Nomadismi: elitismiä vai tervettä järkeä?

Kannisto nomaditPäivi Kanniston tietokirja Elämäni nomadina (2012, Atena) tuli luokseni kirjailijan nuoruudenystävän kautta. Kannisto on Tampereella syntynyt kosmopoliitti ja Tampereen yliopiston kasvatti, joka jätti nousujohdanteisen uraputkensa businesskonsulttina vuonna 2005 ja ryhtyi maailmaa kiertäväksi nomadiksi. Kannisto on aviomiehensä Santerin kanssa kirjoittanut paljon (erityyppisiä tekstejä) ja tehnyt myös lyhytelokuvia reissuistaan ja elämäntavastaan. Pariskunnan tämänhetkistä blogia voi seurata osoitteessa:

http://www.2globalnomads.info/

Teos on akateemisella tyylillä kirjoitettu, mutta ei ole perinteistä tutkimusta, sillä siitä puuttuvat metodologia, tarkat tutkimuskysymykset ja lähdeviitteet. Kansantajuiseksi tietokirjaksi se on kuitenkin filosofisesti ja historiallisesti järeä, ja miellyttää siksi ehkä enemmän teoreettisemmin maailmaan suhtautuvaa kuin käytännön matkavinkkejä etsivää. Se ei ole matkaopas, vaan puheenvuoro elämäntavasta, johon emme kaikki ole tutustuneet.

Pidin Kanniston kirjoitustyylistä ja löysin siitä sielunkumppanuutta, sillä olen itsekin harhaillut jo ainakin vuosikymmenen akateemisen ja luovan kirjoittamisen välillä. Kannisto ei pahemmin kokeile  kielen tasolla, mutta antaa lukijalleen filosofisia pähkinöitä purtavaksi: miksi lykkäämme onnellisuutta? Miksi pohjoismaisessa yhteiskunnassa keskitytään vanhuuden ennakointiin? Kuinka voisimme aloittaa intuition kuuntelemisen? Mitä hyötyä on eksymisestä? Mitä tapahtuu, kun ihminen riisuu yltään yhteiskunnan asettaman kiltteyden kaavun?

Kannisto käy kirjassa läpi löytöretkeilijöiden elämäkertoja ja länsimaisen matkakirjallisuuden klassikkoja aina Marco Polosta Bruce Chatwiniin. Olisin odottanut kriittisempää otetta kolonialismiin historiallisena ilmiönä – Kannisto on tietoinen postkoloniaalisesta kritiikistä, mutta pitää samalla Arabian Lauria ja Richard Burtonia tietynlaisina sankareinaan, pystyiväthän he kulkemaan ympäri muslimimaailmaa natiiveiksi pukeutuneina. Homoeroottiseen kuvastoon viitataan, mutta sen orientalistisiin sivuvaikutuksiin ei päästä pintaa pidemmälle. Naispuolisia matkakirjallisuuden klassikkoja ei käsitellä lainkaan, mikä on outoa, sillä Kannisto tämän päivän esimerkeissään pyrkii sukupuolisensitiivisyyteen ja miesten ja naisten roolien kriittiseen tarkasteluun. Ei-akateemisen tai kirjallisuushistoriasta vähemmän kiinnostuneen lukijan näkökulmasta viittauksia matkakirjallisuuden historiaan on varmasti liikaa. Itse olen lukenut orientalistisista kuvastoista työkseni kymmenisen vuotta, enkä siksi varsinaisesti oppinut uutta, mutta virkistin muistiani ja sain muutaman uuden lukuvinkin, eli tämä matka omaan akateemiseen menneisyyteeni ei ollut turha.

