Phil Collinsia lähetystön allasbileissä

LipstickPia Heikkilän Operaatio Lipstickiä olen metsästänyt jo kauan, mutta jostain syystä intialaisen alkuperäisteoksen tilaaminen Amazonista ei onnistunut enkä tiennyt, että teos on myös suomennettu. Se löytyi nyt sattumalta Prisman hyllystä, eli näyttää siltä, että siitä on tulossa joulun lahjahitti. Teos kiinnosti minua ei niinkään chicklit-sisällön, vaan Kabulin arjen kuvauksen takia. Kirja onkin muualla kategorisoitu military romance-genreen, mikä ilmeisesti ainakin rapakon takana on suosittu.

Operaatio Lipstickissä on roisia miehenmetsästystä ja estotonta känniseksiä. Nämä Kabulissa toimivat länsimaiset sinkkunaiset eivät ainakaan sievistele tai kainostele pyrkimyksissään; he kutsuvat ohimeneviä turvamies- ja sotilastuttavuuksiaan pikanuudelipanoiksi. Villi sinkkuelämä oikeutetaan sodan karulla logiikalla: koska kukaan ei tiedä, milloin tulee räjäytetyksi tai kävelleensä miinaan, elämästä on otettava ilo irti kuin viimeistä päivää. Sankarittarilta, suomalaistaustaiselta Annalta ja australialaiselta Kellyltä ei ainakaan puutu huumoria eikä aloitekykyä, ja hurjimman operaationsa he toteuttavat kostaakseen Kellyn petolliselle poikaystävälle, jolla huhutaan olevan kytköksensä Talebanin kanssa. Teoksen varsinainen romanssi on täysin joutava, kliseinen ja mieleenpainumaton, mutta syrjähyppyjen kuvaaminen on melko viihteellistä. Jäinkin miettimään teoksen pääasiallista lukijakuntaa: Heikkilä kertoo kirjoittaneensa kansainväliselle lukijakunnalle brittilukijat ensisijaisesti mielessään, mutta teos on kustannettu Intiassa. Intialaisia naisia hieman tuntevana kirjan kieli ja lähestymistapa hämmensivät. Olihan tässä ripaus Bollywood-kuvastoakin, mutta seksuaalisuuden kuvasto on eksplisiittisen pornografista. Ehkä Delhin ja Mumbain vapautuneet naiset pitävät tämän tyylisestä suorasukaisuudesta; minun ystäväpiirini intialaisille en kehtaisi tätä suositella.

Kiinnostavana anekdoottina kerrottakoon, että Heikkilä teosta suomentaessaan on muuttanut Anna Sandersonin hahmon Anna Sandströmiksi. Anna oli englanninkielisessä versiossa tanskalaistaustainen, mutta suomalaisessa painoksessa hänestä tulee suomalainen. Miksi ihmeessä? Tämä tuntuu jo yleisön kosiskelulta. Kirjailijan mukaan suomalainen identiteetti olisi ollut liian marginaalinen kansainväliselle lukijakunnalle. Ja katinkontit.

Maailmanpolitiikasta Operaatio Lipstick ei opeta kenellekään pätkääkään, eivätkä tavallisten afgaanien elämätkään pääse kunnolla päivänvaloon, sillä luksuselämään tottuneet päähenkilöt tuntuvat käyttävän miehenmetsästykseltä jääneen vapaa-aikaansa seuraavasta Dubain shoppailu- ja kylpylälomasta haaveilemiseen. Annalla ja kumppaneilla on neuvokas lapsipalvelija Farid, joka auttaa heitä vakoilemaan epäiltyjä hahmoja ja jopa murtautumaan näiden residensseihin tiedonhankintareissuille. Afgaaninaiset ja lapset esitetään tässä kohtuusympaattisina hahmoina,  mutta miehet lähtökohtaisesti epäluotettavina, etäisinä ja patavanhoillisina. Minusta ”kuumempi” juoni olisi ollut Annan sekaantuminen paikalliseen toisinajattelijaan, mutta kenties tämä ei olisi ollut realistista. Heikkilän kuvaamat turvamiehet ja sotilaat tuntuvat plastisilta Keneiltä, jossain alkoholisoituneessa karvaselkäisessä diplomaatissa on vähän potkua, mutta Kumman kaa-sarjan kielellä sanoisin useimmista hahmoista tässä kirjassa: ”en panisi”.

Operaatio Lipstick pelastautuu unohduksen uppeluksista kahden ankkurin avulla: a)teoksessa viljellään kohtuukirpeää ironiaa sotatoimittajien ja muiden ekspatriaattien arjesta, b) päähenkilö Anna on itseironinen ja reflektiivinen neurootikko, jonka tapa tutkia maailmaa on roisimpi kuin Bridget Jonesin konsanaan. Tässä oksennetaan ja paskannetaan estottomasti, mitä en usein chicklit-kirjoissa tapaa. Lempikohtani olivat kuvaukset ekspatriaattien kosteista bileistä, joissa muodikkain musiikki tuntuu olevan Phil Collinsia ja jossa jossain vaiheessa iltaa keski-ikäiset diplomaatit alkavat riisuutua ilkoisilleen jatkaen ryyppäämistä uima-altaassa. Kaikki tämä Kabulissa, jossa elintasoaitojen ulkopuolella nainen ei saa näyttää paljasta nilkkaa tai käsivarttakaan. Ehkä Heikkilä onnistuu näyttämään sotatoimittajan elämän epäglamoröösin puolen ja nauramaan koko ammattikunnan turhamaisuuksille ja itsekeskeisille harhoille.

Kirjalle on luvassa jatkoa. Seuraavassa osassa Anna Sanderson-Sandström tavataan Pakistanissa. Olisiko se sitten Peshawarissa? Katsotaan nyt, tavattaisiinko siellä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s