Jumalanäidin kiroama

PAHAN_~1Hilkka Ravilon romaanit ovat tulleet minulle tutuiksi blogosfäärin kautta – vaikka kirjailija ei ole valtavirtamedioiden suitsuttama, hänellä riittää uskollisia lukijoita sosiaalisessa mediassa, jotka ovat tainneet lukea naisen koko tuotannon läpi. Ravilo tunnetaan uskonnollisuuden, seksuaalisuuden ja intohimorikosten kuvaajana. Tapahtumapaikkoina usein Suomi Pohjois-Savosta pohjoiseen ja uskonnollisena kontekstina herännäisyys tai lestadiolaisuus.

Itse sain käsiini Pahan tyttären (2005, Myllylahti), joka seuraa Marleenan matkaa tyttöydestä naiseuteen Kainuun peräkylältä Helsinkiin. Marleena on syntynyt talvisodan aikana äidin kohtaamisesta venäläisen sotilaan kanssa. Tyttären sosiaalinen isä suutari-Pekka alkaa puolustaa tytärtään äidin vainoharhaisen uskonnollisen sekoilun edessä; henkisesti häiriintyneen äiti-Tiinan mukaan Marleena on pirun riivaama pentu, joka tulee aiheuttamaan paljon tuhoa, jos hänet jätetään valvomatta. Perheen sisäinen psykodraama kehittyy niin uhkaavaksi, ettei Pekalla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähettää tyttärensä Helsinkiin Kirsti-sisarensa elätiksi.

Marleena saa mahdollisuuden kehittää taiteellista ambitiotaan pääkaupungissa Vapaan taidekoulun kurssien kautta. Hän on kurssinsa priimusoppilas, ja saa parhaat työnsä kehystettyä naapurikorttelin tutun Sergein toimesta. Ikävä kyllä, Marleenan poikaystävä venäläisen emigranttiperheen vesa Niko varastaa taulut ja pistää näyttelyn pystyyn omissa nimissään. Tämän jälkeen Marleena päättää kostaa Nikolle tuomalla treffipaikalle tämän kammoaman tarantulan. Vaikka tarkoituksena on vain säikähdyttää, Niko kuolee kauhistuksesta puistonpenkille.

Nikon kuolema kuten jotkut muutkin juonenkäänteet kuulostavat kieltämättä hieman tarkoituksenhakuisilta tai epätodennäköisiltä. Muutaman vuoden kuluttua Marleena löytää karanneen aviomiehensä Kainuusta siskonsa susiparina, ja päätyy tappamaan tämänkin nyt tarkoitushakuisesti.  ”Pahuuden” juuret Marleena kartoittaa syntymäänsä ja oman äitinsä tapaan kohdella äpärätytärtään. Onhan Marleenalla toisessa jalassa yhteenkasvaneet varpaatkin kuten suosta löytyneellä isällään.

Teoksessa on kiinnostavaa ristivalotusta luterilaisen ja ortodoksin uskonnon ja suomalaisen ja emigranttivenäläisen kulttuurin välillä, myös symbolisella tasolla. Ortodoksi usko esiintyy sallivampana ja humaanimpana kuin syrjäseutujen herännäinen kristillisyys, johon sekoittuu monia ei-kristillisiä elementtejä. Pirun karvaisella kädellä pelottelu juurtuu lukijassa luihin ja ytimeen.

Löydän teoksen mielenmaisemasta paljon yhteistä goottikertoja Päivi Alasalmen teosten kanssa. Molemmat naiset ovat riipivän taitavia kaivamaan esiin ns. ”tavallisen” kansan pimeän puolen. Täytyy jatkaa harjoitusta löytääkseen Ravilon kerronnan ytimen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s