Maailman lempein feministi

Poistokirjoista löytyi taas varsinainen helmi, EEeva_Kilpieva Kilven Naisen päiväkirja vuodelta 1978. Kilpi on tuntunut sielunsisarelta siitä asti, kun luin hänen ensimmäisen teoksensa (taisi olla Elämän evakkona, äitini hyllystä joskus nuorena), mutta nyt hänen tuotantoaan tutkiessani huomaan, että runojen lisäksi olen lukenut häneltä vain kaksi romaania. Enemmän olen kai seurannut Eevan haastatteluja ja julkisuuskuvaa. 85-vuotiaaksi naiseksi Eeva jaksaa edelleen sekoittaa korttipakkaa ja yllättää. Toivon saavani hänen uusimman teoksensa Kuolinsiivouksen (WSOY 2012) pian käsiini. Toivoisin myös, ettei kohtalokkaalta kuulostava teos jäisi Kilven viimeiseksi.

Naisen päiväkirjan piti alun perin olla yksityinen sivutuote romaania kirjoittaessa savolaisella kesämökillä, mutta hän huomasi tekstin kantavan ehkä paremmin kuin romaanin tekele ja se julkaistiin. Päiväkirjassa Eeva pohtii suhdettaan aikuistuviin poikiinsa ja luontoon, omaa eristäytyneisyyttään, taistelua masennusta vastaan ja sukupuolista halua. Tuona kirjoituskesänä hän on torjunut  brittirakastajansa Robinin vierailuyrityksen – miehen jonka mökkinaapuritkin jo tuntevat edellisten kesien retriireistä. Samalla hän haikailee myös Stanislavin ja Julianin perään – kaikille kansallisuuksille löytyy oma paikkansa kirjailijan sydämessä. Kaupunkioloissa hän kamppailee myös irstaiden miespuolisten fanien seksinanelusoittojen kanssa. Eevan miessuhdemietinnät tuntuvat tutuilta: kaukosuhteet ovat omanlaisensa turva, sillä niissä yhteistä elämää voi säännöstellä oman sietokykynsä mukaan.

Syy erakkouteen on selvä: Eeva ei halua passata ketään, vielä viittäkymppiä lähestyessäänkin hän kamppailee perinteisen karjalaisen naisenmallin ja oman taiteilijuutensa ristipaineissa. Mökkivieraiden käynnit piristävät, mutta samalla hän nauttii erityisesti heidän lähdöistään ja niiden jälkeisistä yksinäisistä illallisista, joiden kohokohta yleensä on puoli pulloa olutta ja voileipäkeksejä marmeladilla.

Eevan feminismi on hirvittävän käytännöllistä ja epäfanaattista. Hän ei käy sotaa ketään vastaan, mutta pitää itsestäänselvänä, että kankeita käsityksiä sukupuolesta pitää tuunata. Hän antaa esimerkkiä tekemällä, ei niinkään kirjoittamalla. Oikeastaan miessuhde- ja seksipohdintoja radikaalimmalta tuntuvat hänen ajatuksensa poikien kasvatuksesta. Hän on kyllästynyt elättämään kahta täysikäistä vielä kotona asuvaa pojan retkaletta, joista toinen ei meinaa edes selvitä ruotsin ehdoista. Hän pelkää olleensa huono äiti eikä haluaisi pojista kasvavan naisten alistajia, vaikka välillä merkit viittaavat siihen suuntaan. Kirjailijana hän myös odottaa poikien kirjoittavan hänelle kesämökille, elleivät pysty käymään. Suhde lapsiin vaihtelee päivä päivältä, ja ”huono äiti” käyttää huomattavan paljon aikaa poikien tulevaisuudesta huolehtimiseen.

Kilpi on kirjailijana poliittisen epäpoliittinen, maailmanpolitiikka kiinnostaa, mutta Suomen puoluepolitiikka ei. Hänelle 70-luku oli hankalaa aikaa, sillä paineet tunnustaa väriä olivat suuret. Suurimpana poliittisena linjauksena hänellä tuntuu olevan luonnonsuojelu ja ekologisuus – teemat jotka kirkastuvat kohti kypsempää uraa. Mökillä hän nauttii villeistä vuohenputkiniityistä, käärmeiden ja hiirten eksymisestä sisätiloihin ja hirvien visiiteistä hänen tiluksilleen. Hän haaveilee menestysromaanin kirjoittamisesta siinä toivossa, että niillä rahoilla hän voisi estää avohakkuut ja kiinteistövälittäjien ahneuden kesämökkikolonniansa lähistöllä.

Eeva Kilpi ja Kyllikki Villa kuuluvat suomalaisen kirjallisuuden ykkösidoleihini. Kilpi on kirjoittajana enemmän Suomi-keskeinen ja keskittyy sisäisiin matkoihin ehkä vielä erakkomaisemmin kuin Villa, joka yksinäisillä matkoillaan edelleen vanhana rouvana nauttii pienestä flirtistä valtamerilaivojen pursereiden kanssa. Kilpi ei flirttaile kenenkään kanssa missään, hän tuntuu vain lähettävänsä vanhenevia eksiään takaisin vaimojensa lihapatojen äärelle. Muuten Villan kotimaan päiväkirjoissa ja Kilven pohdinnoissa on paljon yhteistä. Villa tosin elätti vain yhtä lasta, joka kulki hänen mukanaan mantereelta toiselle – äidin ja tyttären suhde vaikutti helpommalta kuin Kilven kuvaama suhde poikiin.

Naisen päiväkirja on loistavaa kesälukemista ja erityisesti mökkilukemista, joten suosittelen sitä kaikille, jotka eivät vielä ole pakanneet kassiaan kesälaitumille. Teos sopii loistavasti myös miehille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s