Asiakirjojen julma kosto

Jumalten sotaPoistuin viikonloppuna taas kerran mukavuusalueeltani ja luin ”löydetyn” dekkarin, jonka luo en ehkä olisi aktiivisesti pyrkinyt. Taavi Soininvaaran Jumalten sota (Tammi 2007) oli jo kannen perusteella action-keskeistä kerrontaa, jossa vauhdilla on suurempi merkitys kuin sanojen alkemialla. Uteliaisuus heräsi kuitenkin siinä vaiheessa, kun huomasin dekkarin sijoittuvan osittain Pakistaniin ja siinä olevan kasapäin pakistanilaisia hahmoja. Teoksen halvanoloinen, provosoiva kansi taas lannisti. Ennakko-oletukseni oli, että edessä olisi länsivaltojen konservatiiveja kosiskelevaa islamofobista paatosta.

Romaani lähti kuitenkin vetävästi liikkeelle Ranskan Valencesta, jossa suomalais-pakistanilainen pariskunta Elina ja Salman olivat työmatkalla etsimässä keskiajalla Vatikaanin hukkaamaa Periculum Islamicum (Islamin tuho)-dokumenttia. Salman Malik on kunnianhimoinen nuori arkeologi, jolla on tutkimusprojekti Royal Geographical Societyn kanssa. Elina on taas palkittu freelancer-journalisti, joka keskittyy pitkiin, syvääluotaaviin raportteihin maailman vähemmän tunnetuista kolkista. Pariskunnan yhteinen elämä on elitististä ja urakeskeistä; vaimon runsas perintö on sallinut kotien perustamisen sekä Lontooseen että Helsinkiin.

Juonta en paljasta enempää, mutta täytyy sanoa että korkeajännitteisestä kohelluksesta huolimatta yllätyin positiivisesti. Soininvaaran lähestymistapa maailmanuskontoihin on täysin kiihkoton eikä teoksen henkilögalleriassa ole lainkaan mustavalkoisia hyviksiä eikä pahiksia. Islamista lisää tietoa etsiville tämä teos ei ole tarkoitettu, enkä usko, että moni siihen tarttuukaan tiedonkeruumielessä. Sen enempää teos ei kerro kristinuskostakaan  -uskonnot vain luovat massiiviset puitteet vihan lietsonnalle ja henkilökohtaisten patologioiden purkamiselle.

Psykologisesta näkökulmasta tarkimmat havainnot Soininvaara tekee Salmanin Lontoossa asuvasta brittiläis-pakistanilaisesta perheestä, isän ja poikien suhteesta ja suvun kytköksistä Etelä-Aasian traumaattiseen kahtiajakoon v. 1947. Kiinnostavin hahmo on Salmanin isä Aamer Khan, syntymältään intialainen ja kastiton hindu, joka sai nuorena uuden mahdollisuuden kääntyessään muslimiksi ja muutettuaan Pakistaniin. Aamer Khanin tarina vaikuttaakin uskottavalta, sillä molemmissa maissa elää edelleen syntymäsuvustaan erotettuja henkilöitä, joilla on uusi identiteetti. Aamer on kasvattanut poikiaan rauhanomaisesti islamin periaatteiden mukaan, mutta poikien radikalisoiduttua hän alkaa syyttää itseään liiallisesta uskonnon tyrkyttämisestä. Miehen työura ulkoministeriön alivaltiosihteerin sihteerinä johtuu pitkälti Britannian hallituksen kiintiöajattelusta: kaikkiin ministeriöihin on rekrytoitu kiintiöpakistanilaiset ei välttämättä kykyjen tai meriittien vaan pikemminkin monikulttuurisuusideologian virallisen linjan vuoksi.

Perheeseensä osuneen tragedian vuoksi Aamer Khan pääsee ensimmäistä kertaa elämässään julkisuuden parrasvaloihin, mutta motiivit epärationaaliseen toimintaan ovat puhtaasti yksityiset. Hänen kostonsa juuret ovatkin 1940-luvun intialaisessa kylässä, jossa pelkästään hänen varjonsa uskottiin saastuttavan kastillisia ohikulkijoita.  Aamerin väärentämä Washingtonin sopimus (9/11 jälkimainingissa kirjoitettu sopimus islamilaisten maiden tarkoituksellisesta taloudellisesta luhistamisesta) saa aikaan monia ruumiita. Romaanissa siis asiakirjat kostavat kolmannen maailmansodan syttymispisteeseen tähdäten, mutta katastrofi vältetään muutamalla minuutilla. Olisin tullut toimeen avainhenkilöiden kanssa pienemmilläkin kierroksilla, mutta Soininvaara ei taida olla pienten tarinoiden ystävä.

Sivujuonena romaanissa seurataan vaalalaisen rekkayrittäjän epätoivoista velkasaneerausta, mikä tuntui täysin irralliselta osiolta romaanin muussa virrassa. Tähän on selvästi haluttu rakentaa ”tavallinen” suomalainen sivustakatsoja, joka seuraa maailman uutisia ärtyneenä peilaten niitä omaan yksityiseen kriisiinsä. Rekkakuskin ja SUPO:n poliisin kohtaaminen lumipyryssä Vihdintiellä tuntui myös turhalta ja tekaistulta lopulta jo muuten tarpeeksi tapahtumarikkaalle tarinalle.

Jotain yhteistä tässä oli aiemmin tänne arvioimani Pekka Hiltusen Sysipimeä-dekkarin kanssa, tosin Soininvaaran hahmot ovat astetta ”mainstreamimpiä” verrattuna Hiltuseen. Uskoisin, että teoksella olisi loistavat markkinat ulkomailla, sillä romaani ei ollut lainkaan Suomi-keskeinen, vaan aidosti globaali.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s