Nomadien haastattelupätkät olivat valaisevia ja niitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Ihastuin erityisesti yksin  matkustaviin naisiin, amerikkalaisiin Suzaniin ja Ritaan, ja  venäläiseen pariskuntaan Mariaan ja Ajayhin, jotka olivat jättäneet synnyinmaansa rasismin vuoksi (puoliksi intialainen Ajay koki ulkona liikkumisen Moskovan lähiöissä liian tukalaksi). Suurin osa haastatelluista esiintyy omilla nimillään ja heidän matkablogeihinsa on kirjan lopussa linkit – ratkaisu, mitä kunnioitan, sillä näin heidän osallistumisensa kirjan tekoon ei jää pelkkien ”puhuvien päiden” tasolle. Kirja tuntuu yhteisölliseltä projektilta, joka todennäköisesti hyödyttää osallistujia, ainakin lisääntyvien blogiklikkausten tasolla.

Onko oravanpyörästä hyppääminen sitten elitististä hörhöilyä vaiko ekoteko? Sanoisin, että molempia. Tämän kirjan haastatelluista, toisin kuin Mari Korpelan väitöskirjassa More Vibes in India (2009 ), suurin osa ei käyttänyt häikäilemättä hyväkseen lähtömaidensa sosiaaliturvaa rahoittaakseen matkailuaan kehitysmaissa, vaan he tekivät töitä matkojensa varsilla, hanttihommia, etätöitä tai lyhyitä konsulttikeikkoja. Moni teki vapaaehtoistöitä, jotkut jopa elättivät itseään matkablogeillaan. Ainoa asia, joka minua nyppii tämän elämäntavan puolustajissa on moraalinen ylemmyys – sillä ihmiset, jotka mahdollisesti lentävät useita mannerten ylittäviä lentoja vuodessa eivät ole sen ekologisempia kuin me lusmut, jotka ostamme marketista lihaa muovivakuumissa. Moraalista ylemmyyttä ei esiintynyt kaikissa informanteissa, ja kirjailija itsekin paikoitellen pyristelee siitä eroon, paikoitellen jää sen vangiksi.

Kannisto argumentoi nyky-Suomen poliittisesta ilmapiiristä mielensäpahoittajien potentiaalisesta pahasta mielestä välittämättä. Sen verran ehdin muita blogiarvioita vilkaista, että tiedän kirjan aiheuttaneen pahaa verta monissa. Häntä syytetään erityisesti elitismistä ja naiiviudesta. Näillä ennakko-oletuksilla lähdin itsekin etsimään teoksesta tuohtumisen aiheita, mutta valitettavasti en pahoittanut mieltäni mistään teoksessa esitetystä mielipiteestä. Lisää esimerkkejä ja (itse)kritiikkiä olisin kaivannut, mutta mielestäni kirjoittaja on jo oikealla polulla. Kannisto ei ymmärrä persuja, suomalaisten tuotteiden eksklusiivisia kannattajia, kotona kyhnyttäjiä tai kalenteriorjuutta, ja pyrkii tietoisesti provosoimaan ja käännyttämään ihmisiä näistä aatteista eroon. Jos hän ei näin tekisi, teos olisi luultavasti tympeämpi ja pliisumpi. Teos ei pysty miellyttämään kaikkia, ja jos se saa joissain aikaan pitkiä tulenkatkuisia vastineita, se on paljon positiivisempaa palautetta kuin syvä hiljaisuus.

En luultavasti lähde pysyvästi maailmalle tämän kirjan innoittamana ainakaan siihen asti, kun toinenkin jälkikasvusta on saatu ”uunista ulos”, vaikka vaihtoehto houkutteleekin tässä ja nyt. Kannistojen pariskuntaa lähdössä auttoi hyvätuloisuus: he todennäköisesti pystyivät elämään pari-kolme vuotta omaisuuden myynnistä irronneilla rahoilla, kun taas itse lähtisin täysin varattomana. Jos joskus lähden, lähden todennäköisesti vähin äänin ja suunnitelmin. Mielestäni tämä kirja voi kuitenkin raivata näköaloja niillekin, jotka suunnittelevat lyhyempiä irtiottoja, esim. vuoden sapattivapaata rinkka selässä. Kaikkia teoksessa esitettyjä luopumisia ei tarvitse toteuttaa, mutta jos teos auttaa ihmisiä pohtimaan kriittisesti matkustamisiaan ja niiden tolkullisuutta, jo silloin se on saavuttanut jotain merkittävää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s