Kaksisuuntainen karkumatka

tiilikka-elina-myrskyElina Tiilikan esikoisromaani Punainen mekko (2010) sai aikanaan julkisuutta, sillä se käsitteli nuoren naisen harjoittamaa prostituutiota semiomaelämäkerrallisesta näkökulmasta. Tätä en ole lukenut, mutta törmäsin äskettäin nuoren kirjailijan toiseen romaaniin Myrskyyn (2011), joka kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja siihen liittyvistä kaikkivoipaisuuskuvitelmista riipivästi.

Päähenkilö Myrsky on parikymppinen taideopiskelija, joka viettää välivuotta kansanopistossa. Myrsky yrittää seurustella samassa asuntolassa asuvan Leean kanssa, mutta fantasioi samalla rajusta seksistä testosteronia pursuavan tosimiehen kanssa. Saatuaan opinnoista ja tyttöystävästään tarpeeksi hän karkaa liftireissulle, jolla vakka valitsee kantensa. Myrsky löytää Marekin, kauttaaltaan tatuoidun harrikkamiehen, pikkurikollisen ja huumeviljelijän, joka asuu vallatussa talossa satunnaisten narkkareiden kanssa. Tästä alkavat mistään piittaamattomat Bonnie ja Clyde-seikkailut ympäri maata, joiden aikana Myrskyn henkinen tila pahenee ja todellisuudentaju särkyy olemattomiin.

Taudin kuvaus on syvällistä ja uskottavaa, tässä kuljetaan niin Myrskyn pään sisällä, että heikkohermoinen lukija voisi jo kaivata rauhoittavia. Huumesekoilujen seuraaminen ahdisti ainakin tätä tätiä. Hienolla tavalla Tiilikka osoittaa, kuinka eri tavalla kaksisuuntainen potilas reagoi huumeisiin ja alkoholiin kuin ns. normaalikäyttäjä, ja kuinka jo pelkät PMS-oireet voivat saada bipolaarisen henkilön täysin sekaisin. Hormonitoimintakin kulkee Myrskyllä samaa vuoristorataa kuin aivokemialliset impulssit; siksi hän ”kiihottuneessa” tilassa ei kykene viivästyttämään halujensa tyydyttämistä pätkääkään.

Teoksessa oli jotain yhteistä tänne aiemmin arvioimani Iida Rauman Katoamisten kirjan kansa, tosin Rauman teoksessa juoni oli monimutkaisempi ja eri henkilöiden ongelmia ristivalotettiin. Myrskyn vahvuus ja heikkous piilee ainoassa minäkertojassa; se vetoaa lukijoihin, jotka etsivät vahvaa samastumista ja mahdollisesti tukea omiin vastaaviin ongelmiinsa, mutta saattaa tuntua ahdistavalta tai suppealta lukijasta, joka on jo maailmaa ja sen kansalaisten hulluuden kirjoa paljon nähnyt. Kaunokirjallisesta näkökulmasta olisin itse odottanut lisää muutakin kuin pelkkää pahoinvoinnin kuvausta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s