Erilainen välimerenristeilijä

captain%20mandolinLouis de Bernières  (s. 1954) on brittiläinen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Kefalonian saarelle sijoittuvasta rakkausromaanista Captain Corelli’s Mandolin. Luin kirjan kolme vuotta sitten lomareissulla Lefkadan saarella, josta teimme ikimuistoisen veneretken mm. Kefalonialle. Kefalonia tuntui sopivan kaukaiselta paratiisilta, jossa sielu lepäsi ja aistit pääsivät nauttimaan puhtaasta valosta. Ymmärrän hyvin, miksi romaani on filmatisoitu ja miksi filmistä tuli suuri hitti. Filmiä en ole nähnyt, mutta sen julisteet ja traileri vaikuttavat siirappisemmilta kuin romaanin kuvaus, joka on historiallisesti pikkutarkkaa ja poliittisia jännitteitä monisyisesti avaava. Siinä seurataan fasistien Kreikan-miehitystä vuonna 1941, Kreikan kommunistien maanalaista vastarintaa, ja italialaisen kapteenin ja kauniin lääkärintyttären romanssia.

de Berniéresin tuotanto on kiinnostavan kosmopoliittista. Hänen alkutuotantonsa keskittyy Latinalaiseen Amerikkaan, mutta mukaan mahtuu myös yksi Australian aboriginaalien laulupolkuja kulkeva teos Red Dog (1993). Vain kaksi viimeistä teosta The Partisan’s Daughter (2008) ja novellikokoelma Notwithstanding (2009) sijoittuvat Britanniaan. Valitettavasti muut teokset ovat jääneet tämän jo melkein kanonisen klassikon varjoon.

Henkilönä de Bernières on ollut huoleton pallontallaaja ja vastarannankiiski, joka ennen menestysromaaniaan kärsi todellisesta köyhyydestä. Hän ei luultavasti ole paljoakaan ollut palkkatöissä, vaan on omistanut elämänsä kirjoittamiselle, musisoinnille ja vetelehtimisille. Menestyskirjailija hänestä on tullut onnekkaiden sattumien kautta, ja vaikka hänen ei luultavasti tarvitse loppuikänään huolehtia rahasta, hänessä on edelleen rosoista shabby chiciä.

Birds Without Wings on Captain Corelli’s Mandolinia laajempi historiallinen saaga modernin Turkin synnystä, jossa yksi päähenkilöistä on itse Mustafa Kemal Atatürk. Mielestäni se on tuota massamenestystä kattavampi ja monisyisempi teos, mutta se vaatii eurooppalaiselta lukijaltaan enemmän keskittymistä ja taustoihin perehtymistä. Itsekin olen lukenut sitä jo yli kuukauden. Siinä seikkaillaan Anatoliassa 1900-20-luvuilla, jolloin paikallinen kulttuuri oli aidon monikulttuurista ja -uskonnollista. Tapahtumapaikka on fiktionaalinen Eskibahcen kylä, joka reaalimaailmassa tunnetaan Karaköyna. Lähin suuri kaupunki on muinainen Smyrna, nykyinen Izmir. Tämä oli aikoinaan kreikkalaisten kristittyjen asuttamaa aluetta, mutta vuosien 1919-22 sodan jälkeen kreikkalaisperäinen väestö joutui muuttamaan pakolaisina ”juurilleen”. Karaköyn kylä jäi autioksi, koska kylän hävitykseen liittyi ikäviä muistoja ja valtaosa anatolialaisista ei jaksanut kiivetä vuoristoiseen kylään. Viime aikoina alueella on ollut yritystä elvyttää turismia mm. kulttuurijuhlien ja putiikkihotellien muodossa. Lieneekö de Bernièresin vaikutuksesta – olihan Kapteeni Corellin vaikutus suuri Kefalonian turismin kehityksessä, siis miksei myös Turkissa?

gr-205Kirjassa kirjoitetaan valloittavan kauniisti lapsuudesta, kristittyjen ja muslimilapsien yhteisistä leikeistä ja vapauden vyöhykkeestä, joka kylässä vallitsee. Kirjan nimi tulee romaanin kattavasta lintuteemasta – kylässä asuvat pojat Karatavuk ja Mehmetcik, jotka tuntuvat kommunikoivan pelkästään savilintujen avulla (näistä tulee mieleen lapsuuteni kukkopillit). Karatavuk kuvittelee myös pystyvänsä lentämään ja hypättyään rinteeltä loukkaa itsensä pahasti. Philothei on kylän kaunein tyttö, jonka parivaljakkona on kömpelö ja karvainen Drosoula – tyttöjen ystävyys ei katkea, vaikka toinen heistä saa kaiken huomion. Drosoula päätyy maanpakolaiseksi Kefalonian saarelle, jolta hän muistelee kauniita kotiseutujaan ja niiden verisiä tapahtumia vanhana naisena. Romaanissa on yli kymmenen kertojaa, joista kukaan ei ole leimallisesti päähenkilö. Tarinat polveilevat Atatürkin viinanhuuruisesta nationalismista kylänmiesten sovinistisiin vitseihin ja bordellin eronneiden ja karanneiden naisenpuolikkaiden surullisiin kohtaloihin.

Romaanissa minua kiinnosti eniten uskonnon asema kyläläisten arjessa. Koska muslimit ja kristityt (ja osin myös juutalaiset) olivat eläneet rinta rinnan yli vuosituhannen ja menneet naimisiin keskenään, uskomusten ja rukousten muodot olivat todella hybridejä. Moni muslimi vei salaa uhreja Neitsyt Marialle, ja kuollessaan väki pyrki varmuuden vuoksi pääsemään synneistään kummankin Jumalan kasvojen edessä. Pakanallisiakin tapoja heillä oli, esimerkiksi suuri toivomuspuu, jonne erityisesti kylän naiset kävivät solmimassa riepuja esimerkiksi lapsilykyn takaamiseksi. Romaani onkin elegia pysyvästi menetetylle kulttuurille, joka on edelleen alueella läsnä hylätyissä taloissa ja antiikin raunioissa.

Teoksessa on valtavasti viitteitä koko Ottomaanien valtakunnan imperialistiseen historiaan, ja se antaa myös eväitä Balkanin alueen lähihistorian ymmärtämiseen. Esimerkiksi Bosnia-Herzegovinan ja Montenegron asemaan viitataan runsaasti. Romaani zoomaakin tarkalla linssillä Anatoliasta kohti kaakkoista Eurooppaa ja koko Välimeren yhteyttä. Välillä de Bernières kirjoittaa pedagogisesti kuin historian opettaja, mikä saattaa ärsyttää taiteellisemmin suuntautuneita lukijoita. Muuta heikkoa lenkkiä en näistä romaanijättiläisistä löytänyt. Erityistä plussaa antaisin hänen sanavarastostaan, sillä romaani pursusi sanoja, joita en automaattisesti tunnistanut enkä pystynyt edes intuitiivisesti arvaamaan. Innovatiivinen kielenkäyttäjä on tämä herra.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s