Kohti Koillismaa-sarjaa

mustan_talven_lumi-paatalo_kalle-23101418-1818961713-frntlPäätalo-haasteen toisella rastilla kohtaan Kauko ja Elma Sammalsuon perheen matkalla kohti moderniteettia. Teos Mustan lumen talvi (Gummerus, 1969) on uskottava dokumentti suomalaisen maaseudun rakennemuutoksesta ja syvän suomettumisen ajasta. Koillismaa-sarjan viimeistä teosta on pidetty moniäänisempänä ja yhteiskunnallisempana kuin sarjan aiempia osia. Koska itse luen teoksia väärässä järjestyksessä, en pysty vertailemaan tätä kuin aiemmin lukemaani Iijoki-sarjan puolenvälin teokseen.

Tässä oli minulle enemmän pähkinää purtavaksi ja vieraampia oloja, joten jännitys pysyi paremmin loppua kohti. Kuitenkin teosten juonissa oli paljonkin yhteistä – perheen pää on uskoton ja märehtii sotamuistoja, ukot ryyppäävät muun tekemisen puutteessa, ja maailmanmenoa päivitellään maailman tappiin saakka. Tässä romaanissa pahin helmasynti on jankuttava toisto: varsinkin työttömyyttä, Ruotsiin muuttoa ja kylien autioitumista päivitellään monen henkilön suusta identtisin sanankääntein, mikä saa lukijan oikaisemaan pitkiäkin kohtia. Urbaani mieli ei taivu pitkiin puunkaatokohtauksiin, tosin ihmissuhdekuvaukset ovat paikoitellen kovinkin vetäviä. Onneksi niitä on ja verevää perhedraamaa.

Kiinnostuin teoksessa seuraavista teemoista:

*”Vanhojen piikojen” asema syrjäkylillä isäntämiesten jalkavaimoina – Päätalo kuvaa Kaukon suhdetta pankkineiti Senjaan raa’an suorasukaisesti kaunistelematta kummankaan lähtökohtia. Kiinnostavaa oli lukea, kuinka Sammalsuon suku, Elma-vaimo, Maija-äiti ja lapset asiaan suhtautuivat – suhde kun on koko kylän yleisessä tiedossa. Rankimmat kommentit tulevat Kaukon pojilta.

*Vammaisten asema. Toisen jalkansa sodassa menettänyt Teuvo-eno on liikuttava ja juureva henkilö, jonka älyllinen potentiaali jää käyttämättä hänen hyväksyessään peräkammarin pojan aseman. Vähien töiden aikana mies omistautuu tv:n katsomiselle, erityisesti tiede- ja luontodokumenteille. Apollo 8:n kuun valloitus on hänelle pyhä toimitus, jonka alkoholisoituneen isän ryyppyremmi pilaa huutamisellaan ja yrjöämisellään.

*Kunnallispolitiikka ja suomettuminen. Kauko Sammalsuo on ahkera sosialidemokraatti, kunnallispoliitikko ja lehtiin kirjoittaja, joka maltillisine, siltoja rakentavine linjoineen ei pysty loukkaamaan korpikommunistia eikä kokoomuksen änkyrääkään. Hänen poliitikkansa on särmätöntä, arkirealistista ja kauttaaltaan suomettunutta. Väriä tarinaan antaa suvun punaisempi historia ja pariskunnan humoristinen Leningradin-matka Kaukon kommunistisen siskon ja lankomiehen kanssa.

*Saksalaisten miehityksen pitkä varjo. Kauko Sammalsuon avioliittoa on varjostanut Elman sodanaikainen heilastelu saksalaisen sotilaan Hans Boehmerin kanssa – Kauko on ollut Elman eksästä sairaalloisen mustasukkainen mielisairautta lähentelevine oireineen. Nyt Hans Boehmer tulee vaimonsa kanssa tutkimaan sotaretkensä paikkoja, ja päätyy Sammalsuolle kylään. Nuorempi väki tulkkaa ahkerasti, vierailu sujuu erinomaisesti ja yksi kappale perheen saagassa saadaan loppuun kunnialla.

Teoksessa on paikoitellen täysin ruokotonta seksuaalista suunsoittoa, esimerkiksi Nestori-papan akanottosaagaa puidessa. Nestori käy hakemassa elävänlesken itselleen Kemistä, mutta akka ei sopeudu Nestorin alkeellisiin oloihin. Eniten Nestoria harmittaa salamasuhteessa ”mulkun tiskaaminen” eli naisen määräämä komento peseytymisestä ennen ja jälkeen aktia. Tuollapäin on tavallista jakaa moisia intiimejä detaljeja isän, tyttären ja vävypojan kesken. Näistä voisi tehdä (ja on ehkä tehtykin) vaikka kansatieteellisen gradun, sillä ne kuvastavat loistavasti vanhan kansan puheenpartta ja mentaliteettia ”luonnollisissa” asioissa.

Kielellisesti ja yhteiskunnallisesti Mustan lumen talvi oli informoiva, huumori pelasti puutumisen pahimmista soista. Mahdollisesti tämä sarjan viimeinen teos tiivisti jo kaikki Sammalsoiden aiemmat koettelemukset. Jos ”selekosten Proustiin” tulee vielä kattavan lukunäytteen jälkeen himo, aion seuraavaksi tutustua teokseen Kunnan jauhot (1973), jota minulle on suositeltu sosiaalipoliittisesta näkökulmasta.

PS: Minua kiinnostavin Päätalo-lukuprojekti on mestarin tyttärentyttärellä, 21-vuotiaalla Vilja Päätalolla, joka aloitti pappansa tuotantoon tutustumisen ja siitä bloggaamisen tänä kesänä: http://www.iijokisarja.fi/. Tässä on konstailematonta nuoren ihmisen hämmennystä ja myös rehellistä palautetta edesmenneelle isoisälle, joka kuoli jo Viljan ollessa 8-vuotias.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s