Nainen, joka näytteli itseään

Ida AalbergMökkireissulla keskityin tietoisesti pieniin, yhdellä istumalla luettaviin kirjoihin. Poistokorista löydetty Raili Mikkasen Teatteriin! Ida Aalbergin nuoruus (Otava, 1990) oli sellainen, lyhyt, ytimekäs ja informatiivinen tuttavuus. Tyylilaji muistutti nuortenkirjaa, ja voin hyvin kuvitella teoksen kuuluneen yläasteen tai lukion äidinkielen pakolliseen lukemistoon. Teos ei ole perusteellisesti tutkittu biografia, vaan pikemminkin romaanimuotoinen tarina nuoren Idan vaiheista maineeseen.

Mikkanen onkin kunnostautunut lasten- ja nuortenkirjailija, jonka tunnetuin hahmo on Histamiini-hevonen. Hänen nuortenkirjoja selatessani huomaan, että hän on uskaltanut tarttua vaikeisiinkin aiheisiin kuten narkomaniaan. Tämä kohtuullisen selkokielinen teos sopisi mielestäni erinomaisesti maahanmuuttajille esimerkkinä suomalaisesta elämästä ”ennen vanhaan” – tässä yhdistyvät kielitaistelu, naisasia ja suomalaisen koulutuksen historia.

Ida Aalberg (1857-1915) oli janakkalainen legenda, suomenkielisen Suomen ensimmäisiä naisnäyttelijöitä, joka eteni myös ohjaajaksi ja lyhyeksi aikaa Kansallisteatterin apulaisjohtajaksi. Hän kunnostautui suurissa klassikkonäytelmissä Shakespearesta Ibseniin, ja olisi mielellään opintomatkoillaan ulkomaille rakentanut kansainvälistäkin uraa, mutta kielitaito ei riittänyt pitkiin puherooleihin esim. Saksassa tai Tanskassa. Aalberg ehti kuitenkin asua ja näytellä aikansa Kööpenhaminassa ja Pietarissa, jossa hän myös kuoli.

Janakkalan ratavartijan mökissä syntynyt köyhän, monilapsisen perheen esikoistytär oli tavallaan onnekas, sillä hän pääsi perheen hyvien suhteiden kautta tyttökouluun Helsinkiin. Helsingissä hänen maailmansa avautui erilaisille elämäntavoille, kielille ja uskonnoille ja saipa hän seurata teatteriakin kuuluisan Yrjö Koskisen salongissa. Koulunkäyntiä pääkaupungissa jatkui kuitenkin vain pari vuotta, sillä koulumamselli oli saanut vihiä Idan isän mahdollisesta varakkuudesta ja vapaaoppilaspaikka peruutettiin. Perheellä ei ollut varaa tyttären koulumaksuun, sillä poikienkin koulutus maksoi ja isällä oli taipumusta krooniseen ryyppäämiseen ja uhkapelaamiseen. Äidin vyötärö paksuntui harva se vuosi ja pikkulapsia menehtyi kulkutauteihin. Kovin tavallista 1800-luvun perhe-elämää siis.

Nuori Ida taisteli tiensä itsenäiselle uralle puhtaan tahdonvoimansa kautta. Suurimman esteen taiteelliselle uralle laittoi äiti-Charlotta, jonka siveyskäsityksen mukaan naisen ei kuulunut näytellä tai maalata itseään julkisesti, tai muuten hänestä tulisi halpa naikkonen. Idalle maalailtiin kansakoulunopettajan uraa, sillä hän oli saanut jatkaa opintojaan Janakkalassa yksityisopetuksessa ja perhe oli halukas saattamaan lahjakkaan tyttärensä ammattioppiin Jyväskylän uuteen seminaariin. Tätä kohtaloa Ida kuitenkin aktiivisesti vastusti.

Teoksessa on hauskoja kulttuurihistoriallisia detaljeja liittyen esim. kirkollisiin menoihin. Idalle oli vauvana saatu korkeampisäätyiset kummit, joista toinen, kartanon rouva Emilia Spåre joutui häädetyksi kotoaan eikä täten voinut enää auttaa suojattiaan, mutta toinen, Helena Tawaststjerna auttoi häntä merkittävästi kotiopetuksessa. Kummien valinta olikin tuolloin tarkkaa puuhaa, sillä vanhempien kuolema kulkutauteihin lasten ollessa pieniä oli yleistä, ja lapselle haluttiin taata säällinen koti tällaisen onnettomuuden satuttua. Rippikouluun liittyvät rituaalit Aalbergin perheessä otettiin myös vakavasti, ja Idan päästyä ripille hän tiesi omien mahdollisuuksiensa vaikuttaa asioihinsa kasvavan. Kuukaudet ennen ripillepääsyä olivatkin yhtä sinnittelyä näyttelemishalun kurissa pidossa, kun taas ripillepääsyn jälkeen hän saattoi jo päättää osallistumisestaan Janakkalan ja Hämeenlinnan iltahuveihin.

1062-ratamestarin_mokkiIda karkasi kotoaan, lähinnä äidiltään, matkustaakseen Helsinkiin esittelemään itseään Suomalaisen teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille. Karkaamisen ajankohtakin piti suunnitella tarkkaan: äiti oli eräänä päivänä kiireinen ompeluseuran perustamiskokouksessa, ja silloin nuori Ida tiesi mahdollisuutensa tulleen. Fennomaani-isälle ajatus tyttärestä suomenkielisten näytelmien tulkitsijana oli jopa mieluisa, eikä riita äidinkään kanssa kestänyt vuosikausia. Aalberg jatkoi sisarustensa tukemista taloudellisesti ja henkisesti Helsingistä ja maailmalta.

Ida Aalbergin koko elämänkaaresta näyttää olevan ainakin yksi teos, Ritva Heikkilän Ida Aalberg- näyttelijä Jumalan armosta (WSOY, 1998). Aalbergin lapsuudenkoti on myös säilynyt museona Janakkalan Leppäkoskella ja on auki kerran viikossa kesäkeskiviikkoisin klo 11-17. Blogistin fiilistelyreissuksi paikka ei olisi pilan kaukana, mutta sijainti vaatisi taas sen kärsivällisen autokuskin.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s