Kuivan kirjailijan hömppäyllätys

sweet-tooth%20330Ian McEwanin Sweet Tooth (2012) on ensimmäinen teos, jonka olen tältä ylistetyltä kirjailijalta saanut loppuun. Teos tuli kotiini Amazonin kytkykaupan bonuksena, aloitin sen lukemisen matalalla profiililla, mutta yllättävää kyllä, se tempaisikin mukaansa. Olen pitänyt McEwania toivottoman ”kuivana”,peribrittiläisenä kirjailijana, joka enimmäkseen vikisee keski-ikäisen, keskiluokkaisen, korkeasti koulutetun valkoisen kaupunkilaismiehen eksistentiaalisesta angstista. Toinen samanmoinen kirjailija on Martin Amis. Amis esiintyy tässäkin teoksessa jonkinlaisena isovelihahmona tai kilpailijana. Brittiläisen kirjallisuuden lähihistoria tulee tässä hienosti läpivalaistua myös naisnäkökulmasta.

Sweet Tooth vie meidät 70-luvun kylmän sodan, öljykriisien ja taloudellisen taantuman Britanniaan, jonka elintaso jää monissa mittauksissa Itä-Saksan alapuolelle. Brittien maailmanmaineen rippeet ovat käymässä vähiin, ja tiedostava nuoriso alkaa valita yliopistoja, joiden kursseilla painopiste on koloniaalisen taakan purkamisessa. Nuori Serena Frome on ajan virrassa vastarannan kiiski: hän arvostaa enemmän elämän pieniä mukavuuksia, kuten Libertyn silkkipaitoja ja maaseutuviikonloppuja luksushuviloilla, kuin kapitalismin vastustamista. Serena lähtee Cambridgeen opiskelemaan matematiikkaa äitinsä painostuksesta, sillä äiti haluaa ainakin toisen tyttäristään menestyvän miehisellä alalla – nuoremmasta kun on jo lukioikäisenä tullut toivoton hamppuhippi. Äiti on itse päätynyt piispan vaimoksi ja omistanut elämänsä anglikaanisen kirkon passaamiselle, mutta on salaa feministi ja rakastaa tyttäriään haluten heille vain parasta.

Cambridgessa Serena ajautuu suhteeseen isänsä ikäisen ukkomiesprofessorin kanssa, joka pystyy tarjoamaan tytölle tämän kaipaamaa huoletonta mukavuutta. Professori Tony kertoo hänelle lapsuutensa kesistä Itämeren saarilla, jotka ovat hänen mukaansa koko Euroopan turismin parhaimmin vaiettuja jalokiviä. Tonyn sielunmaisema piilee Kumlingen saarella, jossa hän aikoinaan vietti elämänsä onnellisimmat ajat. Serenaan tekee suurimman vaikutuksen Tonyn elitistinen maku: kuka muu hänen tuntemansa henkilö  olisi koskaan käynyt kalastamassa kaukaisella Ahvenanmeren saarella? Rakkaussuhteen edetessä Tonylla on outoja nenäverenvuotoja ja ärtyneisyyttä. Ero tulee kuin pystymetsästä ja samalla Tony jättää vaimonsa kadoten maan ääriin.

Tony on pedannut rakastetulleen paikan MI5-tiedustelupalvelun alimmalla tasolla. Koska Serena on valmistumassa Cambridgesta huonoin arvosanoin, hän menee haastatteluun avoimin mielin. Vanhemmilleen hän kertoo aloittavansa työt sosiaali- ja terveysministeriössä. McEwan kuvaa tiedustelupalvelun arkea raadollisen epäromanttisesti: nippelitietoja keräävät assistentit työskentelevät kylmissä konttoreissaan kynsikkäät sormissa ja työviikon kohokohta on usein jonkun eläkkeelle jääneen upseerin luento marxismi-leninismin käsitteellisistä perusteista. McEwan onnistuukin tekemään vakoilusta tavallisen, puuduttavan ammatin, jossa etenemismahdollisuudet ovat kapeat.

Varsinaista rakkaustarinaa lämmitellään puolen romaanin ajan. Serenalle annetaan matalan profiilin tehtävä kulttuurin saralla operaatiossa Sweet Tooth. Sen tarkoituksena on saada mahdollisesti vasemmalle kallistuneita tutkijoita, taiteilijoita ja kirjailijoita palaamaan ruotuunsa tai ainakin olemaan levittämättä haitallista marxilaista propagandaa. Serena saa vakoilun kohteeksi nuoren kirjailijanalun Tomin, joka opettaa kirjallisuutta edistyksellisenä tunnetussa Sussexin yliopistossa. Vaikka Tom ja Serena rakastuvat, heidän maailmankuvansa pysyvät erillään. Serena ei edes pahemmin viitsi peitellä suhdettaan vakoilun kohteeseensa, mutta nolointa hänelle olisi, jos rakastettu saisi tietää hänen toimenkuvansa oikean luonteen.

Hauskaa tässä on ”paskaduunissa” kärvistelevän  naisen dilemma, mikä voisi olla monen tämänkin päivän pätkätyöläisen tilanne, vaikka toimenkuvaan ei liittyisi valtionsalaisuuksia. Mitä edellytetään, jotta työntekijä pysyisi lojaalina työnantajalleen ja ”firman” luomalle konseptille? MI5:n konsepti ei tunnu vakuuttavan oikein ketään, ja ylemmän tason nappulatkin vuotavat häpeilemättä tietoja omia tarkoitusperiään edistäen. Serenan ”rikos” ei ole merkittävä, mutta parin päivän lööppijulkisuuteen pariskunta joutuu.

McEwan laittaa nerokkaasti Serenan lukemaan Tomin keskeneräisiä kirjoituksia, joissa on paljon elementtejä hänen omasta alkupään tuotannostaan. Tom taitaa siis olla hänen alter egonsa, lähes autistinen, kunnianhimoinen, työhönsä käpertynyt hintelä kaveri. Loppupeleissä vakoilija päätyy vakoilluksi, pettäjä petetyksi ja herkullinen paljastuskirja kirjoittaa itsensä sängyn reunalla aina auki olevaan muistikirjaan.

Olettaisin, että Sweet Tooth on McEwanin tuotannon viihteellisimmästä päästä. Rivien välistä kuultaa jonkinlainen revittely tai tuuletus, lupa antaa mennä löysin rantein. Koska teoksessa ei ole kirjailijalle tyypillistä pyrkimystä ylittää itsensä, lukijakin huokaa helpotuksesta ja lähtee ilotteluun mukaan. Plussapisteitä annan lemmenkohtauksista iki-ihanan Brightonin rantakadulla, jossa en ole käynytkään sitten vuoden 1988.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s