Sohvaperunan tunnustukset

beth thomas carry youHankin Beth Thomasin romaanin Carry You (2014) kahdella punnalla Birminghamin Tescosta. Tescossa oli myynnissä vain ehkä 20 eri romaania, joista kallein oli 5 puntaa. Thomasin tänä vuonna ilmestyneen teoksen halpa hinta arvelutti, mutta sen teemat, äidin kuolema ja sen sureminen, masennus ja siitä parantuminen kiinnostivat. Kyseessä siis on hyvin klassinen chicklit-pläjäys, joka ei yritäkään tavoitella muuta titteliä. Kirjan kannessa suositeltiin teosta erityisesti Marian Keyesin ja JoJo Moyesin faneille. Keyesistä en pidä ja Moyesia en ole lukenut, mutta vaikuttaa astetta omaperäisemmältä.

Teoksen päähenkilö Daisy on toiminut kolme vuotta syöpäsairaan äitinsä ja tämän miesystävän omaishoitajana. Heidän kuoltua Daisyn elämä suistuu raiteiltaan: hän ei enää saa lähdettyä ulos, vaan keskittää energiansa Hugh Grant-elokuvien pakkotoistoon ja Jaffa-keksien tuhoamiseen. Daisyn ystävät ovat naisesta kovasti huolissaan eivätkä anna periksi, vaan yrittävät keksiä keinoja hänen piristämisekseen. Hänen paras ystävänsä Abby on varsinainen päällepäsmäri, joka eräänä päivänä ilmoittaa, että kuukauden päästä Daisyn tulee kävellä Moonwalk-niminen naisten maratoni hänen seurassaan. Daisy on ehdotuksesta kauhuissaan, mutta alistuu voimakastahtoisen ystävänsä tahtoon pitkin hampain.

Daisy on pitkäaikaistyötön ja pian koditon vetelehtijä, joka päätyy asumaan Abbyn vierashuoneeseen. Äidin miesystävä on tehnyt hänet perinnöttömäksi, joten haaveet asunnon ostamisesta äidin perintörahoilla saavat jäädä sikseen. Abby puhuu hänelle baarineidin paikan paikallisesta pubista, mutta sillä palkalla ei edes makseta yksiön vuokraa Lontoon esikaupungista. Mitään glamoröösiä shoppailua tai miehenmetsästystä Thomas ei tarjoa, vaan rehellistä, arkista analyysia perhe- ja ystävyyssuhteista. Asunnosta ulos päästyään Daisylla on pientä sutinaa kahden miehen kanssa, joista molemmat tarjoavat hänelle ilmaista lenkkiseuraa, mutta niin masentunut Daisy edelleen on, ettei lihallinen tuttavuus kiinnosta. Thomas tuntee masennuksen kuin omat taskunsa ja kirjoittaa siitä välillä humoristisestikin. Ehkä teos voisi toimia vertaistukena muille kotiinsa linnottautujille. Kaikilla ei ole uskollisia tsemppaajia hakemassa ulos lenkille, joten tsemppaaja voisi joskus löytyä vaikka kirjan muodossa.

Oikeastaan romaanissa olisi ainesta vaikka mihin. Mielestäni kirjailijalla on tervehenkinen, jalat maassa-asenne ja melkein liiaksi kehittynyt empatian kyky. Suurena ongelmana on kieli ja täydellinen poliittinen naiivius- jopa Bridget Jonesin seikkailuissa ja Himoshoppaaja-sarjassa on enemmän yhteiskunnallista analyysia.  Vaikka luin teoksen loppuun saakka, välillä hiuksia repien, syytin itseäni ajan haaskaamisesta. Tuli olo, että tässä on menty, mistä aita oli matalin. Nuorten masennus kun on iso yhteiskuntapoliittinen ongelma ja masentuneilla nuorilla itsellään usein on paljon nyansoidumpia  ja kärkevämpiä kannanottoja tilastaan kuin tämän romaaniin päähenkilöllä.

Isoin kielellinen ongelma liittyy runsaaseen sosiaalisen median raportointiin. Daisyn ja ystävien fb-keskustelut olivat tyhjäpäisiä ja täysin turhia juonen kuljettamisen kannalta. Netti toimii tässä kaveripiirissä eritoten sosiaalisen kontrollin välineenä: jos Daisy ei vastaa Abbylle välittömästi, ystävä tulee linjoja pitkin aggressiivisena ja lopulta päätyy naisen ovelle. Olenko sitten ihan vanhanaikainen kalkkis, kun en tajua Facebook-päivitysten käyttöä kaunokirjallisuudessa? Onko juna jättänyt?

Teoksen pääteema, valmistautuminen kävelymaratoniin ja ison haaveen toteuttaminen, oli syy, miksi turhautumisesta huolimatta kahlasin tämän verbaalisen superähkyn läpi. Tässä oli paljon positivista, voimaannuttavaa kamaa puettuna vähemmän tyylikkääseen lenkkiasuun. Teos ei ollut huonoin lukemani chicklit-kirja, mutta ei luultavasti jää mielen sopukoihin uusien kysymysten muodossa. Lohtukirjallisuutta silti tarvitaan. Suosittelen teosta niille, joille lenkille lähtemättömyys on todellinen ongelma elämässä.

PS: Jostain syystä pidin kansikuvasta paljon, vaikka siinäkään ei ole mitään ihmeellistä.

2 kommenttia artikkeliin ”Sohvaperunan tunnustukset

  1. Ei kannata häiriintyä halvoista hinnoista: lähes jokaisella suuremmalla ruokakauppaketjulla (Tesco, Asda, Sainsbury’s jne.) on kirjoja myynnissä polkuhintaan. Valikoimista löytyy ihan kelvollisia uutuuksia eli eivät siellä kauppaa mitään ”jämäeriä”. 🙂 Itse olen monet uutuudet ostanut alle puoleen hintaan Sainsbury’sta ruokaostoksilla käydessäni.

    Mutta eiväthän kaikki kirjat tosiaan ole omaan makuun. Luulen, ettei tämä Beth Thomasin kirja ole minua(kaan) varten. Chick lit ei ole mieligenreni, mutta joskus on kiva sellaistakin lukea tyyliin muutama kirja vuodessa. Tämä ei oikein vaikuta teemoiltaan minua kiinnostavalta kirjalta. Arviosi perusteella ja kirjaa lukematta uskaltaisin parin Jojo Moyesin kirjan kokemuksella väittää, että Moyes on tosiaan astetta syvällisempi. 🙂

  2. Hieno homma, kuulostaa demokraattiselta. Kirjojen myynti marketeissa kun tavoittaa nekin potentiaaliset lukijat, joilla ei ole aikaa notkua keskustan kirjakaupoissa. Aion tutustua Moyesiin pian, ehkä mökillä. Sinne on myös lähdössä Katherine Pancolin 917-sivuinen (!) Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s