Leipää ilman sähköä – aikamatka Sarajevoon

zlataMuistatte varmasti kaikki Zlata Filipovicin, joka kirjoitti päiväkirjaa sodan keskellä Sarajevossa. Zlatan päiväkirjasta (1994) tuli Anne Frankin päiväkirjan kaltainen todistajanlausunto sodan järjettömyydestä ja kansanmurhasta. Mitähän Zlatalle nyt kuuluu?

13-vuotias Zlata pääsi ranskalaisen kustannustoimittajan avustuksella pakenemaan Sarajevosta sodan vielä ollessa käynnissä, asui pari vuotta Pariisissa, minkä jälkeen perhe alkoi etsiä kotia halvemmasta ja mielellään englanninkielisestä maasta. Uusi koti löytyi Dublinista, jossa Zlata edelleen asuu ja vaikuttaa dokumenttielokuvan tekijänä ja toimittajana. Hän on opiskellut mm. Trinity Collegessa ja Oxfordin yliopistossa. Hänen elokuva- ja kirjaprojektinsa liittyvät edelleen lapsiin ja nuoriin, hän on aikuisena toimittanut mm. antologian Stolen Voices (2006), johon on kerätty lasten kirjoittamia sotamuistoja I maailmansodasta Irakin sotaan. Haastatteluissa hän kertoo palaavansa Bosniaan joka vuosi pariksi-kolmeksi kuukaudeksi, muttei voi kuvitella asettuvansa sinne takaisin. Suuri osa hänen sukulaisistaan kuolivat sodassa, eikä hänellä ole enää jäljellä kotia synnyinmaassaan. Bosnian kehitystä varjostaakin massiivinen koulutettujen nuorten aivovuoto.

Poika toi päiväkirjan luettavaksi koulusta, ja tartuin siihen nostalgiamielessä ennen häntä – olen lukenut sen 90-luvulla sodan vielä ollessa käynnissä. Teos sävähdyttää edelleen kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arkipäiväisyydessään. Kun Zlata aloitti päiväkirjan kirjoittamisen ennen sotaa, hänen kirjallinen esikuvansa oli Sue Townsend, Hadrianus Mole-kirjojen kirjoittaja. Hän ei olisi halunnut seurata Anne Frankin jalanjälkiä, vaan kirjoittaa jotain kevyttä ja koomista. Kahden vuoden päiväkirjan pidon aikana Zlata on edelleen lapsi, vaikka kuulee lähes joka päivä uutisia sukulaistensa ja ystäviensä traagisista kuolemista. Hän iloitsee synttäreiden vietosta, kissan ja kanarialinnun ruokkimisesta, lännestä tulevista paketeista, joista löytyy suklaata. Aina juhlia varten ei voi leipoa, koska sähköt ovat poikki suurimman osan ajasta, mutta Zlatan äiti osaa tehdä uunittomia pähkinäkakkuja. Perhe oppii myös leipomaan leipää nuotiolla, ottamaan suihkuja ruukun avulla, nukkumaan joogapatjoilla keittiössä, joka on talon turvallisin huone sala-ampujien varalta.  Kauhun ja pelon keskellä Zlata muistaa edelleen iloita Dr. Albanin hittibiiseistä, muotilehdistä ja Audrey Hepburnin leffoista. Vaikka maa on saarrettu, ulkomaailma onnistuu silti muistuttamaan itsestään kirjeenvaihdon ja television välityksellä (silloin kun sähkö on päällä). Zlatan eurooppalainen identiteetti on vahva, sillä hänen vanhempansa ovat korkeasti koulutettuja ja heillä on paljon ulkomailla asuvia ystäviä. Tämä on edelleen vakuuttava dokumentti sodan mielettömyydestä ja ystävyyssuhteista, jotka kestivät usein hautaan saakka.

Tapasin opettamallani kurssilla bosnialaisia opiskelijoita, jotka olivat olleet polvenkorkuisia sodan alkaessa. Sodasta emme paljoa puhuneet, mutta he kertoivat mielellään pienryhmissä maansa nykytilasta, korruptiosta ja poliittisesta sekamelskasta. Valtion kaikki rahat menevät kolminkertaisen ministeriösysteemin ylläpitämiseen, sillä bosniakeilla, kroaateilla ja serbeillä on kaikilla omat ministeriönsä. Yhteensä maassa on yli 12o ministeriä, joille kaikille maksetaan korkeaa palkkaa. Tämä vaikuttaa suoraan koulujärjestelmän ja terveydenhuollon tasoon. Etniset jännitteet ovat edelleen arkipäivää, mutta niitäkin suurempi riesa on neoliberaali talous. Monet kansalaiset, eritoten romanitaustaiset, elävät kokonaan järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella. Julkista vakuutusjärjestelmää ei ole, joten köyhät ja sairaat eivät saa hoitoa lainkaan (tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlilla mainetta saanut dokumentti A Day in the Life of an Iron-Picker kertoo irvokkaalla tavalla maan terveydenhuollon tilasta). Epäkohtien litania jatkuu loputtomiin, ja vaikuttaa, että sodanjälkeinen jälleenrakentaminen on Bosniassa poikkeuksellisen hankala prosessi. Silti nuoret naiset olivat ylpeitä maastaan ja sen ihmisistä.

Oma Balkan-tuntemukseni on lähes nollatasoa, olen lähinnä tutustunut Sloveniaan lyhyellä työreissulla ja erityisesti sen filosofikuninkaaseen Slavoj Zizekiin. Mutta jos Bosnian luonto ja ilmasto ovat yhtä miellyttäviä kuin Slovenian (olettaisin, että on – Zlatakin kirjoittaa päiväkirjassaan ihanista retriiteistä vuorille), haluaisin käydä siellä ja tutustua ihmisten arkeen. Kirjallisuus- ja leffavinkkejä otan vastaan myös.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s