Rikkaruohojen syvät juuret

hopealaakson salaisuusChitra Banerjee Divakaruni (s. 1956) on monipuolinen intialais-amerikkalainen kirjailija, joka on kirjoittanut fiktiota sekä aikuisille, nuorille ja lapsille ja lyriikkaa. En ole tutustunut hänen aikuisten kirjoihinsa, mutta sain käsiini nuorten aikuisten fantasiatrilogian ensimmäisen osan, Hopealaakson salaisuuden (Tammi, 2004). Teos on niitä, joita olen kantanut poistomyynneistä toiveikkaana kotiin nuorisolle, mutta nuoriso ei ole todennäköisesti hetkauttanut evääkään sille.

Aloitan tällä postaukseni kolmannen maailman skifi/fantasiakirjailijoista, joita tällä hetkellä tiedän tasan kaksi: Divakarunin ja nigerialais-amerikkalaisen Nnedi Okoraforin. Molempia kirjailijoita yhdistää pitkä oleskelu Yhdysvalloissa ja halu juurruttaa skifin/fantasian genre syvälle synnyinmaan multaan. En itse ole skifin tai fantasian pitkäaikainen harrastaja enkä yritäkään esittää asiantuntijaa, mutta arvostan kirjailijoita, jotka uskaltavat muokata kotimaidensa kirjallisia perinteitä ja kannustaa erityisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria ottamaan selvää vanhempiensa kotimaiden myyteistä ja legendoista.

Hopealaakson salaisuus on kepeähkö tarina kahdesta köyhästä kolkatalaisesta lapsesta, Anandista ja Nishasta, jotka salaperäinen vihreäsilmäinen vanha mies löytää hanttihommista kaduilta sen sijaan, että olisivat koulussa. Anandin perhe on köyhtynyt ja joutunut muuttamaan kaupunkiasunnostaan slummiin; Nisha on elänyt orpona kaduilla pienestä saakka eikä muista vanhempiaan. Vanha mies nimeltään Abhyadatta saa lapset seuraamaan häntä hankalalle matkalle Himalajan vuoristoon, johon olennaisena osana kuuluu henkien taistelu hyvän ja pahan välillä, helpoista kiusauksista luopuminen ja monenmoiset eettiset pulmat. Lapsia riivaa myös paha henki, mystisestä Parantajaveljeskunnasta karannut veli Surabhanu, joka pyrkii herkuin, karkein ja muine houkutuksine johdattamaan lapsia puolelleen. Matkan varrella hyvät ja pahat henget  ottavat usein eläimen ruumisolemuksen, ne seuraavat lapsia mm. apinoina, käärmeinä ja mungoina. Matka Hopealaaksoon on pitkä ja vaarallinen, eikä kilvoittelu suinkaan lopu yhteisöllisen paratiisin porteilla. Nisha initioidaan veljeskunnan jäseneksi siitä huolimatta, että on tyttö. Anand joutuu tekemään Nishaa kiperämpiä päätöksiä tulevaisuudestaan ennen kuin hänet vihitään Kotilonvartijaksi.

Teos ei vaadi lukijaltaan paljoa ennakkotietoa Intiasta, vaan pelaa varsin universaalin symboliikan varassa. En siis tarjoaisi tätä intialaistaustaisille maahanmuuttajalapsille ”kulttuurikylpynä”. Helppoa uskontokunnasta riippumatonta henkisyyttä tässä tarjoillaan suht harmittomassa paketissa. Ehkä kyseessä on Paulo Coelho for kids. Ei teos ollut pätkääkään heikompi kuin Coelhon Alkemisti, mutten pitäisi tätä vielä kunniamainintana. Lapset seikkailevat huikeissa maisemissa, joten teos toimii myös matkakirjana. Matkan värisävyt ovat enimmäkseen ihmeen sävyttämää technicolouria, josta tulee häiritsevästi mieleen Disneyn piirretyt.

Eniten tässä kuitenkin ärsytti yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja hädän pinnallinen esittäminen; Divakaruni antaa ymmärtää, että köyhyyden ongelma voi olla ratkaistavissa henkisen kilvoittelun kautta. Anand-poika, joka on jättänyt äitinsä ja siskonsa Kolkatan slummiin, uskoo vahvasti, että Veljeskunnan jäsenenä hän voi auttaa perhettään enemmän kuin kotona. Tässä esitetään kerjäläisyyden, lapsityövoiman, siirtotyöläisyyden, lukutaidottomuuden ja terveydenhuollon riittämättömyyden ongelmat aluksi suht kriittisesti, mutta analyysi loppuu kuin seinään lasten lähdettyä matkalle.

Teoksen ideaaliksi ikäryhmäksi arvioisin 8-12 vuotta ja koska en ole lapsi, en anna lopullista tuomiota teokselle, joka hyvinkin saattaa puhutella omaa ikäryhmäänsä. Kielellisesti teksti on helppolukuista ja sujuvaa, mikä avaa ikkunoita laiskemmillekin lukijoille.

”Joskus rikkaruohojen juuret yltävät syvemmälle kuin puutarhuri kuvittelee”, lausuu parantajamestari Abhyadatta veljeskunnan pohtiessa lasten liittämistä osaksi Hopealaakson yhteisöä. Pahan hellittämättömästä vastustamisesta tässä kai loppujen lopuksi on kyse. Jalo viesti imelähkössä pakkauksessa.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s