Venäläisestä antifeminismistä

Irina VolynezBongasin Aamulehdestä seminaarikutsun ”Venäjän uudet arvot”. Tilaisuudessa oli tarkoitus keskustella mm. feminismistä, lastensuojelusta ja homojen ja lesbojen asemasta yhteiskunnasta. Huomasin kuitenkin seminaaria edeltävänä iltana, että Tampereen apulaispormestari Olli-Poika Parviainen oli torpedoinut Metso-kirjastoon suunnitellun seminaarin. Hänen mukaansa tilaisuus oli vähemmistöjä loukkaava.

Ensin luettuani uutisen olin Olli-Pojan kanssa samoilla linjoilla. Olen seurannut seminaaria puuhanneen Johan Bäckmanin ja hänen Antifa-porukkansa touhuja jo vuosia, enkä ole välittömästi vaikuttunut heidän tavastaan argumentoida medioissa. Mutta asiaa hieman mietittyäni tulin toisiin ajatuksiin. Koska itse olen ollut feministi teini-ikäisestä saakka ja julistanut  nais- ja sukupuolentutkimuksen ilosanomaa puolet elämästäni, mieleeni tulee, että ehkä myös ilosanomani vastustajilla voisi olla luvallinen paikka puhua omista ajatuksistaan.

Hommasin siis sähköpostitse Irina Volynezin, kazanilaisen aktivistin ja neljän lapsen äidin pamfletin Venäläisen äidin pyhä velvollisuus (2013, Venäläiset äidit Suomessa ry). Irina kannattaa uutta Suur-Isänmaapuoluetta ja on mukana Miljardi venäläistä-kampanjassa ja Internet-kodinturvajoukoissa. Suurperheen äitinä hän on kokenut joutuvansa syrjityksi, kun ihmiset kysyvät häneltä noloja kysymyksiä perheen lapsiluvusta. Joissain asioissa olenkin Irinan kanssa samaa mieltä: mielestäni suurperhe on joillekin yksilöille luontainen tapa olla maailmassa (kunhan eivät tunge malliaan muille). Pohjoismaisessa lastensuojelussa on taatusti paljon epäkohtia, jotka vaativat akuutteja toimenpiteitä. Venäläisessä perhekulttuurissa on paljon hyvää ja kaunista. Ei ole oikein, että länsimaista feminismiä tungetaan automaattisena ratkaisumallina muiden kulttuurien ongelmiin.

Sen sijaan pelkään ihmisiä, jotka joka toisessa lauseessa kutsuvat itseään patriooteiksi. Pelkään kaikkia kodinturvajoukkoja, olivatpa ne virtuaalisia tai fyysisiä. Minusta lasten ja nuorten seksuaalivalistus on elämää ylläpitävä voima, varsinkin maissa, joissa HIV/AIDS-tilastot ovat korkeita, mukaanlukien naapurimaamme. En usko, että on oikeita tai vääriä satuja, vaan lasten pitäisi kuulla mahdollisimman monenlaisia sellaisia. Ja jos SUVAITSEVAISUUS on Irinan mukaan syypää kaikkeen mätään maailmassa, palautetaanko maailmaan hyvyys ja pyhyys suvaitsemattomuudella?

Lopuista asioista en kykenisi hänen kanssaan väittelemään. Olemme kasvaneet niin eri maailmoissa. Tosin suurin osa tuntemistani venäläisistä ei tosiaankaan ajattele maailmasta samalla tavalla kuin Irina. Kyllä Irinan lausunnot homoista ja feministeistä loukkasivat minua. Tässä hieno analyysi feminismin syistä:

”Ensimmäinen syy on miehen puute, joka johtuu hankalasta luonteesta, fyysisestä rumuudesta tai epäonnesta. Toinen syy on laiskuus eli haluttomuus suoriutua naisen perhevelvoitteista (lasten kasvattaminen, kaupassa käyminen, kodin siivoaminen, ruoan tekeminen, pyykin peseminen). Normaali nainen selviytyy näistä tehtävistä aivan kuten lasten synnyttämisestä ja imettämisestäkin. Kolmas syy on mieltymys samaa sukupuolta oleviin seksipartnereihin.”

Kuinka tähän voisi vastata millään älyn häivällä?

Mutta joissain asioissa haluaisin valistaa Irinaa. Kun tämä Venäjän äitien taistelu tuntuu ensisijaisesti kohdistuvan suomalaiseen lastensuojeluun, niin haluaisin heidän tietävän joitain perusasioita sen historiasta. Lastensuojelu on pohjoismainen hyvinvointivaltion tuotos, jonka taustalla ei ole syvällistä feminististä ideologiaa. Sitä on kehitetty sosiaalityön ammatillisissa piireissä, enkä pidä sosiaalityötä kovin vaikutusvaltaisena feminismin pesäkkeenä. Vaikka sosiaalityöntekijät ovat naisia, se ei tarkoita, että he olisivat kiihkomielisiä feministejä. Suomeen feministinen ajattelu sen radikaalimmassa muodossa on tullut paljon myöhemmin kuin Venäjälle – esim. Aleksanda Kollontain ajatuksia pidettiin täällä liian rajuina. Suomalaiset naisasianaiset, jotka saivat aikaan naisten äänioikeuden vuonna 1917 eivät olleet sellaisia feministejä, joksi me feminismin tänä päivänä ymmärrämme. Suomen hyvinvointivaltion äidit halusivat uudistuksillaan nimenomaan auttaa äitejä ja perheitä arkisen taakan kantamisessa.  Heillä ei ollut mitään pyrkimystä rikkoa perheitä, päinvastoin. Me suomalaiset olemme syystäkin ylpeitä edullisesta päivähoidosta, kouluruokailusta, pitkistä vanhempainvapaista, neuvolatoiminnasta, äitiyspakkauksesta, yksinhuoltajaperheiden tukimuodoista. On täysin aiheellista, että lastensuojelu valvoo perheitä, joissa on päihde- ja mielenterveysongelmia tai joissa lapsia pahoinpidellään. Meillä ei ennen 2000-lukua ollut kriisiä lastensuojelussa, koska työntekijöitä oli tarpeeksi ja he ehtivät perehtyä perheiden asioihin riittävästi. Vasta 2000-luvulla aiheettomat huostaanotot ovat lisääntyneet, koska työntekijöitä ei ole tarpeeksi. On Suomessa asuvien venäläisten äitien etu, että lastensuojelun resursseja lisättäisiin, sillä silloin perheiden ongelmia voitaisiin hoitaa ennaltaehkäisevästi eikä aihetta huostaanottoihin syntyisi. Suomalaiset perheet kärsivät samasta ongelmasta kipeästi. Kyseessä ei ole ristiretki venäläisen perheen pyhiä arvoja vastaan.

Irinan pamfletti oli railakkaasti ja viihdyttävästi kirjoitettu, joten mistään tyhjästä tynnyristä ei tosiaankaan ole kyse. Voisiko olla, että Irinakin olisi lapsena ja nuorena hyötynyt Neuvostoliiton sukupuolten tasa-arvon ideologiasta, saanut kohtuuhyvän koulutuksen ja oppinut jopa kirjoittamaan niin provosoivasti, että tuhannet suomalaiset kaatavat nyt aamukahvinsa rinnuksille hänen pamflettiaan lukiessa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s