Perussuomalaista seksiä

Hassinen PopulaPirjo Hassisen Popula (Otava, 2012) on tulevan kesän sukulukuhaasteeni: olen sopinut treffit kahden sukulaiseni kanssa mökille, jolloin agendalla on mm. tästä romaanista keskustelu. Tämä kertoo Hassisen korkeasta statuksesta väli-Suomen lukupiireissä.

Itse en ole Hassisen vannoutunut fani, mutta aiemmin lukemistani kolmesta romaanista on vahva muistijälki. Kirjat ovat eläneet omaa elämäänsä päässäni vuosikausia – se jos mikä kertoo laadusta.

Hassista on pidetty lukuromaanien  kuningattarena mutta minusta viihdekirjailijan manttelinperijäksi hänen teoksissaan on liikaa kompleksisuutta ja kielellistä kunnianhimoa. Hassinen savolaistaustaisena jyväskyläläisenä alma materini kasvattina puhuttelee minua myös kulttuuripersoonana. Erityisen paljon olen arvostanut hänen näkemystään uskonnollisuudesta.

Popula ei ole helppo pähkinä purtavaksi. Se kartoittaa oikeistopopulismin kenttiä pienten ihmisten näkökulmasta, ihmisten, jotka eivät ole tietoisesti valinneet Popula-puoluetta, vaan ovat ajautuneet sen vaikutuspiiriin. Päähenkilöinä ovat keski-ikäinen lomautettu Pirjo, joka työttömänä omistautuu akvarellimaalaukselle ja viinin litkimiselle ja hänen naapurinsa, noin kolmikymppinen peräkammarin poika Perttu, joka elättää itseään yökerhon portsarina. Sekavien sattumusten summana Perttu päätyy Popula-puolueen puheenjohtaja Jukka Kalmarin autonkuljettajaksi.

Popula tietysti edustaa reaalimaailman persuja, mutta fiktiivisen puolueen tarina ei mene yksi yhteen persujen saagan kanssa. Kalmari ei ole Soinin peilikuva, eikä muitakaan puolueen komeettoja ole kopioitu suoraan Arkadianmäeltä. Hassinen vie lukijansa tukaliin tilanteisiin, uuden ajan tupailtoihin, joissa salonkikelpoista esittävät Dressman-mallit joutuvat kosiskelemaan uusnatseja pitääkseen kentän syvät rivit tyytyväisinä. Kalmarin autonkuljettajana kiltti ja uskollinen Perttu on jatkuvasti tulilinjalla ja joutuu lopulta maksamaan pomonsa koskemattomuudesta kalliin kautta. Pirjon populamyönteisyys on Perttuakin epämääräisempää: hänen katkeruutensa ilmenee protestina taidemaailmaa vastaan. Pirjo nousee julkisuuteen töhrittyään postmodernia kukkamaalausta Ateneumissa vahvassa humalatilassa ja jouduttuaan edesvastuuseen teostaan. Pirjon protesti muistuttaa persujen kommentteja postmodernin tekotaiteen kannattamattomuudesta ja ehdotuksista taideopetuksen karsimisesta. Pirjon taulut alkavat käydä kaupaksi netin välityksellä persupiireissä.

Populan henkilöhahmot ovat lähestulkoon kaikki elämäänsä pettyneitä, maailmaa syrjästä seuraavia sivullisia. Pirjon tytär Rita elää epätyydyttävässä liitossa työkaverinsa kanssa ja kipuilee miehensä adoptiotyttären äitipuolena. Etelä-Afrikasta adoptoitu teini-ikäinen Tuulia kokee silti läheisyyttä uuden mummoehdokkaansa kanssa ja käy tämän luona salaa oppimassa maalausta. Lapsenlapsen vierailut tuovat Pirjon elämään selviä päiviä ja uutta toivoa. Valitettavasti tyttö joutuu naapuruston persudraaman uhriksi ja sijaiskärsijäksi.

Poliittisella tasolla Hassinen tuo erinomaisen elävästi esille kysymyksen, joka varmasti askarruttaa suurta osaa äänestäjäkunnasta näin eurovaalienkin kynnyksellä: mitä seurauksia on sillä, että väkivaltarikoksista tuomitut pilottitakit, puolilukutaidottomat koulupudokkaat ja sekakäyttäjät rynnivät politiikkaan? Onko se osoitus demokratian toteutumisesta vai kansan tyhmenemisestä? Pitäisikö kansanedustuslaitoksen asettaa uudenlaisia minimikriteerejä edustajaksi pääsyyn? Onko tyhmyys jopa seksikästä? Mediaseksikästä ainakin.

Seksiä romaanissa on hintsunlaisesti. Pirjon ja Pertun toverillisen naapuruussuhteen leviämisyritys fyysiselle tasolle on inhorealistista luettavaa. Tässä pelataan pitkälti säälin ja myötähäpeän tunnekartoilla. Ehkä kuva puolueen rivijäsenistä on liiankin luuserimainen. Yleinen selitys maahanmuuttokriittisyydelle kun on valkoisen miehen katkeruus ja syrjäytyneisyys: oletuksena on, että nuoret miehet ajautuvat persuihin, Hommaforumille ja vielä oikeampiin ääriryhmiin naisen puutteessa. Kuitenkin moni persujen johtohahmoista elää pitkissä parisuhteissa. Hassinen viittaa siihenkin – persujen jakoon puolue-eliitin ja kansan syvien rivien välillä. Espoolaiset perheenisät kun eivät välttämättä tunne itähelsinkiläisten nuorten miesten elämismaailmaa. Pertun ja Pirjon hahmot olivat oivaltavasti jotain tältä väliltä.

Toinen romaanin pääjuoni liittyy vanhustenhoitoon ja alzheimeriin. Siinä Hassinen onnistuu pelaamaan groteskeilla kentillä ja ravisuttamaan lukijaansa melkein syvemmin kuin persujen olemusta etsiessään. Yksityisen hoitokodin arkeen liittyvät episodit voivat olla liian rajuja herkkäsieluisille.

En ole vielä valmis Populan kanssa vaan teos vaatinee toisen lukukerran. Koska itse olen työstänyt vastaavaa tematiikkaa vuosikymmenen saamatta aikaiseksi kuin yhden näytelmän, tiedän, kuinka vaikeaa oikeistopopulismista kirjoittaminen on. On helppoa langeta moraalisen ylemmyyden ansaan varsinkin, jos on korkeasti koulutettu ja paljon matkustanut. Hassinen ohittaa tuon ansan rakentaen uskottavan skenarion persujen arkisesta kentästä. Ehkä päähenkilön nimeäminen Pirjoksi oli keskeinen strategia uskottavuutta luodessa.

Populasta syntyi kiinnostava ajatuksellinen aasinsilta Jari Järvelän uusimpaan dekkariin Tyttö ja pommi (Crime Time, 2014). Tyylillisesti kirjat edustavat eri maailmoja, mutta yhdessä luettuina toimisivat tuhtina matkaoppaana nykypolitiikkaan. Suoraa toimintaa, jännitystä ja väkivaltaa tarjoiltiin molemmissa yhtä ehtoisasti.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s