Tragikoomista sossudraamaa

May-We-Be-ForgivenPB-649x999A.M.Homesin uusin romaani May We Be Forgiven (2012) on jo lyhyen hyllyelämänsä aikana saanut loisteliaat kehut ja vuoden 2013 Women’s Prize for Fiction-palkinnon. Homes on jo pitkälle ehtinyt amerikkalainen rikos/perhedraamakirjailija, joka on myös tehnyt jotain television puolella, esimerkiksi ollut mukana käsikirjoittamassa ja tuottamassa Suomessakin pyörinyttä L-koodi-sarjaa.

May We Be Forgiven imaisee mukaansa ensi kohtauksesta, ja kohtauksia kertomuksessa riittää. Alkuasetelma on brutaali: poliittisen historian professorilla Harrylla on vipinää veljensä vaimon kanssa, ja jäätyään kiinni rysän päältä veli George tappaa vaimonsa terävällä yöpöydän lampulla. Homes kuvaa Harryn tapahtumarikasta vuotta yhdestä kiitospäivästä toiseen, jonka aikana hän joutuu ”veljensä vartijaksi” eli lailliseksi edunvalvojaksi tämän siirtyessä mielisairaalasta vankilaan ja vankilasta toiseen. Kaupan päälle Harry saa myös veljensä lasten huoltajuuden. Koko juonta en paljasta, sillä romaani on vahvasti juonikeskeinen – siinä ei ole tyypillisiä suvantovaiheita, vaan Harry uusioperheineen säntää kriisistä toiseen. Perhe myös kasvaa uusilla, epätodennäköisillä jäsenillä.

Vaikka olin lukijana hengästynyt ja olisin pärjännyt puolella henkilöhahmoista ja juonenkäänteistä, en voi kuin ihailla Homesin otetta amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Tässä käytiin läpi melkein kaikki yhteiskunnan ”mätäpaiseet” ilman saarnaamista. Teos näytti vankilateollisuuden dystooppisen puolen, mielenterveysongelmien räjähtävän kasvun, koulutusjärjestelmän alasajon, lasten käytöshäiriöt, nettiseksiriippuvuudet, mutta juoneen oli ympätty niin paljon mustaa huumoria, että tästä vyörytyksestä selvisi ilman suurempia vaurioita. Esimerkiksi Harryn omat avioeron jälkeiset naisseikkailut naimisissa olevien ”swingersien” kanssa tuntuivat absurdeilta. Harryn suhde veljensä kasvaviin lapsiin aiheuttaa myös tahatonta komiikkaa: kun Ashley-tyttö soittaa sedälleen sisäoppilaitoksestaan, kertoo kuukautisten alkaneen ja hänen tunkeneen tamponin väärään reikään, ei tässä voinut muuta kuin pyöritellä päätään myötähäpeästä.

Vaikka teos on ensisijaisesti perhedraama, tässä tehdään yllättävän paljon arkista työtä ja opiskellaan. Harry on ennen sekaantumistaan veljensä vaimoon elänyt kurinalaista, ennalta-arvattavaa elämää tutkijana ja aviomiehenä ja omistautunut Richard Nixonin presidenttiyden varjopuolten tutkimiseen – erityisesti hänen kytköksensä Kiinaan ja Kiinan kaupan aukeamiselle kohti länsimaailmaa ovat olleet hänen erikoistumisalueensa. Valitettavasti hänen yliopistonsa ei enää pidä Nixon-tutkimusta ydinalueenaan ja hän saa potkut professuuristaan sillä tekosyyllä, ettei nuoriso enää jaksa olla kiinnostunut nixonologiasta. Cheryl-nimisen ”swingerin” kautta Harry saa kuitenkin kontaktin Nixonin tyttäreen Julie Nixon Eisenhoweriin ja Nixon-tutkimus kokee renessanssin miehen työttömyyskautena. Kai tässä samastetaan Harryn kokema syyllisyys aviorikoksesta Nixonin kokemaan syyllisyyteen Watergate-skandaalin jälkipyykin aikana. Romaanin nimeen vedoten Homes ei anna helppoja vastauksia siihen, kuinka anteeksipyytäminen tai -anto viedään loppuun tai kuinka ihmisen kunnia palautetaan, mutta hän näyttää monimutkaisia katumusharjoituksia tekevän miehen päivätyössään. Harry alkaa  kasvattaa lapsia, kissoja, koiria ja hoitamaan vanhuksia, jotka eivät ole hänelle lainkaan sukua, ja tämän suurperheen pyörityksen keskellä hän kokee välillä olevansa enemmän ihminen.

Pidin teoksessa eniten osiosta, jossa Harry matkustaa veljensä rahoilla tämän lasten ja kasvattipoika Ricardon kanssa Etelä-Afrikkaan viettämään Nate-pojan bar mitzvah-juhlaa Nateville-nimiseen kylään. Naten eliittikoulussa on tavallista, että koulupojat keräävät varoja kokonaisille afrikkalaisille kylille, ja siksi kylä on nimetty uudestaan 12-vuotiaan koltiaisen mukaan. Matkaa valmistellaan ammattimaisen juhlasuunnittelijan avulla, joka laatii seurueelle minuuttiaikataulun ja ohjeistaa kyläläisiä seremonioiden järjestelyssä. Juutalaisuus kun ei ole täysin tuttua kauraa zuluille, eikä se tunnu olevan maallistuneen Harrynkaan elämänlanka.

Paluumatkan kaappausyritystä huolimatta reissu sujuu loisteliaasti, ja Harry saa henkilökohtaisen detox-kuurin kylän parantajalta, joka saa tämän piereskelemään ja ripuloimaan koko paluumatkan ajan. Eläimen paskalta maistuvien teiden nauttimisen jälkeen miehen sielun kuuluu kirkastua ja pahat nesteet poistuvat. Kai näin käykin, tai ainakin miehen uusioperheessä saadaan asiat jonkinmoiseen järjestykseen.

Arvioni on yhtä turboähkyinen kuin teos itse – suosittelisin teosta niille, jotka kaipaavat säpinää, mutta en niille, joilla on elämässä leppoistamis- tai puhdistautumiskausi päällä.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s