Turkulaista psykodraamaa

katoamisten_kirjaIida Rauman Katoamisten kirja (2011) on suorasukainen ja raaka romaani nuorten aikuisten maailmasta Suomen Turussa. Jo kansitekstistä voi päätellä, että kirjailija pyrkii provosoimaan: ensimmäisenä teemana mainitaan runkkaaminen. Aika rankkaa! Tässä on 19-vuotias nimetön päähenkilö, joka asuu yhdessä entisen luokkatoverinsa Sofian kanssa. Molemmat naiset ovat entisiä koulukiusattuja, mutta päähenkilö kipuilee muistojensa kanssa rankemmin kuin rakastettunsa. Pikkukaupungista tullaan ja pikkukaupungin mentaliteetti on edelleen syvällä heissä. 19-vuotiaiden parisuhde alkaa olla jo loppuun koluttu luu, sillä seksuaalisten halujen tasolla he eivät enää kohtaa. Päähenkilö alkaakin fantasioida kosovolaisesta työkaveristaan Zorkasta, joka on yksi romaanin avainhenkilöistä, kadonneista.

Kadonneiden teema on onnistunut ratkaisu: Rauma pysyy sille uskollisena ja se kantaa mainiosti loppuun asti. Päähenkilön isä on kadonnut ulkomaille, hänen äidillään historiantutkijalla on pakkomielle sisällissodan aikaisista kadonneista, vanhainkodissa, jossa päähenkilö on töissä, on laitokseen iäkseen kadonneita, joita kukaan ei käy katsomassa. Zorka on kadonnut suvultaan ja ystäviltään, koska uskoo suurimman osan heistä kuolleen sodassa eikä kestä kuulla totuutta. Päähenkilö haluaisi kadota masennukseensa, paniikkihäiriöön ja sekakäyttöön, mutta ei vielä ole liian syvällä tuossa suossa. Rauma kuvaakin ansiokkaasti, kuinka vaikeaa sairauden alkuvaiheessa on saada apua, ellei ole vahvasti itsetuhoinen.

Lukijana olisin tullut toimeen yhdellä rankkisaiheella vähemmän. Koulukiusaamisteema oli tässä julmin, mutta myös irrallisin muusta juonesta. Tavallaan se selitti parhaiten päähenkilön nykytilaa, mutta se oli lohdutonta luettavaa kaiken muun tuskan keskellä. Vanhainkotiteema toimii paremmin, samoin äiti-tytärsuhteen käsittely. Runkkaamiskohtauksissa koin myötähäpeää, ehkä siksi, että asiaa korostettiin jo kissankorkuisin kirjaimin kansitekstissä – tuli samanlainen olo kuin jotain todella päälleliimattua performanssitaidepläjäystä katsellessa. Naisten välistä rakkautta sen sijaan kuvattiin rohkeasti ja monisyisesti.

Romaanissa päädytään etsimään kadonneita Balkanilta, Belgradista ja Pristinasta. Zorkan hahmo kirkastuu, hän saa pienen palan historiaa ja tulee enemmän lihaksi. Maahanmuuttajanaisen hahmo on onnistunut, sillä hänen kohtaloaan ei surkutella yhtään; päinvastoin hänet esitetään superitsenäisenä toimijana. Päähenkilö alkaa tajuta, ettei hän voi löytää kadonneita vodkapullo ja Tenox-paketti kädessä. Kummassakin tapahtuu jonkinasteista reipastumista ja loppu jää helpottavan avoimeksi.

Esikoisromaanina tämä on edellämainituista puutteista huolimatta vaikuttava. Tässä on jotain yhteistä Sofi Oksasen Baby Janen kanssa, mutta Raumalla on pyrkimyksenä näyttää nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tästä tätä nykyä helsinkiläisestä talonmiesnaisesta kuullaan vielä.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s