Mulgimaan porvarillisuus

Estonia 074Viron-reissun kolmas rastimme oli Viljandin kaupunki, jossa vietimme pari päivää leppoisassa esikaupunkitunnelmassa. Noin 19000 asukkaan kaupunki on ympäröivän Viljandimaan pääkaupunki, ja se tunnetaan enimmäkseen kansanmusiikin keskuksena. Missasimme Viljandi Folk Festivalin viikolla, eikä vierailuaikanamme kaupungissa tapahtunut mitään erikoista.

Majapaikaksi sattui Villa Spa Peetrimoisa kaupungin laidalla, jonka lähimaastossakin riitti nähtävää – ehkä tavallista virolaista arkea. Vierailumme sattui kesän kuumimpiin päiviin, mikä sisämaassa kääntyy pakahduttavaan tunkkaisuuteen. Onneksi hotellissa oli uima-allas, joka hieman viilensi tunteita. Muuten hotellissa yöpyminen oli tukalaa verrattuna muihin kohteisiin – ilmastointi ei pelannut ja lakanat olivat hikisen tekokuituisia. Paikan sijainti ei myöskään ollut ihanteellinen autottomille kulkijoille (pois lähtiessä tosin saimme kyydin keskustaan hotellin managerilta, joka myös kertoi jotain lisää alueen arkkitehtuurista – ystävällistä ja paikan pisteitä nostavaa).

Estonia 090Positiivista visiitissä oli, että pääsin tekemään kävelyjä porvarillisille asuinalueille, joissa jugendtalojen keskeltä nousi aina muutama vasta rakennettu uusrikkaiden ökyresidenssi. Peetrimoisan alue näytti suunnilleen samalta kuin Kauniainen Suomessa. Mitä hulppeampia jugendtaloja nousi kuin sieniä sateella vehreässä laaksossa, ja nämä tilavat villat on kuulemma rakennettu vasta 1950-luvulla. Viron kommunistisen politiikan porsaanreiät jäivät askarruttamaan mieltä. Kuinka sadat ellei tuhannet perheet ovat pystyneet rakentamaan itselleen tuollaisia residenssejä maassa, jossa yksityisomaisuutta ei kuulunut olla?

Viljandi näytti muutenkin ”rikkaidenrannalta”: korkeimmassa havaitsemassani kerrostalossa oli tasan kolme kerrosta ja niitä näkyi omalla vyöhykkeellämme alle yhden käden sormien. Yleisimmät autot tuntuivat olevan BMW ja Audi. Tilava omakotiasuminen omenapuineen ja halkopinoineen tuntui hyväksyttävältä normilta. Omenapuiden ja savunhaju saivat aikaan ikimuistoisen bouquet’n pikkukaupungin ilmassa.

Viljandissa tutustuimme keskiaikaisen linnan raunioihin, kaupunginmuseoon, vanhaan vesitorniin ja useisiin kauppoihin. Söimme loistavan lounaan keskustan Armeenia köökissä – erityisesti lämpimät viininlehtikääryleet jogurttikastikkeella nostivat dolman arvoon arvaamattomiin. Kirppareita ja antikvariaatteja oli vanhassa kaupungissa kohtuuhyvin myös. Isoimmalla ostarilla sijaitsi kotoisasti maan ainoa Anttila-tavaratalo, jonne emme kuitenkaan eksyneet.

MulgimaaMulgimaa alkaa Viljandista etelään, se on perinteisesti ollut maan vaurainta maanviljelysaluetta kartanoineen ja ahneine kapitalisteineen. Sen keskus on Abja-Paluojan pitäjä n. 3000 asukkaan vahvuisena. Kuuluisin mulgi tänä päivänä on maan presidentti Toomas Hendrik Ilves. Mulgit ovat olleet varakkaita, hyvin koulutettuja ja vaikutusvaltaisia viljelijöitä, jotka kärsivätkin stalinismin aikana massapuhdistuksen juuri porvarillisen asenteensa vuoksi. He onnistuivat saamaan aikaan alueelleen kansakoulujärjestelmän jo vuonna 1810, joten muita lukutaitoisempina he ovat olleet eteviä maa- ja kiinteistökaupoissa. Muut virolaiset vitsailevat mulgien rahanahneudella ja kitsaudella. Tyhmyydestä heitä ei kuitenkaan syytetä kuten Suomen laihialaisia.

Mulgin murre on miltei kadonnut maailmankartalta sen puhujien kadottua Siperiaan, mutta voimme vielä saada aavistuksen sen historiasta tutkimalla alueen perinteisiä miesten mustia huppuasuja ja nauttimalla ehtoisaa mulgipuuroa (johon on sekoitettu rasvaista sian kylkeä). Kieltämättä presentaationi tästä kansasta jää ohuenlaiseksi. Kiinnostaisi kuulla lisää natiivi-informanteilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s