Julkkiskirjailijan nousu ja tuho

Westö LangViime yön unettomuusteokseksi valikoitui Kjell Westön romaani Lang (Otava, 2003). Jo yli vuosikymmenen minulle on suositeltu Westön hittiromaaneja Leijat Helsingin yllä ja Missä kuljimme kerran, mutta joku teosten aiheuttamassa kritiikittömässä suitsutuksessa on ärsyttänyt minua enkä siis ole saanut tartuttua toimeen. Westö kirjailijapersoonana on vaikuttanut aidolta, hassulta nuorekkuutta palvovalta sedältä, joka poseeraa nahkatakki päällä kirjoittaen bänditouhuistaan Yhteishyvän kolumniin. Snobi kun olen, täytyy myöntää, että kirjailijan ohittaminen on saattanut johtua myös hänen taannoisista kontribuutioistaan bonuskorttivyöhykkeiden vakiolukemistoon.

Lang oli hyvä sisäänheitto Westön tuotantoon, sillä sen aihe ja fokus ovat taatusti suppeampia ja rajatumpia kuin historiallisten menestysromaanien. Tässä keskitytään vuosituhannen vaihteeseen, reilun vuoden mittaiseen jaksoon elähtäneen ex-kirjailijan ja talkshow-isännän, Christian Langin elämässä. Toisen avioeronsa jälkeen Lang on vajoamassa alkoholismin ja synkkämielisyyden suohon. Sininen hetki-niminen talkshow vetelee viimeisiään, eikä Langilla ole puhtia jatkaa kirjoittamista uudelleen. Vaikka Lang on koko maan tuntema mediapersoona, jonka ympärillä riittää selkääntaputtajia, hän huomaa viettävänsä eron jälkeistä kesäänsä yksin pitkillä ja kosteilla kierroksilla Helsingin iltapäivissä, illoissa ja öissä. Eräänä krapulaisena päivänä hän kiukuttelee lähipizzeriassa tuntemattomalle nuorelle naiselle molempien odottaessa rasvapommejaan. Naisella on meediomainen kyky nähdä Langin yksinäisyyden muurin läpi.

Tästä alkaa intohimoinen ja tuhoon tuomittu rakkaussuhde, jonka aikana Lang onnistuu ensin palauttamaan shownsa joutsenlauluvaiheeseen, mutta lopulta rakkaussurut johtavat täydelliseen ammatilliseen romahdukseen. Romanssin tuhoaa rakastetun mustasukkainen ex-mies, joka pitää Saritaa vallassaan ja stalkkaa molempia rappukäytävissä ja porttikongeissa. Langia kehotetaan pysymään kaukana väkivaltaisesta kuviosta, mutta rakastunut mies ei usko. Tarinaa kirjoittaa Langin lapsuudenystävä ja nykyinen kirjailijakollega Konni, jolle Lang uskoutuu surmattuaan miehen itsesuojelutarkoituksessa. Perinteinen jännäri romaani ei kuitenkaan ole, sillä surma paljastetaan jo avauskappaleessa. Sen sijaan Westö tutkii mediajulkisuutta ja ikääntyvän julkkiksen psyykeä kriittisesti, sekoittaen analyysiinsa empatiaa ja mustaa huumoria.

Olisiko mitään niin kulahtanutta aihetta kuin menestyneen keski-ikäisen valkoisen miehen kolmas kierros mallinmittaisen misukan kanssa ja siitä johtuva identiteettikriisi? Juoppous, itsesääli, henkinen romahdus, työttömyys ja yksinäisyys? Näillä eväillä Westö onnistuu rakentamaan harvinaisen monisyisen ja vetävän kertomuksen, jossa sivuhenkilöiden rooli on merkittävä ja huomio kiinnittyykin Langin henkilökohtaisesta kriisistä hänen suhteeseensa läheisiinsä ja ympäröivään maailmaan. Tapaamme aikuistuvan pojan, joka on Lontoossa sortunut huumeisiin ja palannut kotiin huumevieroitukseen. Tapaamme myös siskon, joka on jo nuorena sairastunut skitsofreniaan ja jota Lang matkustaa pitkän kaavan kautta tapaamaan mielisairaalaan Pohjanmaalle. Tapaamme enon, jonka kanssa Langilla on filosofinen purjehdussuhde ja joka pakottaa hyperaktiivisen miehen kunnioittamaan merillä olon hiljaisuuksia. Konni-kertoja on tietysti kertomuksen avainasemassa Langin ainoana luottomiehenä, jolle tämä voi soittaa keskellä yötä pyytäen ystävää tuomaan lapiota Ruskeasuon Teboilille.

Lang ei ole automaattisesti sympatiaa keräävä liikkis, vaan ambivalentti hahmo, jonka itsekkyys ja menestykseen liittyvä nousuhumala aiheuttavat näppyjä lähipiirille. Konni muistaa ystävänsä luokan A-kastiin kuuluvana kukkona, jonka kaveripiiri ei muistuttanut teinien normaalia solidaarisuutta, vaan pikemminkin hovia. Tästä huolimatta Langista ei kasva tyypillistä suomenruotsalaista yläluokkaista pappa betalar-henkistä konservatiivia, jolle kaikki lankeaa kuin Manulle illallinen, vaan tapaamme hänet töölöläisestä kaksiosta aseistakieltäytyjänä ja koti-isänä. Lukijan annetaan ymmärtää, että menestyksensä Lang on lunastanut ainakin uran alkuvaiheessa raa’alla työllä. Jos Lang on alfauros, hän on varsin kolhiintunut ja vaikeasti lähestyttävä sellainen.

Romaanissa eniten hurmasi kieli ja kerrontatapa. Uudentyyppisen aivottoman mediajulkisuuden ruotiminen ei ehkä enää tunnu ajankohtaiselta, tai sitten olen jo niin turtunut Seiskan kuviin rumista ukonretaleista ja heidän nuorista heitukoistaan, pudotuspelien seitsemänsiin tuotantokausiin ja kirjailijoiden nokkelaan kestoläsnäoloon koko kansan leikkimielisissä visailuissa, etten jaksa enää kiihtyä aiheesta.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s