuden aiheuttamaa. Marcel jää seitsemänkymppisenä yksin vastuuseen pojastaan ja on helisemässä. Koska teoksessa piirit ovat yllättävän pienet ja kälyt, langot ja entisen businesskumppanit naivat iloisesti toisiaan, kaunalta, katkeruudelta ja kostonhimolta ei vältytä. Olisin muuten valmis käsittelemään Pancolin teoksia muustakin kuin chicklit-näkökulmasta, mutta valitettavasti näitä lajipiirteelle tyypillisiä juonitteluja ja selkäänpuukotuksia on tässä teoksessa liikaa. Kiltit ihmiset kuitenkin vetävät lopussa pidemmän korren ja pahat saavat palkkansa. Välillä ehkä liiankin sinisilmäisesti.

Pancolin monisanaisuus saattaa vieraannuttaa ranskalaisen kirjallisuuden faneja, varsinkin jos pitää kuplivan kevyistä pirskahduksista (Anna Gavalda) tai päänsisäisistä sanaveistoksista (Marguerite Duras). Toinen romaani on vielä rönsyilevämpi kuin ensimmäinen ja juonessa on jonkin verran häiritsevää toistoa. Noin kolmanneksen 749 sivusta olisi voinut helposti editoida pois ilman, että juoni olisi kärsinyt lainkaan. Ranskalaisesta nyky-yhteiskunnasta tiiliskivi tarjoaa kuitenkin pikkujättiläisen annoksen. Opin muunmuassa, että ranskalaisten hypermarket-ketjujen bonuskorttijärjestelmä on ehkä vielä astetta kehittyneempi kuin Suomessa ja että ranskajunteista valtaosa on äärimmäisen kiinnostunut bonuspistetileistään. Tässäkin Kira Poutanen disinformoi minua.

Purnauksesta huolimatta suosittelen romaania kaikille hardcore-frankofiileille ja niille, joiden elämästä puuttuu päivittäinen bestis, sydänystävä ja uskottu. Joséphinestä nimittäin saa sellaisen ensi metreillä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s