Kohti talvea, loisteliaasti

Winter BookTove Janssonin Talvikirja avautuu englanniksi erilaisena mielenmaisemana kuin muu lukemani Janssonin tuotanto. Ymmärtääkseni kokoelma on postuumi kooste Janssonin muualla julkaistuista tarinoista, ja jatkoa suositulle Kesäkirjalle. A Winter Book (Sort of Books, 2006) on nimekkäiden kirjailijoiden (mm. Ali Smith, Philip Pullman) esittelemä ja kolmen kääntäjän (Silvester Mazzarella, David McDuff ja Kingsley Hart) yhteistyönä aikaansaama menestyskirja – olen ymmärtänyt, että sekä Kesä- että Talvikirja ovat saaneet paljon faneja englanninkielisessä maailmassa. Ehdin tällä postauksella mukaan juhlimaan  Toven satavuotissynttäreitä hieman jälkijunassa, mutta sitäkin loisteliaammin.

Teos koostuu pitkälti aikuisille suunnatuista lapsuudenmuistoista 1920-luvun Helsingistä ja Pellingin saaristosta. Boheemit vanhemmat uurastavat taideteosten äärellä usein aamuyöhön, ja jollei isä veistä, hän järjestää railakkaita juhlia kollegoilleen. Viinapullojen määrä ei ahdista pientä Tovea, vaan hän nauttii juhlapöytien improvisoiduista kattauksista ja huolettomasta tyylistä. Kansalaissodan varjot ovat vielä läsnä arjessa – esimerkiksi Toven isoäiti on menettänyt ompelutarvikeliikkeensä, mutta saanut pelastettua Allers-lehtensä ja osan nappilaatikoistaan punaisten hyökkäykseltä. Perheen luona käy mitä omituisempia vieraita, ulkomaisia tiedemiehiä ja rasittavia vanhojapiikoja, jotka ovat vanhempien työnteon esteinä.

Erikoisin tarina kokoelmassa kertoo aikuisesta Tovesta ja oravasta Harun saaren yksinäisyydessä marraskuussa ja epätoivoisesta yrityksestä lähteä mantereelle hankkimaan lisää Madeiraa. Orava ja Tove tuntuvat leikkivän kuurupiiloa keskenään, ja maagis-realistisesti orava päätyy myös seilaamaan kaarnalaivalla hyisen yön pimeydessä. Tove päätyy jakamaan talven polttopuutkin itsensä ja oravan kesken, tarjoten oravalle suurempaa pinoa. Samalla hän piileskelee ei-toivotuilta retkeilijöitä, mutta ikävän vallatessa mielen hän kiipeää saarensa korkeammalle kukkulalle kuuntelemaan ihmisääniä transistorista. Erakkous on taitolaji, ja vaikka Tove on nähtävästi yrittänyt koulia itsestään pesunkestävää saaren ympärivuoden asukkia, hänen inhimillinen kaipuunsa takaisin ihmisten ilmoille on käsinkosketeltavaa. Ainoa asia joka rytmittää yksinäisiä työpäiviä saaren vakaassa harmaudessa on Madeira, jota hän annostelee välillä kurinalaisesti, välillä liberaalimmin. Tämä ei ole kertomus juoppoudesta, mutta alkoholista viisaiden juomana.

Hassuin osio koostuu Toven saamista viesteistä tuntemattomilta lukijoilta ja yrittäjiltä, jotka yrittävät saada osinkonsa globaalista Muumi-brändistä. Jossain päin maailmaa yritetään jopa tuottaa pikku Myy-pikkuhousunsuojia. Lakritsitehdas haluaisi mustia muumeja mainoksiinsa ja marmeladitehdas haluaisi Toven kirjoittavan uuden kertomuksen jossa pääroolissa olisi heidän marmeladinsa. Samalla eri lahkoihin kuuluvat uskovaiset pommittavat häntä hänen syntiensä anteeksisaamiseksi, ja joku jopa kehtaa syyttää häntä kirjailijakollega Karin Boyen itsemurhasta. Raadollisella tavalla Jansson osoittaa, kuinka brändääminen tunkeutui myös hänen yksityiselämäänsä. Toisaalta kuuluisuus johti mieluisiinkin kirjeenvaihtoihin lukijoiden kanssa, mistä on tässä todisteena kirjeet tokiolaiselta teinitytöltä, Tamiko Atsumilta.

Englanniksi luettuna Janssonin universaali sanoma tuntuu vahvemmalta kuin ruotsiksi tai suomeksi. Suomalaisten omituisuudet eivät tässä tunnu liian eksotisoiduilta, eihän tarinoita ole alun perin kirjoitettukaan ensisijaisesti ulkomaalaisille lukijoille. Ylemmän keskiluokan suomenruotsalaiset helsinkiläiset tuntuvat tapoineen kuin minkä tahansa eurooppalaisen metropolin boheemeilta. Janssonien kyökkipiikakin lukee Platonia ja käy iltaisin riiustelemassa vasemmistoradikaalien rakastajiensa kanssa lähipuistoissa.

Luontoon ja mökkielämään liittyvät muistot ovat melkein ajattomia – saarella olennaista on selvitä minimaalisilla varusteilla ja pärjätä yksinkertaisin eväin. Tarinat kutsuvat lukijaansa mediapaastoon, kivien keräämiseen ja eväsleivistä nauttimiseen. Osassa talvitarinoista onkin kesä, ja ikuisen lapsen loputonta vapautta rajoittavat vain ylihuolehtivaiset vanhemmat, jotka eivät anna reippaan kaksitoistavuotiaan yöpyä yksin lähisaaressa. Jotkut saattavat marista siitä, että tarinoissa keskitytään yksinomaan maagiseen, kauniiseen ja hyvään. Voisi kysyä, oliko Janssoneilla aina yhtä harmonista ja kivaa keskenään?

Suomalaisen lapsuuden köyhyydestä ja kurjuudesta on kyllä tarpeeksi todisteaineistoa muuallakin. Jansson hurmaa aikuistenkin kirjailijana keveydellään, lempeydellään ja aistillisuudellaan. Näitä tarinoita kannattaa lukea hitaasti rantakallioilla paljain varpain tai paksut villasukat huopatöppösissä.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kohti talvea, loisteliaasti

  1. Enpäs tiennytkään, että tällainen Talvikirja edes oli olemassa. Kesäkirjan luin tänä kesänä ja ihastuin päätä pahkaa. Melkoinen modernisti ja mainiota huumoria.

  2. Talvikirjaa en ainakaan Googlesta löytänyt suomenkielisenä. Se saattaa olla brittikustantamon hanke, nämä tarinat on julkaistu Suomessa eri paikoissa. Haluatko kopion tästä ikuisuuslainaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s