Mieluummin sekametelisoppaa

MustikkasoppaJuhannusreissuun lähtiessä nappasin Hervannan Duon Kirja-Kärkkäisen alekorista ensimmäisen löytämäni kevyen kenttälukemiston ja se sattui olemaan Katariina Romppaisen (Karisto, 2011) Mustikkasoppa. Kirjailija näyttää tehneen enemmän lasten- ja nuortenkirjoja ja on minulle ennen tuntematon. Kannessa luvattiin perinteistä sinkkuromaania uusin maustein: vauvakuumetta ilman miestä, uusioperheen solmuja, vanhempien kriisiä ja jotain kannanottoa vanhustenhuoltoonkin. Tunnustettakoon, etteivät nämä aiheet suorastaan vetäneet puoleensa, vaan pidin teoksen kansista. Siinä oli sopiva sekoitus suomalaista marjametsää, Venäjää ja ranskalaista pitsiä. Pinnallisena ihmisenä uskoin kuvan vastaavan tekstiä. Näin ei käynyt.

Teos oli äärimmäisen nopealukuinen, joten sen hotkaistuani jouduin siirtymään varsinaiseen lukuhaasteteemaani, venäläisiin klassikkoihin. Tätä soppaa tuli valitettavasti tankattua pysähtymättä, eli teksti juoksi alusta loppuun asti antamatta lukijalle paljoakaan ajattelemisen aihetta. Hotkaisin tämän tunnissa, ajattelematta mitään. Tapasin Sini-Marjan, pian kolmikymppisen kirjallisuuden opiskelijan, joka ahdistui joulun vietosta vanhempiensa ja siskonsa perheen luona, kun koko klaanilla tuntui olevan vahva mielipide siitä, miksi tämä ei ole vieläkään pariutunut. Seurasin Sini-Marjan koottuja törmäilyjä mitä kummallisempien miehenpuolikkaiden kanssa, hänen baarireissujaan, morkkiksiaan ja joutavaa työtä puhelingalluptyttönä. Ainoa kiinnostava asia Sini-Marjassa oli, että hän teki gradua huumorista Timo K. Mukan romaaneissa. Gradu jopa valmistui monen vuoden viivyttelyn jälkeen. Sini-Marjan työväenluokkaiset vanhemmat eivät aivan ymmärtäneet lopputyön merkitystä. Tämä oli kiinnostava koukku, joka ohitettiin muutamassa lauseessa. Muu oli heteronormatiivista provinsiaalista diibadaabaa.

Romppaisen huumori on lempeää, hänen rakentamansa perheet melko täyspäisiä ja näkökulma suomalaiseen arkeen provinsiaalinen. Teoksessa seikkaillaan Hämeessä, ja kuvattu kaupunki, jossa Sini-Marja asuu on todennäköisesti Tampere (mahdollisesti Hämeenlinna), mutta paikkojen koordinaatteja ei kuvailla tarkasti. Hämäläisellä pikkupaikkakunnalla, josta Sini-Marja on kotoisin, on oma hidas temponsa ja nokkimisjärjestyksensä, ja kauhukseen nainen huomaa, että hänen ensimmäinen poikaystävänsä on edennyt kunnan sivistystoimen johtajaksi ja tarjoaa tälle oppisopimuspaikkaa kirjastonhoitajana. Piirit ovat pienet ja tunkkaiset, joulukirkossa nähdään, kuka on pariutunut kenenkin kanssa ja oman kylän tyttöjä ja poikia yritetään saada palaamaan ilveellä millä hyvänsä. Ehkä tässä on enemmän ajankuvaa ja yhteiskunnallisuutta kuin keskiverto-chicklit-teoksessa, mutta se tarjoillaan kovin vaatimattomin maustein. Seikkailtuani pirkanmaalaisilla ja hämäläisillä pikkupaikkakunnilla kieltäydyn uskomasta, että niiden arki olisi näin mitäänsanomatonta.

Jos olen rehellinen, niin tunnustan, ettei tämä teos liikuttanut evääkään minussa, eikä edes provosoinut ilkeään kritiikkiin kuten Kira Poutasen teokset ovat tehneet. Näillä aineksilla ei vaan pysty saamaan aikaan maistuvaa soppaa. Toivoisin Romppaiselta reviirin laajentamista ja mausteiden ja yrttien vapaamielistä lisäämistä tuleviin keitoksiin.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s