Vanhainkodissa viisitoistakesäisenä

GallegoRuben Gallegon omaelämäkerrallinen teos  Valkoista mustalla  (2003) ei ole helppo teos purra ja niellä, varsinkaan niille, joiden lähipiiriin kuuluu liikuntavammaisia.

Gallego syntyi vuonna 1968 espanjalaiselle äidille ja venezuelalaiselle isälle Moskovassa. Molemmat syntyneistä kaksosista olivat vammaisia ja kaksosveli kuoli päivän sisällä syntymästä. CP-vammainen Ruben sai elää vuoden päivät laitoksessa perheensä tietäen pojan tilasta, mutta vuoden ikäisenä hänen espanjalainen isoisänsä järjesti tyttärenpoikansa ”kuoleman” lähettämällä tämän lastenkotiin pois näkyvistä. Isoisä sattui olemaan Espanjan kommunistisen puolueen puheenjohtaja, joka oli Neuvostoliitossa paossa Francon hallitusta. Hän häpesi lapsenlapsensa vammaisuutta kuin ruttoa. Gallego sai yhteyden äitiinsä vasta aikuisena, minkä jälkeen hän onkin asunut Länsi-Euroopassa äidin vaikutuspiirissä.

Teosta lukiessa ensin on muistettava, että kirjailija on kirjoittanut teoksen vasemmalla etusormellaan, ainoalla sormella, joka kykenee näppäimen painallukseen. Tämä  ei tosin kerjää säälipisteitä, sillä teos on elegantisti kirjoitettu, ironinen kuvaus Neuvostoliiton sosiaalihuollosta. Mitään turhaa tässä kertomuksessa ei ole, johtuen kirjailijan fyysisestä rajoitteesta ja ajatusten keskittyneisyydestä. Teos on jaettu 41 vaivaisten ja vammaisten asemaa käsittelevään ”vignettiin”, joista kaikki eivät käsittele Rubenin omaa kohtaloa.

Vaikka Ruben on koulussa kympin oppilas, lastenkodin virallisen luokituksen mukaan hän on debiili – kaikki kävelemään kykenemättömät ovat. Opiskelu tuo hänelle ainoan ikkunan maailmaan, ja vaikka opiskelu on enimmäkseen virallisen totuuden ulkoaoppimista, Ruben tekee tätä mieluummin kuin murehtii kohtaloaan. Kielten opiskelu on pojalle erityisen mieluisaa; englantia hän opiskelee radion kautta ja saksan tunneilla hän oppii epäortodoksisia versioita toisesta maailmansodasta. Hänellä käy myös espanjankielisiä vieraita, nuoria opiskelijoita jotka ovat aatteensa vuoksi tulleet opiskelemaan lääketiedettä Neuvostoliittoon. Koko ajan hän on tietoinen vanhempiensa ”juurista”, sillä lastenkodin hoitajat viittaavat hänen äitiinsä ”mutakuonolutkana”.

Lastenkodeissa asuvien vammaisten nuorten madonluku on 15-vuotissynttärit, jonka jälkeen päätetään, siirretäänkö nuori jatko-opintoihin vaiko vanhainkotiin. Kaikki tietävät, että vanhainkoti merkitsee kuolemantuomiota. Vanhainkotiin lähetetään sellaiset vammaiset, jotka eivät kykene liikkumaan itsenäisesti edes pyörätuolilla, erityisesti moniraajavammaiset, kädettömät ja jalattomat. Ruben joutuu vanhainkotiin vuodeksi tai pariksi, mutta ei vielä joudu sen kolmanteen kerrokseen, jossa sairaat ja vammaiset näännytetään nälkään ja jätetään lillumaan omissa eritteissään.

En kykene referoimaan teoksen kauheuksia, mutta onneksi toivon pilkahduksia ilmaantuu pitki tarinaa. Hyvissä lastenkodeissa on eläimiä, esimerkiksi erään lastenkodin rapajuopon talonmiehen koira ilahduttaa Rubenia. Mies elää vodkalla ja jäätelöllä ja hövelille tuulelle sattuessaan jakaa jäätelöannoksensa koiran kanssa. Myös teinipojat juovat valojen sammuessa; niillä joiden vanhemmat lähettävät lapsilleen paketteja on aina varaa pitää öisiä salaryyppäjäisiä. Henkilökunta esittää poikien touhuista tietämätöntä, sillä he eivät usko varsinkaan vammaisten elävän aikuisiksi.

Neuvostoliiton kaaduttua Ruben pääsee matkustamaan maailmalle. Yhdysvalloissa hänen silmänsä avautuvat sille, että vammaisilla voisi olla ihmisoikeudet. Hän uskoi täysillä kommunistiseen opetukseen Amerikan välinpitämättömyydestä ja riistokapitalismista, mutta ensi visiitillään pahuuden alkujuurille hän hämmentyy siitä, että maassa on sähköpyörätuoleja ja että ravintoloiden henkilökunta auttaa häntä löytämään mahdollisimman esteettömiä reittejä. Demokratian huipentuma hänelle on McDonalds: vaikka pelkkä voileipä ja porejuoma eivät tehneet kulinaristista vaikutusta, hän liikuttui siitä, kuinka alipalkatut duunarit tulivat pilkkomaan hampurilaisen hänen puolestaan ja auttoivat häntä imemään pillillä.

Loistava, liikuttava ja tiivis puheenvuoro ihmisoikeuksista; ei herkkähermoisille.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s