Aarteita Hämeenlinnan asemalta

Hämeenlinna asemaHämeenlinnan asemalla on lipputoimiston nurkassa uusi asemakirjasto, valkoinen kirjavitriini, joka toimii ”vie mennessäs, tuo tullessas”-periaatteella. Viime viikonlopun reissulla meillä oli odotusaikaa molempiin suuntiin tällä viehättävällä pikkuasemalla, ja erityisesti takaisin tullessa tutustuin asemakirjaston antiin.

Vitriinistä lähtivät mukaan seuraavat teokset:

*Sophocles: The Three Theban Plays. (Kun olen jo perinpohjin työstänyt Oidipus-näytelmän afrikkalaista versiota, voisi olla ajankohtaista lukea se alkuperäinenkin, vaikka sitten englanniksi.)

*André Brink: Tuokio tuulessa. (Tämä kiinnosti aarteista eniten, aloin lukea tätä jo asemahallissa ja arvio on tulossa pian.)

*Elizabeth Gilbert: Tahdonko? (Omaelämäkerrallinen tietokirja avioliitosta. Ei olisi kiinnostanut, ellen olisi lukenut aiempaa Eat Pray Love-bestselleriä.)

*Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad. (Tartun Joenpelto-haasteeseen ehkä kerran viidessä vuodessa. Joenpellon maisemat eivät ole kaukana Hämeenlinnasta, joten jotain paikallista makua tältäkin reissulta tuli mukaan.)

Hämeenlinnan aseman reittaisin viimeaikaisten kokemusten perusteella Suomen stressivapaimmaksi asemaksi. Istuimme hetken asemaravintolassakin, jossa oli mukavan rosoinen, vanhan ajan tunnelma (lue: paikallisilla deekuilla oli kantapöydät, ja niistä asiakkaita häädettiin ulos tiiviiseen tahtiin). Kuitenkaan tämä ei häirinnyt pienessä mittakaavassa, vaan muistutti asemien iänikuisesta tehtävästä toimia ihmisyyden keräyslaatikkona. Sekin oli positiivista, että asema oli viikonloppuna auki – tätä ei pidä ottaa annettuna pienillä paikkakunnilla tänä päivänä. Vaikka Hämeenlinna on pieni, sen sijainti ruuhka-Suomen sylissä tekee kaupungista elinvoimaisen.

Hämeenlinna vanha asemaHämeenlinna oli ensimmäinen kaupunki, johon rautatie vedettiin Helsingistä v. 1862. Ensimmäinen asemarakennus oli nykyistä hulppeampi, sen piirsi Carl Albert Edelfelt, Albertin isä. Edelfelt otti asemarakennuksien suunnittelussa vaikutteita sen ajan saksalaisista ja sveitsiläisistä asemista. Niistä on edelleen tallella mm. Tikkurilan vanha asemarakennus Vantaalla. Hämeenlinnan vanha asema tuhoutui sisällissodan aikana saksalaisen tykin osuessa punaisten räjähdevaunuun. Uudessa v. 1921 valmistuneessa Thure Hellströmin piirtämässä rakennuksessa on pyritty käytännönläheisempään tyyliin. Jostain syystä itselleni tulee rakennuksesta mieleen Britannia ja lukuisat reissut pienille paikkakunnille, joiden nimiä tuskin enää muistan. Punatiiliestetiikka, kansanomaisuus, pubilounaat ja kidney pien lievä pissanhaju. Nämä saavat minussa aikaan kotoisan olon.

Suomen kaksi karmeinta rautatieasemaa ovat Turku ja Pieksämäki, joiden välillä en osaa valita jumboasemaa. Mukavimpia ovat Hämeenlinna ja Jyväskylä. Ehkä vielä reissuillani löydän todellisen sydämeni steissin, mutta Tampere se ei tule olemaan nykyisessä eikä todennäköisesti tulevassakaan muodossa.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s