Kaunosielujen keskiaika

Rane nauravaIrja Ranen Naurava neitsyt (1996) liittyy oleellisesti edellisiin Milja Kaunisto-postauksiini, sillä olen kiinnostunut naisten kirjoittamasta suomalaisesta historiallisesta proosasta ja genren kehityksestä noin yleensä. Vaikka Naurava neitsyt ilmestyi feministisen herätykseni ollessa valtakunnallisella hälytystasolla, en jostain syystä koskaan päässyt tekstiin kiinni nuorempana. Teos sai Finlandia-palkinnon vuonna 1996 ja sen taiteellisuutta ja kielellistä virtuositeettia suistutettiin kaikissa medioissa pitkään. Tämän jälkeen Rane ”katosi” julkisuudesta eikä ole julkaissut romaaneja tämän jälkeen (kaksi aiempaa teosta hän kirjoitti ennen tätä hittiä, mutta ne ovat saaneet vähän huomiota). Tuntuu kuin kirjailija olisi antanut kaikkensa tälle teokselle ja kokenut jonkinlaisen tyhjentymisen. Ennen Finlandia-palkintoa hän työskenteli pitkään Helsingin yliopistossa kotimaisen kirjallisuuden laitoksella opetus- ja tutkimustöissä. Tämän jälkeen hän näyttää asuneen ja vaikuttaneen pitkään Jyväskylän seudulla myös kirjallisissa piireissä.

Nyt Naurava neitsyt ilmaantui eteeni uudelleen. Päätin antaa sille mahdollisuuden.

Luin teosta kuukauden päivät tilanteissa, joissa ei ollut muuta viihdytyksen mahdollisuutta, kuten junissa, busseissa, odotushalleissa ja yksinäisessä hotellihuoneessa. Kirjan kansikin on jo ryvettynyt kaikesta tuosta ryhtymisestä. Olen viettänyt teoksen äärellä jo useamman tunnin, mutta jumitan uskollisesti n. sivulla 50, sillä aina teokseen uudelleen tartuttuani en muista aiemmasta lukemastani mitään. Yleensä en postita kesken jääneistä kirjoista, mutta tässä tapauksessa oli jotain merkillistä: halusin todella päästä tämän ihmeellisen kirjan maailmaan ja näin keskimääräistä enemmän vaivaa avatakseni sen arvoituksia. Tunsin oloni huijatuksi ja tyhmäksi, kun en ymmärtänyt keskiaikaisen kertojanaisen kieltä.

Tämän olen saanut kirjasta selvää: teos rakentuu triptyykiksi, taideteokseksi, jossa on kolme osaa. Ortodoksisessa ikonien kuvamaailmassa tämä kuvallinen ilmaisu on tyypillistä: usein triptyykin keskiössä on Jeesus tai Maria, reunoilla opetuslapsia. Tämä teos kertoo katolisen kirkon maailmasta, jossa kallisarvoiset uskonnolliset maalaukset ovat enimmäkseen liittyneet kirkkojen sisustukseen, ei niinkään ihmisten koteihin. Uskonto ja uskonnollisuus on kuitenkin tässä romaanissa aistivoimaista, arkista, väkevää ja elävää.

Kehyskertomuksena on keski-ikäisen leskinaisen, nahkuri-Lydian todistelausunto sen aikaisessa oikeudessa vääristä syytöksistä häntä vastaan. Paikka on eteläinen Ranska 1300-luvulla, ilmeisesti kuvitteellinen Lakson kaupunki jossain lähellä Espanjan rajaa – reaalimaailman kaupungit, joihin tekstisssä viitataann ovat Avignon ja Salamanca. Lydia elää erikoista elämää hänelle apuriksi ja suojatiksi tulleen Klemetti-pojan ja sokean Johannes-kulkurin kanssa. Johannes parantuu sokeudestaan tarinan aikana ja muu väki pitää miestä huijarina ja hyväksikäyttäjänä. Lydian on jatkuvasti todistettava siveellisyyttään sukulaisilleen ja kaupunkilaisille asuessaan tuntemattoman aikuisen miehen kanssa. Tarinassaan hän tuntuu puhuvan osan ajasta suoraan Neitsyelle. Puhe on esoteeristä ja melkein hurmoksellista.

Muut Lydian kehyskertomusta tukevat tarinat ovat sihteeri Bartolomeukselta (samalta ajalta) ja rehtori Kleinilta 1930-luvun Saksasta. Naurava neitsyt ilmaantuu kaikille eri muodoissa ja eri tunnelmissa. Teos sopisi myös loistavasti pääsiäisen tunnelmiin, viettäähän Lydia juuri pääsiäistä ihmeellisten tapahtumien keskellä.

Luonnon, kirkollisen elämän  ja naisten roolin luonnon tuntijoina, kirkkojen koristelijoina ja yrteillä parantajina on tässä potentiaalisesti kiinnostavaa – jos siis romaanin juonessa pysyisi kärryillä. Ehkä suurimpana ongelmana tässä on Raneen kunnianhimoisuus: hän on selvästi yrittänyt parhaansa mennä totaalisesti sisälle keskiajan uskonnolliseen kokemukseen ja ”puhua kielillä”, unohtaen sen, että suurimmalle osalle lukijoista näin uskonnollinen maailmankuva on vieras. Yleensä historiallisia romaaneja lukiessani marisen viihteellisyydestä ja asioiden liiallisesta ”selittämisestä”; tässä marinani on päinvastaista. Olisin kaivannut jotain yleistajuisempaa aasinsiltaa tähän maailmaan, joka edelleen kiehtoo minua turhautumisen kokemuksista huolimatta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s