Jo’burgin vatsastapuhujat

Nadine-Gordimer(R)Nadine Gordimer (1923-2014) poistui tuonilmaisiin pari viikkoa sitten. Rakastetun nobelistin muistoa kunnioittaakseni luin tänä viikonloppuna ensimmäisen romaanini häneltä, Vieraita toisilleen (alk. A World of Strangers 1958, suom. Leena Reijonen, Otava 1991). Gordimer tunnetaan sinnikkäästä apartheidin vastustamisestaan aina ensimmäisestä romaanistaan saakka; Vieraita toisilleen on kirjailijan toinen teos viidestätoista julkaisusta. Gordimer vaikuttaa olleen teoksiaan hitaasti kypsyttävä sanataituri, joka on antanut jokaiselle teokselleen sille kuuluvan ajan tekemättä kompromisseja kustantajan julkaisupaineiden edessä. Hänen vuonna 1991 saamansa Nobel-palkinto on ollut todellinen työvoitto; muistan, kun sitä juhlittiin ja kuinka hänen teoksilleen lämmettiin Suomessa vasta palkinnon myöntämisen jälkeen. Itse olin parikymppisenä vielä liian epäkypsä arvostamaan tämäntyyppistä painavaa historiallista proosaa.

Vieraita toisilleen on kertomus nuoresta lontoolaisesta Toby Hoodista, joka on saanut tehtäväkseen edustaa setänsä kirjankustantamoa Etelä-Afrikassa, maassa, josta suvun varallisuus juontaa juurensa. Tobyn isoisä on buurisodan sankareita; suvulla on ollut myös lusikka sopassa Intian siirtomaahallinnossa ja nuori mies on utelias kuulemaan näistä hiljennetyistä tarinoista. Hänen vasemmistolaiset vanhempansa ovat kieltäneet pojaltaan häpeällisen menneisyyden muistelun, ja Afrikkaan lähtiessä hänen äitinsä ja setänsä toivovat pojalta syvällisiä raportteja mustiin kohdistuvasta sorrosta ja heidän vastarinnastaan. Toby taas haluaa elää elämäänsä vapaana historiallisesta syyllisyydentunnosta ja ystävystyä uusien ihmisten kanssa siksi, että he kiinnostavat häntä, ei siksi, että he ovat poliittisesti oikeamielisiä.

Johannesburgissa Toby tutustuu kahteen rinnakkaiseen maailmaan, rikkaiden valkoisten seurapiireihin ja Sophiatownin nuorten afrikkalaisten älykköjen ja muiden vapaiden sielujen villimpään baarielämään. Erityisen tärkeäksi nousee ystävyys mustan Steven Sitolen kanssa, joka on jättänyt työnsä journalistina ja keskittyy nyt vakuutusmyyjän työhön huijaten veljiään hankkimaan kallita henkivakuutuksia, joilla ei kuitenkaan ole riittävää katetta. Stevenin kapina on yksityistä sorttia: sen sijaan, että liittyisi ANC:hen hän keskittyy juhlien järjestämiseen, ryyppäämiseen ja strategioihin olla maksamatta laskujaan. Mustien bileet ovat railakkaampia kuin valkoisten, ja niihin kutsutaan kourallinen valkoisia hangaround-aktivisteja ja usein rikollisia intialaisia, joista voi olla jollekulle kaupallista hyötyä. Intiaan ja intialaisten tapoihin suhtaudutaan välillä alentuvammin kuin kaupunkilaisten mustien kulttuuriin, vaikka virallisesti mustat ovatkin rotuhierarkian pohjalla.

Gordimer kirjoittaa kauttaaltaan monikulttuurisesta, mutta samalla hierarkkisesta yhteiskunnasta, jossa ihmisten päivittäiset huolet ovat yhteensopimattomia. Valkoiset brittitaustaiset kantapeikot ovat kuin vatsastapuhujia, joiden elämät eivät tunnu täysin todellisilta eivätkä suunnitelmat kovinkaan tavoitteellisilta. Toby alkaa seurustella kauniin, mutta tyhjäpäisen Cecilin kanssa, joka on eronnut yksinhuoltaja, mutta pystyy laittamaan suurimman osan energioistaan ratsastuskilpailuihin. Vaihtoehtoisesti hän haaveilee mallin urasta Roomassa. Valkoisia naisia Gordimer tutkii jopa kriittisemmin kuin miehiä; yleisin naistyyppi on se, joka pystyy osoittamaan kiintymystä vain hevosiin ja koiriin.

Toby tietää menettävänsä tyttöystävänsä, mikäli tämä saa tietää miehen ruokailevan ja viettävän öitä mustien ystäviensä kotona. Hän ei kuitenkaan vartioi salaisuuttaan innokkaasti, vaan näkee eron todennäköisenä skenariona. Ihmissuhteista Gordimer kirjoittaa hämmentävän modernisti ottaen huomioon, että 1950-luvulla monissa kolkissa maailmaa vallitsi patriarkaalinen kotiäitikultti. Tässä suurin osa hahmoista on jotenkin juurettomia – ainoa tasapainoisen oloinen perhe kuuluu Stevenin ystävälle Samille, jonka vaimo Ellakin on intellektuelli ja pariskunnan koti pursuaa uusimpia levyjä ja kirjoja keskellä ghettoa. Samin luota Toby löytää henkisen kodin ja turvapaikan tympiinnyttyään maanmiestensä nuivaan elämäntapaan. Hän alkaa käydä mustien kirkoissa ja pikkuhiljaa Samin naapurusto tottuu valkoisen miehen läsnäoloon heidän nurkillaan. Kansalaisoikeusaktivistia hedonistisesta nuoresta miehestä ei saa tekemälläkään, mutta palatessaan Englantiin hän suhtautuu maailmaan ja sen ihmisiin täysin eri tavalla kuin matkalle lähtiessään. Ainakin tapa tutkia ihmisten välisiä eroja on muuttunut, Gordimerin sanavarastoon kuulumatonta uusiosanaa käyttääkseni, intersektionaaliseksi: hän ei enää näe bussipysäkillä odottavia mustia kaupunkilaisia ensisijaisesti ”neekereinä” tai ”alkuasukkaina”, vaan samanlaisista arkisista ongelmista kärsivinä kanssaihmisinä kuin hän itsekin.

Gordimerin tapa kertoa Etelä-Afrikan todellisuudesta, erityisesti rotusuhteista, tuntuu astetta lempeämmältä kuin esimerkiksi André Brinkin tai J.M. Coetzeen – hän on ainakin tässä varhaisessa teoksessa edelleen toiveikas suhteiden parantumisesta. Mukaan mahtuu ironiaa ja parodiaakin hyvää tarkoittavista valkoisista kulttuuri-ihmisistä, mutta ainakin itse viihdyin kuvauksissa sekalaisista seurueista, jotka pystyivät tapaamaan toisiaan vain kotioloissa. Kaiken kaikkiaan teos oli juureva, henkevä, paikoitellen humoristinen ja tuonaikaista eteläafrikkalaista yhteiskuntaa holistisesti tutkiva. Kyynisyyttä, epätoivoa tai silmitöntä väkivaltaa tässä teoksessa ei ollut lainkaan, mikä on yleistä eteläafrikkalaisten mieskirjailijoiden teoksissa. Ensi kosketus Gordimeriin oli siis rohkaiseva, siksikin, ettei teos tuntunut toivottoman raskaalta tai vaikeaselkoiselta. Jatkanen hänen tuotantoonsa tutustumista random-järjestyksessä; seuraavaksi kiinnostaisi vaikka hänen viimeiseksi jäänyt romaaninsa Get a Life (2005).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s