Kuinka tulla kirjailijaksi – päivitetty versio

EsikoiskirjailijastakirjailijaksiAvainPosti toi inspiroivan tutkimksen, Pirjo Rautiaisen Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi (2013, Avain). Häpeällisen vähän tulee uutta tutkimuskirjallisuutta luettua, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana olen tsempannut saralla enemmän kuin vuosiin. Sukupuolentutkimusta on tullut päivitettyä ahmimalla, samoin kehitystutkimusta. Rautiainen on taustaltaan kulttuuriantropologi, mutta tämä teos tuntuu rehelliseltä työelämäntutkimukselta. Hän on aiemmin kirjoittanut mielenkiintoisia pohdintoja etnografisesta kenttätyöstä ja erityisesti sen fyysisestä, materiaalisesta puolesta, mutta tässä tutkimuksessa ei liikuta sillä osastolla. Pääpaino on tutkittavissa, ei tutkijan omassa positioinnissa. Tavallaan tätä voisi pitää myös kulttuurintutkimuksena ja miksei kirjallisuudentutkimuksena, jos sellaiseksi ymmärretään myös tekstin ulkopuolisten olosuhteiden analyysi ja kritiikki. Kirja soveltuu sekä alan tutkijoille että kirjailijan uraa harkitseville. Mikään virtaviivainen opaskirja se ei ole alaa harkitseville, mutta realistinen dokumentti alan muuttuvista haasteista.

Tutkimus koostuu pitkistä haastattelupätkistä, joissa 35 haastateltua anonyymia kirjailijaa pääsee ääneen. Teemana on siis ammatillinen kehitys esikoiskirjan julkaisun jälkeen ja uran vakiintuminen, askeleet kohti vakavammin otettua kirjailijuutta. Eniten käsitellään toimeentulon konkretiaa, urakehitystä ja markkinointia/mediajulkisuutta. Koska olen seurannut alaa, tuntenut muutamia ammattikirjailijoita läheltä ja opiskellut luovaa kirjoittamista kirjoittajakoulussa, tutkimus ei varsinaisesti avannut silmiäni kirjailijan työn realiteeteille, mutta jotain uutta tarttui haaviin.

Tutkimuksessa minua kiinnostivat seuraavat teemat:

-yksinäisyys vs. julkisuus ja kirjailijan kapasiteetti sietää molempia, löytää hyvä balanssi näiden välillä

-kirjailijan uran mieltäminen yksityisyrittäjyydeksi, riskinotto ja töiden rationaalinen suunnittelu

-kirjailijan ura vs. tekstityö ja näiden vuorottelu, esim. kolumnien pitäminen (jostain syystä likainen mieleni muuntaa tekstityön seksityöksi ja osittain kai sitä se onkin)

-maakuntamatkat pienille paikkakunnille, kirjastojen kirjallisiin iltamiin – ”jalkatyön” merkitys (varmasti sama kuin antropologeilla kenttätyö! jos olisin kirjailija, tästä osuudesta pitäisin eniten)

Bloginpitäjälle hauskinta oli lukea kirjailijoiden omia pohdintoja blogien seuraamisesta. Monet tuntuvat löytävän blogeista rehellisempää palautetta kuin lehtien kritiikeissä niin hyvässä kuin pahassa. Ainakin itse luen lehtikritiikkejä ja blogeja rinnakkain, mutta usein lukupäätöksen teen vasta jonkun hyvän blogistin positiivisen arvion perusteella. Yleensä blogiarviot päihittävät ainakin maakuntalehtien kritiikit, joissa kirjoja usein esitellään kielellä, jota Pihtiputaan mummokin voi ymmärtää. Paikallisen AL:n kirja-arvioita en ole lukenut vuosiin, vaikka ahneena hamstraajana kannan kotiin sen ilmaisnumeroita kaupungilta harva se päivä. Jostain syystä etsimiäni kirjoja aina arvioidaan joko Keskisuomalaisessa tai Savon Sanomissa (kirjamakuni lienee sitten välisuomalainen). Niidenkin arviot enimmäkseen päihittävät AL:n. Pohjoissuomalaisten lehtien kritiikit ovat usein tasokkaampia kuin Väli-Suomen. Tästäkin tutkimuksesta tosin välittyi ajatus, että ainoa varteenotettava ja merkittävä kritiikki löytyy Hesarista. Pienistä kulttuurilehdistä tai Parnassosta ei paljoa puhuta.  Tällä kentällä blogit ovat todellinen vaihtoehto lehtien kritiikeille.

Koska nykymaailmassa monilla kirjailijoilla on myös oma blogi, jossa he joko kommentoivat luovia prosessejaan tai ruotivat kollegoidensa teoksia, roolit ja valta-asemat sekoittuvat. Blogimaailma on tuonut ainakin demokratisoitumisen mahdollisuuden kirjailijoiden ja lukijoiden vuorovaikutukseen.  Mikään ei ole niin hauskaa kuin saada palautetta kirjailijoilta itseltään blogin kommenttiosioon. Ja samalla kirjallisuusblogi voi johtaa kutsuihin joihinkin seminaareihin tai muihin kirjallisiin tapahtumiin.

Aion palata Rautiaisen tutkimukseen paremmalla ajalla varsinkin, jos joskus kävisi niin, että saisin jonkun keskeneräisistä fiktioistani lähetettyä kustantamoon. Koska itse kuulun kirjoittajana pahimpaan huithapeli-liigaan (osa hyvistäkin teksteistäni on kadoksissa tietoteknisten ongelmien vuoksi, en osaa koskaan pyytää palkkiota mistään työstä, ”uran suunnittelu” kuulostaa yhtä puisevalta kuin visiitti ison kaupungin TE-keskuksen peruspalvelutiskille, silloin kun edelläsi on 70 vuoronumeroa eikä laukussa ole edes suklaapatukkaa tai huonoa romaania), minulle kirjassa esitetyt ajatukset mentoroinnista ja perehdytyskurssista olisivat luultavasti elintärkeät. Vaikka tämä on tutkimusta, rivien välistä löytää paljon käytännön vinkkejä uralle valmistumiseen, erityisesti esiintymiseen ja mediajulkisuuden hallintaan. Teoksen lopussa on vielä kolmen sivun ohjelista uraa vakavasti harkitseville. Joka suhteessa pätevä ja hyödyllinen paketti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s