”Alimmaiset mätänevät” – ohjeistusta siskoille kapioasiassa

kapioarkku 21870-luvulla aika harva suomalainen nainen osasi kirjoittaa, ja vielä harvempi sai kirjoituksensa julkaistua sanomalehdessä. Jyväskyläläisessä Kansan Lehdessä 11.6.1870 kanssasisariaan valistaa nimimerkki ”Nulpukka”, joka on huolissaan tytärten perinnöistä miehelään mentäessä. Tässä teksti kokonaisuudessaan (muutamia väärinymmärryksiä saattaa olla, sillä silmäni väsyvät vanhaa antikvaa lukiessa) :

”Armaat siskot!

Teitä nyt lähestyn tässä kirjoituksessa, kun ei meillä muuta yhdistys-paikkaa ole kuin kirkko-mäki ja pyhäaamu. Vaan mielestäni se on aivan väärin, että sen päivän ryöstämme Jumalalta, koska hän käski ”pyhittää itsellensä”, sellaisiin maallisiin asioihin jotka vahingotta voi jättää toiseksi ajaksi. Toivon siis ettette närkästyisi, kun näin julkisen tien valitsen puhella kanssanne!

Noh, mitähän sinulla on sitten meille sanomista, kysytte varmaan uteliaasti. Vastaan siihen: kyllä olen monasti miettinyt teidän ahkeruuttanne ja tointanne talontöistä. Vaan erittäin olen miettinyt neuvoanne hankkiessanne itsellenne ”kapio-tavaraa” jos jonkinmoista. Itsestänsä ei se suinkaan soimausta ansaitse.

Sillä ensiksi, suuren osan valmistatte, kudotte, kehräätte miesten maatessa, se on siis teidän oma ansionne, ja toiseksi, jos vielä ottaisittekin ”omalla luvalla”, kuten pojat asian ilmaisevat, niin ei sekään ole niin tavan tuomittavaa, vaikka väärin se on, koska vielä vallitsee se laki: ettei tyttäret peri yhtä poikien kanssa. Kysymys siis vaan on: kuinka nämä vaatteet ja tavarat saisimme hyödyllisemmiksi kuin tähän asti, jotka nyt täyttävät aitan orret ja seinät suureksi huoleksi kesällä koilta, ja syksyllä varkailta, rosvoilta varjeltaviksi.

Tiedän aittoja, joihin tätä tavaraa on koottu toista kymmentä vuotta, joihin toimelliset äidit ovat alun tehneet tyttären vielä kasvaessa ja niin noihin on karttunut niin paljo, että ”alimmaiset mätänevät”. Mitä hyötyä siis kaikista vaivoistanne?

Luullakseni se olisi parempi myydä työt, ja koota rahat säästö-pankkiin jossa se aina kasvaa. Jos otamme ainoastansa tuon suuren sukka-ja sormikasto´on katsellaksemme, joka vähintäin sisältää 50 paria, ja arvaamme niiden maksavan 1 markkaa parilta, niin se tekee 50 markkaa ja se kasvaa säästöpankissa kymmenessä vuodessa että on 80 markkaa. Ja vielä jos otamme yhden kymmentä hametta pois ja arvaamme ne maksavan 10 markkaa kappaleelta, niin saamme 100 markkaa, mikä kymmenessä vuodessa tekee 150 markkaa. Laskekaa nyt itse ne muut romut, niin näätte kuinka enempi hyöty teille siitä olisi, että myytte ne turhat vaatteet ja tamineet ja panette rahat säästö-pankkiin.

”Tuleeko kukaan vaatteetta toimeen? Ei sitä ihmisenäkään pidetä, jos se ei  ole hyvästi puettu. Ja mitähän sitten näytettäisiin ”kosio-miehille”, jos niitä sattuisi tähän taloon tulemaan? Pitäähän niitä jo valmiina oleman miehelle mentyä, ei niitä jouda sen jälkeen laittelemaan.” Näin miettinee joku teistä. Aivan niin. Vaatteita tosin jokainen tarvitsee, tosin ei niin moni-lukuisina kuin nykyään on tapana pitää, sillä ihminen on enemmän kuin vaate. Joka toista vaatteen mukaan arvostelee, se ansaitsee ylenkatsetta.

Kosiomies, joka tulee kapioita katselemaan, katsoo mieluummin säästö-kirjaasi. Kunnon mies ei näistä pidä mitään. ”Vaimo miehen kunnia.” Jos mies on niin itara ettei hän suvaitse vaimonsa valmistaa itselleen välttämättömät vaatteet, ja katsoo sen kunniakseen nähdä vaimonsa repaleissa, niin on vaimon siihen tyytyminen, eikä enää pyrkiä sen tahdon yli. Ei se kuitenkaan voi kauaa häntä tyydyttää mitä kyläläiset hänestä sanovat. Ainoasti miehestä riippuu hänen onnensa tai onnettomuutensa.

Nyt olen puhunut suuni puhtaaksi. Suokaa anteeksi etten voinut sitä lyhyemmäksi puristaa. Jääkää hyvästi! Ja miettikää kirjoitustani suosiollisesti, näin pyytää siskonne Nulpukka.”

On tässä paljon idulla olevaa naisasiaa, kuten puolinainen vihjaus naisen oikeudesta omaan rahaan. Ajatus käsitöiden myymisestä tyttären toimeentulon turvaamiseksi ei välttämättä ole sidonnainen naimakauppoihin, sillä kai naimattomat tytötkin saivat jotain mukaansa kotoaan maailmalle lähtiessään. Hamstraamista vastaan ”Nulpukka” tuntuu sotivan eniten – kukapa tarvitsisi mätiä lakanoita?

Kirjoituksessa minua viihdyttää enemmän tyyli kuin asia. Tyyli on vähemmän anteeksipyytelevää kuin johdannosta ja lopetuksesta ensin luulisi, kirjoittaja tavallaan raivaa tilaa naisten keskeiselle debatille perhepoliittisista periaatekysymyksistä, ehkä siinä toivossa, että kokoustila pian järjestyisi, eikä näistä asioista tarvitsisi kirkonmäellä huudella.

(Kuva: Taaborinvuoren museoalue, Nurmijärvi, Nahkasuutarin mökki.)

2 kommenttia artikkeliin ””Alimmaiset mätänevät” – ohjeistusta siskoille kapioasiassa

  1. Ilmeisesti Itä-Suomessa tyttäret jätettiin aika vähälle, lainsäädännöstä viis. Varhaisista sanomalehtiin kirjoittaneista naisista ja heidän esiin nostamastaan naisten taloudellisesta asemasta on analyysia Laura Starkin hienossa kirjassa ”The Limits of Patriarchy: How Female Networks of Pilfering and Gossip Sparked the First Debates on Rural Gender Rights in the 19th-Century Finnish-Language Press” (2011).

    • Kiitos lukuvinkistä! Laura Stark näyttää tehneet kiinnostavia tutkimuksia äskettäin myös ”rahwaan” lukutaidosta ja kansankirjailijoista. Varmaan tyttöjen asema perijöinä on vaihdellut, itse olen yhdessä savolaisessa ja toisessa pohjalaisessa sukuhaarassani havainnut kotivävyilmiön, eli kotitilaa onkin jatkanut tyttären perhe. Pohjanmaalla miehet ottivat jopa vaimon eli kotitilan nimen naimisiin mennessään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s