Kukkoilevaa kirjallisuutta?

Parsons mies ja vaimoTony Parsons (s. 1953) oli 2000-luvun ihmissuhdekirjallisuuden komeetta, mutta koska en viime vuosikymmenellä paljoa ihmissuhdehömppään ehtinyt, hänen bestsellerinsä Mies ja poika ja Mies ja vaimo jäivät noteeraamatta.  Hiihtolomaviikon relaksoidun altailla Imatran kylpylässä enkä ehtinyt reissuun lähtiessä napata mukaan kuin yhden haasteellisen romaanin, joka ei sovellu lomakeskuksen aivot narikkaan-teemaan. Siksi turvaudun kylpylän omaan kirjastoon, muiden matkalaisten tänne jättämiin aarteisiin. Mies ja vaimo oli sopivan kevyt aloitus urakalle.

Kirjasta on vaikea sanoa, onko se romaani, omaelämäkerrallinen tilitys vaiko ihmissuhdeopas. Se on kirjoitettu romaanin muotoon, mutta tyyli on niin arkinen, että se tuntuu pikemminkin tositeeveeltä. Itse en oikein osannut lukea sitä romaanina, vaan pikemminkin ”älä tee näin kotona”-tyylisenä anti-ihmissuhdeoppaana.

Kertoja Harry on 30+-vuotias lontoolainen media-alan ammattilainen, joka ehtii parissa vuodessa erota, mennä naimisiin uudestaan ja herätellä jo toivoa kolmannesta suhteesta. Koska kyseessä on 2000-luvun ajankuva, päähenkilön on oltava 60-luvun lopun tai 70-luvun alun lapsi, eli ei siis ainakaan joka detaljilta Parsonsin oma alter ego, vaikka kerronta tuntuukin jotenkin tunnustukselliselta tai omakohtaiselta. Harry on omaa sukupolveani, sellaisen yhteiskunnan kasvatti, jossa krooninen sarjamonogamia alkaa olla tyypillisin perhemuoto.

Keskiössä teoksessa on uusioperheen arki, tilanne jossa on minun lapsi, sinun lapsi ja haaveena tehdä yhteinen lapsi. Kaikilla on halu hoitaa suhde eksiin sivistyneesti, mutta tosiasiassa mikään ei suju kuin Strömsössä. Koska Harry on kukkoileva, verta nenästään kerjäävä alfauros, hän ehtii käydä sekä ex-vaimonsa nyksään ja nykyisen vaimonsa eksään kiinni lasten huoltajuuskiistoissa. Hänet myös otetaan supermarketin vartijan erityispuhutteluun vääränlaisesta kommunikaatiosta kuusivuotiaan tytärpuolensa kanssa. Harry tuntuu muutenkin ihmissuhdekirjallisuuden Mr. Beanilta, mieheltä, joka ajautuu noloihin tilanteisiin huonon karmansa vuoksi. Naisiin koheltaminen kuitenkin tehoaa – eksän ja nyksän ristipaineissa hän melkein onnistuu pokaamaan Burberry-hameisen japanilaisen valokuvaaja-Kazumin, joka on hänen eksänsä paras ystävä (kielletty hedelmä). Koheltamisessa paremmaksi pistää vain hänen paras ystävänsä, irlantilainen standup-koomikko Eamon Fish, joka saa kokaiinin yliannostuksesta johtuvan verensyöksyn TV:n prime time-ohjelmassa. Koska Harry on ohjelman tuottaja ja ohjelma lakkautetaan, molemmat jätkät ovat kusessa.

Toisin sanoen: Parsonsin teoksia pidetään miesten chicklitin (man litin?) pioneereina. Kuulostaa yhtä vetävältä kuin metroseksuaalisuus ja GQ-lehti – so 2000s!

Vaikka teos oli helppolukuisuudessaan ainutlaatuinen, se ei tehnyt minuun suurta vaikutusta muuten kuin äiti-poikasuhteen kuvauksessa. Sen pelasti Harryn äitihahmo, iloinen leski, joka yksin jäätyään alkaa harrastaa rivitansseja ja kantrimusiikkia apinanraivolla. Äidin rintasyöpädiagnoosi ja selviytymistarina koskettivat elämäniloisuudessaan ja yksityiskohtaisessa kuvauksessa. Itse elin näitä osioita lukiessani läpi viimeisiä vuosia oman äitini kanssa ja koin liikutusta. Parsons vertailee myös kahden sukupolven kokemuksia avioliitosta ja rakkaudesta suomalaisestakin näkökulmasta uskottavalla tavalla. Teoksessa oli siis myös syvällisempiä juonteita, mitkä nostattivat sympatiapisteitä.

Kirsikkana kakun päällä huomaan, että näinä päivinä kirjailija on The Sun-lehden kolumnisti. Se ehkä summaa kaiken.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s