Taivas keskellämme

Riikka Pulkkisen Vieras (2012) hämmentää tiiviydellään ja monitasoisuudellaan: romaanissa kun käsitellään Suomen ksenofobian ja monikulttuurisuuden historiaa, teinitytön syömishäiriötä ja syvällisiä teologisia dilemmoja samalla, kun päähenkilö Maria etsii itseään New Yorkissa metrolinjalla Manhattanin ja Queensin välillä. Maria on karannut lähiöpapin tehtävästään merten taa, karannut myös ”sietämättömältä” mieheltään ja suvultaan, paennut suremaan pienen alakoululaisen Yasminan kohtaloa kiusaajiensa pahoinpitelemänä. Matka Isoon Omenaan on myös sukellus hänen edesmenneen äitinsä historiaan. Marian äidin juuret ovat jollain Karibian saarista, hän ei ole musta eikä valkoinen, vaan kreoli. Äiti on ollut vaitonainen suvustaan ja sen historiasta, eikä Mariaa ja hänen veljeään ole koskaan esitelty Amerikan suvulle. New Yorkissa Maria ei ryhdy etsimään verisukulaisiaan, mutta löytää sielunkumppanin vuokraemännästään Mélaniesta ja tuntemattoman rakastajan, joiden molempien tausta on hänen äitinsä kaltainen. Marian selviytymiskeinoksi kriisistä muodostuu tanssi, afrikkalaiset ja karibialaiset rytmit, joihin hän solahtaa kuin kauan sitten kadotettuun kotiin.

Pidin tässä romaanissa ihan kaikesta, mutta ehkä eniten Marian kasvukertomuksesta Oulun seudulla 80-90-luvuilla. Pappisisä ja hänen jokseenkin eksoottinen englanninopettajavaimonsa tarvitsevat muitakin kiinnikkeitä kuin perussuomalaiset identiteetin koordinaatit – siksi perhe alkaa käydä lauantaisin lounaalla Oulun ainoassa kiinalaisessa ravintolassa. Tästä tulee perheen yhteinen tähtihetki, kunnes ravintoloitsija osoittautuu pahimmaksi rasistiksi kieltäen ”mutakuonoilta” sisäänpääsyn. Friteeratun ”munkkipossun” menetys on perheen lapsille takaisku, ja myöhemmin Marian suhtautuminen ruokaan muuttuu sairaalloiseksi. 15-vuotiaan rippikoululaisen ”valon kevät” johtaa pitkään mahaletkuruokintaan sairaalassa, eikä anoreksiasta toipuminen tapahdu ongelmitta. Anoreksian ja siihen liittyvän hengellisen etsinnän kuvaaminen on tässä poikkeuksellisen koskettavaa. Maria melkein perustaa oman seurakuntansa pienen paikkakunnan Esson peräpöydässä keski-ikäisten tätien ja kahdeksantoistavuotiaan vakavan Jeesuksen soturin Tuukan kanssa.  Porukka etsii tietään katolisen mystiikan ja asketismin ja vapaiden suuntien karismaattisuuden väliltä. Uskonnollinen hörhöily päättyy kuitenkin pitkään oleiluun teho-osastolla, ja Marian kirkkoherraisän tehtäväksi tulee palauttaa tytär takaisin maan päälle, ihmisten välisiiin asioihin.

Vaikka teoksessa käsitellään vakavia ja surullisia asioita, sen kieli on ilomielistä, kevyttä ja valoisaa. Välillä Pulkkinen puhkeaa runoon sellaisella kokeilevalla voimalla, joka ei välttämättä aukea kaikille. Romaanin toinen kertoja, seitsemänvuotias Yasmina ja hänen Muumi-päiväkirjan merkintänsä, tuovat hienoa balanssia kerrontaan. Aikuisen naisen ja pikkulapsen ystävyyden kuvaus on myös liikuttavaa. Vaikka Yasminan vanhemmat ovat ilmeisesti muslimeja, hän saa luvan osallistua kristillisiin jumalanpalveluksiin. Tässä nyrjäytetään hienolla tavalla ennakko-oletuksia maahanmuuttajaperheistä ja kerrotaan heidän elämästään mahdollisimman arkisella, eksotisointia karttavalla tavalla.

Itkin monet itkut kirjan äärellä, terapeuttisesti. Minulle tämä teos oli läheisempi kuin alkuvuodesta lukemani Totta (2012), joka sekin kosketti, mutta eri tasolla. Tästä tuli mieleen, kuinka eri tavoilla ihmiset kokevat pyhän hengen ja ylipäänsä hengellisyyden – karkumatkansa aikana Maria oppii palvelemaan Jumalaa ja kanssaihmisiä tanssimalla ja pääsee eroon ajatuksesta, että hengellisyyden kuuluisi olla itsensä ruoskintaa. Taivas laskeutuu alas ihmisten keskelle, eikä sen löytämiseksi aina tarvita sanallisia seremonioita.

Lopussa Maria jakaantuu kahtia ja näin hän lausuu vastasyntyneelle lapselleen. ”Minulta saat muutakin, saat tämän kaipuun, muukalaisuuden vaikka olisit kotona, älä anna sen murtaa sinua, sillä onnellisia ovat ne, jotka kantavat mukanaan monta maailmaa.” Tässä koko romaanin kuningasajatus loisteliaasti tiivistettynä. Tämä on voimaannuttavaa, sielua kirkastavaa proosaa.